2013 seksikkäimmät miehet

hottest

Joka vuotiseen tapaansa useampi lehti on valinnut kuluneen vuoden suosikkikönsikkäänsä. People-lehden tittelin vei Adam Levine, valinta joka aiheuttaa Filmitähden naisvoittoisessa toimituksessa ainoastaan  hämmennystä ja päänsärkyä.

Total Filmin lukijat valitsivat suosikkinsa jo tammikuussa, jolloin Tom Hiddleston vei tittelin – Empire-lehden lukijat antoivat kunnian Benedict Cumberbatchille ja Tom Hiddlestonille. Ei liene yllätys että molemmat miehet löytyvät myös Filmitähden omalta listalta.

Miten listallemme päätyy? Uskokaa tai älkää, pelkkä komea ulkonäkö ei riitä. Lisäksi, ei ole olemassa yhtä suoraviivaista kaavaa jonka mukaan komean miehen ulkonäön voisi määrittää, kuten listammekin osoittaa. Karisma, älykkyys, huumorintaju, herrasmiesmäisyys – näillä asioilla on merkitystä. Listalta ei muuten löydy kuin yksi alle 30-vuotias, ja peräti neljä brittiä. Kun mukaan voidaan hyvällä omallatunnolla laskea yksi australialainen, voimme todeta että britti-imperiumi on voimissaan.

Mutta kyllä, ulkonäölläkin on merkitystä – makumme vaihtelee lihaksikkaista könsikkäistä androgyynisyyden rajalla heiluviin oudon kiehtoviin miehiin.

Viime vuoden listasta >> tälle vuodelle on selvinnyt vain kolme miestä. Emme pystyneet pistämään miehiä minkään asteiseen järjestykseen, vaikkakin kolmen kärki Hiddleston/Hemsworth/Cumberbatch oli meille aina itsestään selvä.

Olkaa hyvä, vuoden 2013 Filmitähden seksikkäimmät miehet.

Tom Hiddleston

Karismaattinen hurmuri, joka suoltaa Shakespearea, tanssii naisilta jalat alta ja hymyilee väsymättä. Hieman yllättäen Marvelin supersankareiden keskeltä suosituimmaksi on noussut Loki, hahmo jolle Hiddleston on paljon velkaa. Toisaalta, jonkun toisen näyttelemänä hahmosta olisi voinut tulla täysin toisenlainen. Puhumattakaan miehen Henry V-tulkinnasta The Hollow Crown -sarjassa. Shakespeare ei ole koskaan ollut kiehtovampaa.

Tämä sulava Etonin, Cambridgen ja RADAn kautta valmistunut 32-vuotias britti on käännyttänyt puolelleen valtavan faniarmeijan. Tuntikausia hymyilevä, nimmareita kirjoittava ja fanejaan halaileva mies on yksinkertaisesti vastustamaton. Paitsi useiden kyselyiden perusteella tämän hetken seksikkäin, miestä tituleerataan myös Hollywoodin mukavimmaksi. Herrasmiesmäisyys yhdistettynä hurmaavaan ulkonäköön toimii aina. Mainitsimmeko jo hyvät puvut? Hyvät puvut tekevät miehen.

Joulukuussa suomalaisetkin katsojat pääsevät osalliseksi miehen Shakespearen tulkinnasta Ontto kruunu-sarjassa >>, joka alkaa Ylellä 7.12. Lue lisää miehestä Filmitähden artikkelista.

tomhiddleston_bbc

Chris Hemsworth

Listalta löytyy viimevuotiseen tapaan australialainen Chris Hemsworth. Elokuvayleisölle Thorina ehkä tutuimmaksi tullut näyttelijä huokuu rentoutta ja hyväntahtoisuutta ja haastatteluissa kuultava aussiaksentti kuulostaa siltä, että tämä viime vuosina hurjaan suosioon ponnahtanut mies kulkee edelleen jalat maassa. Sankarihahmojen lisäksi Hemsworth ei ole vielä päässyt kunnolla näyttämään kynsiään draamarooleissa, mutta Ron Howardin ohjaama Rush antoi viitteitä siitä että miehestä on myös monipuolisempiin rooleihin, eikä ainoastaan patsastelemaan äärettömän uskottavasti toimintasankarina.

