Argo (2012) ★★★

Goodman, Arkin ja Affleck punovat kasaan hienoa juonta.
Goodman, Arkin ja Affleck punovat kasaan hienoa juonta.

Ben Affleckin kolmas ohjaustyö osui hyvään saumaan, elokuva-akatemia palkitsi Argon kolmella Oscarilla, joista tärkein oli tietenkin vuoden parhaan elokuvan palkinto. Ihan ymmärrettävistä syistä elokuvalle nämä arvostukset suotiin, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että Argo oli tylsä ja ennalta-arvattava, eikä Affleck edelleenkään ole mikään mestarinäyttelijä, jota katselisi mielellään missä tahansa roolissa. Myös lopun ylenpalttinen, väkisin jännitysmomenttia lisännyt kohtaus sai aikaan huokauksia kotikatsomossa.

Affleck näyttelee kuusi amerikkalaista Teheranin-lähetystöstä pelastanutta CIA:n Tony Mendeziä niin puupölkkynä ettei voi todeksi uskoa. Mendeziin on ollut pakko puhaltaa hieman inhimillistä tunnetta näyttämällä erossa elävien vaimon ja pojan meininkiä. Iranilaisia pakoon pötkineessä kuusikossa ei ole ketään, joka nousisi erityisesti esiin. Kun tietää, että porukka tietenkin selvisi livohkaan, ei heidän pakoa edeltävät epäilykset, vastustelut ja kiinnijäämisellä pelottelut saa kiinnostumaan. Katsoimme Argon jälkeen katastrofiklassikon Liekehtivä torni ja siinä nähtävät mm. Kauniit ja rohkeat –sarjasta tutun Susan ”Stephanie Forrester” Flanneryn roolihahmon ja muutaman muun kuolema tulipalon kourissa oli paljon koskettavampi tilanne.

Argon todelliset helmet ovat John Goodman erikoistehostemies John Chambersina ja Alan Arkin tuottaja Lester Siegelinä. Pelastamissuunnitelmaan kuulunut Argo-scifileffa on niin mahtava idea ja osoitus kulttuurien yhteentörmayksestä, silloin vielä kun se oli tällä tavoin mahdollista. Sivurooleihin on haalittu monta tuttua naamaa (mm. Victor Garber, Alias, Rory Cochrane, CSI Miami, Kyle Chandler, Aikavaras, Zeljko Ivanek, Kylmä rinki ja 24), mutta he saavat vain pieniä hetkiä kameran edessä. Elokuva on saksittu jokseenkin sekavaksi ja nopealiikkeiseksi, jolloin nämä kotirintamalla olevat nimekkään näyttelijät jäävät helposti sivuutettaviksi. Siksi ihmetyttääkin palkinto parhaasta leikkauksesta.

Lue täältä Ursulan marraskuinen arvio Argosta.

Jos ei elokuva allekirjoittanutta miellyttänyt, niin lisämateriaalipuolella on kyllä aiheeseen panostettu. On dokumenttia, haastattelua ja kommenttiraitaa. Picture-in-picture –osiossa silminnäkijät ja paikallaolijat muistelevat tapahtumia. Rescued from Tehran –osiossa äänessä ovat oikeat henkilöt Tony Mendez, pelastetun kuusikon jäseniä sekä itse presidentti Jimmy Carter. Bluukkaripaketissa on myös tarjolla digitaalinen kopio ja dvd.

Argo
Ohjaus: Ben Affleck
Käsikirjoitus: Chris Terrio
Pääosissa: Ben Affleck, John Goodman, Alan Arkin
Alkuperämaa: Yhdysvallat 2012
Genre: Draama
IMDb

Kommentit

Tags from the story
, ,