Verkkojulkaisu elokuvien ja tv-sarjojen ystäville

Viisi elokuvaa huumeista

Viisi elokuvaa huumeista

Feb 20, 2012

Katossa kiipeileviä vauvoja, rupisia arpia, autovarkauksia, lakanat kastelevia vieroitusoireita ja hallusinaatioita. Huumeista kertovat elokuvat ovat yleensä masentavimpia kokemuksia ikinä, ne ahdistavat, pistävät säälimään tai kauhistelemaan mutta kun aiheesta tehty elokuva on hyvä niin silloin se on todella hyvä. Listaan tässä viisi omaa...

Julistevertailussa romanttiset tähtikaarti-elokuvat

Julistevertailussa romanttiset tähtikaarti-elokuvat

Feb 15, 2012

Filmitähti on päättänyt kurkistaa elokuvajulisteiden maailmaan, keskittyen ensimmäisellä kerralla romanttisiin elokuviin. Niihin, joihin kootaan suuri osa sen hetkisistä tähdistä joiden voisi kuvitella olevan juuri tämäntyylisessä elokuvassa. Juonet muistuttavat masentavan usein toisiaan, toteutuksessa onkin sitten suuria eroja. Se miksi elokuvien...

Vain seksiä (2011) ★★★★

Vain seksiä (2011) ★★★★

Feb 13, 2012

Kun uidaan romanttisen komedian vaarallisille vesille, on allekirjoittaneella mukana pelastusveneessä vähintäänkin kyyninen ennakko-asenne sekä sormi stop-nappulalla valmiina kyllästymisen saapuessa.  Elokuva starttaa tuttuakin tutummista asetelmista, teemalla josta on parin viime vuoden aikana tehty jo useita elokuvia, suurin osa niistä siirappisia tai...

Osallistu kisaan ja voita Paranormal Activity 3 dvd/Blu-ray !

Osallistu kisaan ja voita Paranormal Activity 3 dvd/Blu-ray !

Feb 9, 2012

Arvonta on päättynyt! Voittajiksi selviytyivät nimimerkit Wes84 sekä Rene66. Onnittelut voittajille! Paranormal Activity -sarja on pelästyttänyt ihmisiä ympäri maapalloa. Sarjan kolmannessa osassa tarina palaa alkuun, aikaan ennen ensimmäisen elokuvan tapahtumia. Luvassa on säikyttelyä ja vilunväristyksiä niistä pitäville. Varmaa on että yöunet...

Kolme miestä ja tyttö / New Girl

Kolme miestä ja tyttö / New Girl

Feb 9, 2012

Vaikka postasin tämän kevään tv-sarjoista tammikuussa, ei tutkaan missään vaiheessa osunut Subilla alkava Kolme miestä ja tyttö. Luulisin tämän johtuvan siitä että itse tunnen sarjan alkuperäisellä nimellään New Girl eikä alkuvuodesta sarjaa juurikaan ole promottu. Zooey Deschanelin tähdittämä sarja alkaa kuitenkin Subilla 13.2. ja on...