Aussityyliin surffaamista harrastavan Hemsworthin seksikkyyttä lisää hänen veljellinen suhtautumisensa näyttelijäkolleegaansa Tom Hiddlestonia kohtaan, mikä näkyy käsinkosketeltavana heistä Thor-elokuvien yhteydessä tehdyissä haastatteluissa. Ja jos Hiddleston osaa tanssia, osaa sitä myös Hemsworth: Australian Dancing with the Stars -ohjelmaan vuonna 2006 osallistuneen näyttelijän tanssisuorituksia löytyy YouTubesta.

chrishemsworth_disney

Benedict Cumberbatch

Viime vuonna totesimme oudon olevan seksikästä puhuessamme Cumberbatchista. Emme ole muuttaneet mieltämme. Empire-lehden äänestyksessä seksikkäimmäksi mieheksi nimetty 37-vuotias britti veti jalat alta tänä vuonna Star Trek Into Darkness>> -elokuvan pahiksena. Kiehtova Sherlock muuntautui yllättäen seksikkääksi vastustajaksi, ja niistähän me pidämme. Cumberbatchin haastattelun elokuvan tiimoilta voi lukea tästä>>. Aina tyylikäs, hassutteleva ja sarkastisen nokkela mies omaa yhtä suuren faniarmeijan kuin ystävänsä Hiddleston.

Korkeat poskipäät, peribrittiläisyys, hyvät puvut ja mahtava huumorintaju ovat ominaisuuksia jotka näyttävät tehoavan naisiin. Perinteisellä tavalla komea Cumberbatch ei ole, mutta kiehtovan kaunis – kyllä. Seuraavaksi mies nähdään, tai kuullaan, Hobitti: Smaugin autioittama maa -elokuvassa Smaugina. Miehen ääni pystyy kaatamaan vaikka kokonaisen armeijan.

Tammikuussa paljon kehuttu 12 Years a Slave saapuu vihdoin myös Suomen valkokankaille. Puhumattakaan siitä, että Sherlock-fandomin piinaava ja pitkä odotus päättyy tammikuussa kun Sherlock-sarja palaa vihdoin ja viimein kolmannen kauden jaksoin.benedictcumberbatch_bbc
Stephen Amell

Kanadalainen, vuonna 1981 syntynyt Stephen Amell on tuoreimpia nousukkaita seksikkäiden miesnäyttelijöiden osastolla. Parikymppisenä näyttelijäuransa amerikkalaisessa versiossa tv-sarjasta Älä kerro äidille aloittanut Amell pistäytyi muutama vuosi sitten vierailemassa hittisarjassa Vampire Diaries, mutta nousi omaan menestykseensä vasta nimiroolissa tv-sarjassa Arrow. Batmanin tyyliin rikkaasta pojasta katujen kostajaksi muuttuva Oliver Queen on kiehtova hahmo ja sarja koukuttaa mukaansa, tosin vasta pienen lämmittelyn jälkeen.

Amellilla on uskomattoman timmiksi treenattu kroppa ja Arrow’n tuotantotiimi on ottanut tämän huomioon sarjaa suunnitellessaan: lähes jokaisessa jaksossa nähdään paidaton ja treenaava Amell. Näyttelijä saa naiskatsojat kuolaamaan ja mieskatsojat googlaamaan treeniohjeita, joilla saisi samanlaiset, sopusuhtaiset ja hyvännäköiset lihakset. Amellin taru on vasta alussa ja Arrow’n toiselta kaudelta tihkuvat kommentit kertovat sarjan olevan menossa hyvään suuntaan.

stephenamell

Aaron Taylor-Johnson

23-vuotias britti on listamme kuopus, ja on sekaisella hiuskuontalollaan, kauniilla silmillään ja roolisuorituksillaan hurmannut meidät. Vuoden 2012 elokuvassa Raakalaiset Taylor-Johnson esittele timmiä kroppaansa auliisti, kun taas Anna Kareninassa viettelemiseen riittivät pelkät silmät. Kick-Ass 2:ssa >> nuoresta tohelosta on kasvanut jonkin sortin toimintasankari.

