Dredd 3D (2012) ★★★★★

dredd

Dredd 3D on viihdettä puhtaimmillaan. Sen viehätys ei ole juonessa, nerokkaassa näyttelijätyössä tai syvällä olevissa merkityksissä. Dredd tarjoilee kuvankauniita elämyksiä yhdistettynä urbaanin rähjäiseen dystopiaan, jossa laki on nopea ja sitä tarjoilevat tuomarit. Tuomarit joiden ilmekään ei värähdä, jotka raivaavat tieltään maan kuonaa ja joita on loppujen lopuksi liian vähän. Ultraväkivaltainen elokuva on vailla merkitystä, mutta niin kiehtova ja onnistunut kokonaisuus, että millään muulla ei oikeastaan ole väliä.

Tulevaisuuden kaupungit ovat yhtä suurta kaatopaikkaa, rikollisuus kukoistaa ja tavikset ovat kovilla. Oikeuslaitos käyttää poliiseinaan tuomareita, joiden oikeudentajua on vaikea horjutaa, ja joiden harkinnalla tuomioita jaellaan nopsaan. Nopeus on valttia kun vain muutamaan prosenttiin hälytyksistä pystytään vastaamaan. Yhteen tällaiseen hälytykseen vastaavat Dredd (Karl Urban) ja keltanokka, mutanttimaiset meedionkyvyt omaava, Anderson(Olivia Thrilby). Parivaljakko päätyy lohduttomaan lähiöön, 200 -kerrosta korkeaan betonitaloon, jonka uumenissa majailee odottamaton uhka. Julma ja hulluuden rajoilla horjuva Ma-Ma (Lena Headey) hallitsee paitsi valtaisaa rikollisjoukkoa, myös uutta muotihuumetta – Slow Mo:ta. Huume vääristää ajankulun käyttäjänsä mielessä, luoden kaikesta hitaasti, valuvasti, eteenpäin liikkuvaa runollista kuvaa.

Hidastukset ovat upeita. Liike säteilee sateenkaaren väreissä, luodit osuvat nahkaan jumalaisen kauniisti ja kuolemakin on vain kaunis asia; kunnes hidastus loppuu ja julma totuus lävähtää päin näköä. Slow-mo:n tuomat efektit käyttäjien maailmassa ovat herkullisia – vain yksisarviset puuttuvat. Mutta elokuvan kauneus ei lopu tähän. Kuvakulmat ovat kekseliäitä, ja yksi talo sulkee sisäänsä monta kiperää tilannetta. Kaikki tehdään tyylillä, harkittu ote ei lipsahda hetkeksikään. Dialogi on nasevaa, one-lineritkin toimivat – ne ovat teräviä, korneja, ja hartaudella lausuttuja. Ennenkaikkea ne naurattavat. Kaikkea ryydittää hervottoman hyvä soundtrack – tästä ei elokuva juuri parane.

Vertaus The Raid: Redemption -elokuvaan on melkein pakollinen, suljettu kerrostalo rikolliskunkkuineen on tuttu tarina. Turvallista kaavaa tarjoilevat myös normaali keltanokka-poliisi / kokenut jäyhä kyttä -asetelma, mutta Dredd tekee tämän kaiken The Raidia paremmin. Se ei edes yritä kertoa sydäntäraastavaa tarinaa, tai keskittyä juoneen – ja tämän valinnan tekemällä se onnistuukin olemaan puhtaimpia tulkintoja genressään. Katsojan mielessä voi liikahtaa kysymys kuinka kauan Urban jaksaa jännittää suupieliään alaspäin yhtäjaksoisesti väsymättä. Dredd ei anna armoa, hyväksyy vain oikeuden ja väkivallan, ja on elokuvan tulkintana sarjakuva-esikuvaansa aidoimmillaan. Elokuva ei tee kompromisseja; Dredd ei riisu kypäräänsä kertaakaan elokuvan aikana, ja mieleen hiipivätkin Robocop-ohjaaja Paul Verhoevenin sanat näyttelijän valinnasta. Miehen mukaan Robocopia valittaessa vaikeinta oli löytää näyttelijä, joka oikeasti osaa näytellä, mutta myös näyttää hyvältä vain leukaperistä. Urban täyttää molemmat vaatimukset – Dredd on tuomari, oikeuslaitos ja vankila yhdessä paketissa. Kasvoja ei tarvitse nähdä, katsoja voi vain arvailla mitä – jos mitään – liikkuu Dreddin päässä kun ajojahti on käynnissä.

Turhat löpinät väkivallasta ja tarinan sieluttomuudesta voi jättää suosiolla väliin. Dredd onnistuu yksinkertaisella reseptillä siinä missä moni muu ei – kaunis, puhdas toimintaa täynnä oleva scifileffa, ja äärettömän onnistunut sarjakuvafilmatisointi. Käsikirjoituksen onkin kynäillyt outoja ja kiehtovia tarinoita kutova Alex Garland (Beach, 28 päivää myöhemmin, Sunshine), ja ohjaaja Pete Travisilta on lupa odottaa tulevaisuudessa paljon. Kun pöly laskeutuu ja luodit ovat loppuneet, voi olla tyytyväinen että edes jossain universumin ulottuvuudessa olisi mies nimeltä Dredd.

Dredd 3D
Ohjaus: Pete Travis
Käsikirjoitus: Alex Garland
Pääosissa: Karl Urban, Lena Headey, Olivia Thrilby
Alkuperämaa: USA 2012
Genre: Scifi/Toiminta
IMDb

Kommentit

Tags from the story
, ,