22 Jump Street – nolostuttavan hauska kyttäkomedia

22jumpstreet

DUDE! Leikitään kyttiä! Poseerataan hiphop-musiikin soidessa Bad Boys-elokuvaa imitoiden, lauotaan ajattomia one-linereita tutuista kyttäleffoista ja heitellään mukaan jengitunnuksia, Bro-huutoja ja vedetään ylävitosia. Meno on melkein kuin allekirjoittaneen normaali viikonloppu ja tunnen syvää yhteyttä lapselliseen meininkiin.
22 Jump Street on kuin ikuinen kesä letkeän rennolla lanneliikkeellä missä pipo ei saa kiristää sekuntiakaan – se on täydellinen parodia maailmassa missä genre on pilattu ala-arvoisilla tekeleillä.

Jenko ja Schmidt ovat palanneet, halusitpa tai et. Järjettömän kykenemättömät ja sekoilevat kytät eivät meinaa saada valmista mistään, mutta koska aina on tehtävä kuten edellisessäkin osassa pojat passitetaan tällä kertaa yliopistoon. Elokuva ampuu jatkuvasti itseään nilkkaan toistamalla jatko-osien turhuutta, eikä se pääty edes lopputeksteissä.
Hakusessa on uuden designer-huumeen diilerin paljastaminen, mutta rikollisjahtia enemmän se on kliseinen kollaasi yliopisto-elämästä bileineen, veljeskuntineen, urheilijoineen ja huumeineen. Kyttäkaksikko ui piireihin enemmän tai vähemmän vaivattomasti, ja katsoja nauraa nolostuneena siitä että pitää näin epäkypsää meininkiä hauskana. Meno hävettää ja on järjellä ajateltuna hölmöä, ja tästä huolimatta se pistää lapsellisesti hihittämään jatkuvalla syötöllä.

22jumpstreet_2

Kulmakarvoja on turha kohotella sillä päätön meininki, ylilyövät hahmot ja Channing Tatumin ja Jonah Hillin hahmot toimivat lekan tehokkuudella. Miehet pistävät itsensä likoon sataprosenttisesti, häpeilemättä kakaramaista käytöstään. Nyt ei jaeta Oscareita vaan palkintoja siitä kuinka paljon katsojan naamaan sattuu nauramisesta elokuvan päätyttyä. Parodia on elokuvalaji joka epäonnistuu 99 prosentissa tapauksista, ja Suomessa menestyvät yleensä ne noloimmat. Jos näen vielä yhden Twilight tai Scream-parodian ryhdyn kiljumaan.
22 Jump Street tekee kaiken oikein, olemalla kovempi, äänekkäämpi, naurettavampi ja nokkelampi kuin edeltäjänsä. Jenko (Tatum) ajautuu dude-huutojen saattelemana urheilijanuorukaisten joukkoon, ja homoeroottiselta sävyltä ei voi välttyä katsoessa kaunista bromancea joka kukoistaa joukkuetoverin kanssa. Meno on yhtä aikaa käsittämättömän itsestään selvän viritettyä ja viatonta – suhde tuntuu niittaavan koko elokuvan pähkinänkuoressa.

Tatum ja Hill pelaavat jälleen hienosti yhteen siinä määrin että parisuhteen karikot aiheuttavat paitsi hihitystä myös aitoa huolta kultaisen parin tulevaisuudesta. Se miten miesten pokka pitää kohtauksissa on pienoinen ihme, ja samaa linjaa jatkavat mainiot Nick Offerman sekä Ice Cube jotka eivät säästele tuimien katseiden jakamista verenpaineen noustessa ennätystasolle. Tatumia katsoessa tulee paitsi hiki myös järkyttävä into ryhtyä tekemään punnerruksia; elokuvasta ulos kävellessä voikin pitää itseään tuplavoittajana – nauruhermot on kutiteltu typerillä vitseillä ja halu lähteä juoksulenkille on palava. Tosikoille, uskottavuutta haluaville tai tylsän komedian ystäville 22 Jump Street ei tarjoa mitään. Meille muille se ampuu yli singon lailla ja tuloksena on vuoden hauskin räjähdys.

© Ursula Borg

[divider]INFO[/divider]

22 JUMP STREET 
Ohjaus: Phil Lord, Christopher Miller
Käsikirjoitus: Michael Bacall, Oren Uziel
Pääosissa: Channing Tatum, Jonah Hill, Ice Cube
Alkuperämaa: USA 2014
Genre: Komedia / Toiminta
IMDb

Kommentit