On sanomattakin selvää että tuleva rooli Quicksilverina uudessa The Avengers: Age of Ultron-elokuvassa aiheuttaa innostusta toimituksessa.

Aaron Johnson muutti nimensä virallisesti mentyään naimisiin ohjaaja Sam Taylor-Woodin kanssa. Pariskunnan välillä on ikäeroa 23 vuotta, ja heillä on kaksi lasta. Tosi rakkaus ei katso ikää eikä sukunimeä, Taylor-Johnson on ihmisten mukaan hauska, vaatimaton ja kohtelias. Yksityiselämänsä visusti piilossa pitävä näyttelijä keskittyy työhönsä ja  perheeseensä – sekä hurmaa naiset valkokankailla.

Kuva: Universal Pictures

Matt Bomer

Listan ensimmäinen yhdysvaltalainen näyttelijä on suomalaisille kenties tuntematon. White Collar (Kovat kaulassa) tv-sarjassa viidettä kautta nokkelaa rikollista Neal Caffreyta näyttelevä, 36-vuotias, Matt Bomer on yksinkertaisesti kaunis. Oikeastaan kauniimpi kuin useimmat naiset. Magic Mikessa myös hoikkaa mutta treenattua kroppaansa esitellyt Bomer hurmaa ulkonäöllään mutta myös tyylillään. Tyylikkäitä pukuja sulavasti kantava Bomer viettää vapaa-aikansa pitkäaikaisen avomiehensä Simon Hallin ja pariskunnan kolmen lapsen kanssa. Hollywoodissa tämä kaikki ei ole täysin itsestään selvää, ja miehen avoimuus asiasta osoittaa hänellä olevan myös rohkeutta.

Ensi vuonna Winter’s Talessa esiintyvä mies on jokin aika sitten kiinnitetty esittämään Montgomery Cliftiä tästä kertovaan elokuvaan. Valinta ei olisi voinut olla osuvampi, sillä molemmista löytyy samaa  herkkää kauneutta.

Kuva: USA Network

Ethan Hawke

Listan ”seniori”-osastoa edustaa aina vain karismaattisemmaksi muuttuva Ethan Hawke. 43-vuotias näyttelijä on kulkenut useimpien elokuvan ystävien mukana jo kauan, ja tuli tutkaamme viimeistään vuonna 1994 Reality Bites-elokuvassa. Mies hurmaa ennen kaikkea romanttisissa rooleissaan. Fiksu ja realistinen dialogi yhdistettynä hurmaavaan rakkaustarinaan on saanut jopa romanttisia elokuvia karttelevan toimituksen huokailemaan ihastuksesta Rakkautta ennen aamua / Rakkautta ennen auringonlaskua / Rakkautta ennen keskiyötä >> -trilogiassa. Hawken kasvot ovat muuttuneet nuoruuden viattomuudesta kypsän karismaattisiksi. Hieman outoa onkin, että Hawke muuntautuu erinomaisesti myös kauhuelokuviin – Sinister >> on viime vuosien parhaimpia tekeleitä genressään.

Hawke myös ohjaa ja käsikirjoittaa, mutta uhraa paljon vapaa-aikaansa myös erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen hyväksi, sekä on poliittisesti hyvin aktiivinen. Älykäs, luova, charmantti – mitä muuta voimme toivoa? Tällä hetkellä Hawke kuvaa Shakespearen teokseen perustuvaa Cymbeline-elokuvaa, sekä Linklaterin ohjaamaa Boyhoodia. Meistä tuntuu että Ethan Hawke pysyy maisemissa vielä kauan.

ethanhawke_warner

Henry Cavill

Luultavasti lista ei voisi olla täydellinen ilman Teräsmiestä. Samalla Henry Cavill niittaa brittimiesten maineen lopullisesti hottislistan kärkipäähän. 30-vuotias Cavill on  hurmannut naisia jo vuosia. Tudors tv-sarjasta viimein maineeseen pompannut britti on yhdistelmä perinteisempää tummaa mieskomeutta, ja häntä on siunattu Teräsmiehelle kelpaavalla ruumiinrakenteella. Vuosia Cavill kärsi suurien roolien menetyksistä muille näyttelijöille – mies on menettänyt sekä Cedric Diggoryn että Edward Cullenin roolit toiselle britille, Robert Pattinsonille. James Bondin rooli livahti viime hetkillä Daniel Craigille. Ehkä Cavillista kuitenkin vielä aikanaan tulee uusi Bond, aika näyttää?

Tällä hetkellä mies innoittaa muita miehiä käymään salilla näiden nähtyä Man of Steelin >>, ja pistää naisten polvet tutisemaan jollakin omituisella karismalla jota voimme kohta jo kutsua brittiefektiksi. Cavillin tuleviin projekteihin kuuluvat sekä The Great Wall, The Man from U.N.C.L.E kuin uusi Teräsmies-seikkailukin Batman vs. Superman.

Kuva Warner Bros.

 Channing Tatum

Listamme kolmas uusija on Tatum, joka onnistuu ulkonäkönsä lisäksi ihastuttamaan hieman yllättävillä koomikon kyvyillään. Niin paljon kuin ihailemmekin miehen kykyä näyttää hyvältä hihattomassa puserossa rynnimässä läpi luotisateen, kuten White House Down>> -elokuvassa, olemme yhtä kaikki otettuja miehen kyvystä saada meidät nauramaan. Katso vaikka tämä video. Vaikka Magic Miken päärooli teki kaikille hyvin selväksi miksi naiset pitävät Tatumista, olemme melkein enemmän ihastuneita häneen 21 Jump Streetissä. Onneksi elokuvasta tulee jatko-osa.

Tatum osaa tanssia, tämän mies todisti jo Step Up-elokuvassa vuonna 2006. Asia joka aina tekee vaikutuksen naisiin, ihan vaan vinkiksi. Entinen malli/tanssija, nykyinen toimintatähti ja suoraan sanottuna himputin hauska mies – Tatum tuskin häipyy miltään hottislistalta pitkiin aikoihin. IMDb:n mukaan mieheltä on ensi vuodelle valmistumassa viisi elokuvaa, Hollywood lienee samaa mieltä siitä että Tatumissa vain on sitä jotakin.

tatum_disney

Lee Pace

Ehkä hieman varkain, ja yllättäen, listallemme kiipeää Lee Pace. 1979 syntynyt hurmuri on yhtä auringonpaistetta, ja muistetaan ehkä Suomessa parhaiten Pushing Daisies tv-sarjasta. Tosiasia kuitenkin on, että Hobitti: Smaugin autioittama maa tulee muuttamaan tämänkin. Trailerien perusteella miehen esittämä Thandruil on huumaavan kaunis, androgyyni haltia joka omistaa maailmankaikkeuden kauneimmat silmät ja kadehdittavimmat kulmakarvat. Olemme kyllä tajunneet Pacen kauneuden jo ennen tätä. Koko Twilight elokuvasarjassa kukaan ei pärjää Pacen Aamunkoi: Osa 2-elokuvassa näyttelemän Garrettin kuumuusasteelle. Ei kukaan. Filmitähti huomioi asian jo vuosi sitten>>.

Pace kuuluu harvinaisempaan kuuluisien jenkkinäyttelijöiden kastiin, joka on valmistunut Juilliardista. Mies viihtyykin hyvin teatterilavalla; elokuvissa taiteellisimpiin suorituksiin kuuluu Tarsem Singhin The Fall -elokuvan pääosa. Rooli toi Pacelle myös Thandruilin roolin; ohjaaja Peter Jacksonin mukaan mies oli ykkösvalinta kylmähkön ja kokeneen haltian rooliin. Hurmaava, kaunis, hyväntuulinen Pace on mies jota kannattaa pitää silmällä. Näytteleehän mies myös tulevassa Marvelin The Guardians of the Galaxyssa Ronan the Accuser-hahmoa. Pahiksilla tuntuu olevan Marvel-universumissa hauskempaa, ja mies toteaakin hahmon näyttelemisen olleen yksi parhaista kokemuksista ikinä.

thandruil

 

 

 

Kommentit