Bioshock Infinite 8/10

bioshockinfinite

Bioshock Infiniten tarina on kovalla kädellä kantaa ottava, sen maailma on täynnä ihmisiä jotka ovat sekaisin kuin seinäkello täynnä puluja. Visuaalisesti hengästyttävä peli on muutakin kuin silmäkarkkia, pelattavuudessaan välillä liiankin yksinkertainen, mutta yhtä kaikki erikoinen ja tyylikäs kokemuksena.

Columbian leijuvaan kaupunkiin pelaajan johdattelee entinen Pinkerton-etsivä Booker DeWitt, joka veloistaan päästäkseen on ottanut helpolta kuulostavan tehtävän vastaan. Miehen on noudettava Elizabeth-neitonen kaupungista ja tuotava tämä takaisin. Jo kaupungin portille, tai portaalille, saavuttaessa käy selväksi että Columnbian kansalaiset eivät ole ihan normaaleimmasta päästä. Hämärä kulttijohtaja Comstock häärää pääpiruna, aseinaan uskonto ja oikeudentaju joka on täynnä vääristelyä ja vihaa. Kaupunki avautuu kauniina, mutta on piirteiltään vääristynyt – ihmiset ovat vahvasti oikeistolaiseen elämänkatsomukseen nojaavia kiihkoilijoita, siirtotyöläisiä hakataan ja DeWitt saa pian kokea vainoharhaisuuden voiman. DeWitt maalataan pian pirun sanansaattajaksi, ja miehen kantaan iskeytyy poliiseja ja sotilaita kahmalokaupalla koko pelin ajan.

Elizabeth onkin sitten toista maata. Lapsellisella innolla varustettu nuori nainen on ikänsä ollut vankina ja katsoo kimaltelevaa kaupunkia ihastelevin silmin. Nainen ei kuitenkaan jää statistiksi vaan nousee hieman yllättäen pelin pääosaan. Booker jää pelaajalle kaukaiseksi hahmoksi, joka latelee lakonisia lausahduksiaan sopivin väliajoin eikä miestä näytetä oikeastaan lainkaan. Tarina ei etene roolipelimäisesti pitkillä välikohtauksilla, joten mies on kirjaimellisesti vain tukemassa Elizabethin tarinaa. Elizabeth auttaa pelaajaa antamalla tälle rahaa ja ammuksia sekä ensiapupaketteja, tarinan edetessä naisen yliluonnollisemmat kyvyt tulevat esille, tehden pelistä monta astetta mielenkiintoisempaa.

bioshockkuva2
Elizabeth on kaikkea muuta kuin avuton neitokainen.

Taistelut ovat suoraviivaista räiskintää, lisäksi Booker pystyy käyttämään pitkin kenttiä löytyvistä pulloista löytyviä kykyjä, jotka häiritsevät, kaatavat ja tappavat vihollisia helpommin kuin ammuskelu. Tulitaistelut ovat toisinaan turhauttavia, viholliset eivät meinaa kaatua millään ja Bookerin nahka on alituiseen vaarassa. Erikoiskykyjä käyttämällä tilanne tasoittuu, ja kieltämättä näiden ”taikojen” käyttö onkin pelin paras puoli. Taiat kuluttavat suoloja, ja kenttiä täytyykin kaluta ahkeraan etsien suoloja sisältäviä pulloja, rahaa ja tiirikoita. Aseita ja muita varusteita pystyy hankkimaan ja parantamaan karnivaalimaisissa ostosautomaateissa, lisäksi kentät tarjoavat suunnattomia määriä ylimääräistä kuva- ja äänimateriaalia tapahtumista levyjen muodossa. Vaikka aseiden tuunaus on jätetty minimiin, voi Booker parannella ominaisuuksiaan vaatekappaleilla.

Columbian maailma on häikäisevän kaunis ja laaja. Yksityiskohtiin on tartuttu innolla ja matkustaminen taivaita pitkin raiteilla, käyttämällä eräänlaista käsikoukkua, on virkistävää. Tasot ja kentät vaihtelevat, mutta monotonisuus iskee vihollisten muodossa. Kun tarina on näin kunnianhimoinen, on turhauttavaa että vastassa on aina vain sotilas- ja poliisiaaltoja, välillä oudompi tyyppi yllättääkin täysin ilmestymällä kuvioihin. Peli etenee huikeissa maisemissa, kertoen kiinnostavaa tarinaa, juoksuttaen tasaisin väliajoin pelaajan eteen kasan vihollisia. Näin pelistä muodostuu hieman itseään toistava, ja suoraan sanottuna tylsä, pelikokemus. Kun Booker DeWittin charmi on samaa luokkaa lämpimän maidon kanssa, elää pelaaja tarinaa Elizabethin läpi. Pelaaja itse jää räiskyttelijän asemaan, tukemaan tarinaa, eikä sankarina olon tunnetta tule. Bookeria voisi verrata eläintarhassa vierailevaan ihmiseen, joka katselee eksoottisia otuksia ja tapahtumia lasin läpi.

bioshockkuva3
Peli yhdistelee ammuskelua ja erikoiskykyjä.

Tarina, niin hieno kuin se onkin, on tämän pituiseen peliin melkein liikaa. Yksityiskohtia on paljon, käänteitä on tarpeeksi ja kaikki tämä vie tehoa pois taisteluilta. Ammuskelu on kuin välinäytös, mutta Bioshock Infinite ei silti tarjoa mahdollisuutta uppoutua tarinaan roolipelin tavalla – se juoksuttaa tarinaa itse eteenpäin. Pelaaja seuraa tapahtumia perässä kiltisti, ampuu osoitetut viholliset ja etenee taas seuraavaan räiskintään. Virtaviivaista ja tyylikästä, kyllä. Mutta myös hieman leipäännyttävää ja henkilökohtaisesti pelistä etäännyttävää.

Grafiikat nielevät suuren huomion pelissä, samoin hieno äänimaailma joka on niin täynnä yksityiskohtia että se tuntuu jopa haaskaukselta. Kuinka tässä hienossa maailmassa kerkeää nauttia kaikista yksityiskohdista, kun tahtotila on juosta tarinaa eteenpäin selvittääkseen kuinka Elizabethin tarina päättyy? Bioshock Infinite on kunnianhimoinen hanke, joka paukuttaa väärien asenteiden vaarallisuutta kaksin käsin pelaajan tajuntaan. Sen maailma on hienoimpia mitä peleissä on nähty, ja pelattavuus voisulan luokkaa. Sujuva pelimekaniikka on niin yksinkertaistettu, että kentät tuntuvat jopa tylsiltä. Elizabeth on hahmona äärettömän hurmaava, ja kontrasti pelaajan hallitsemaan Bookeriin onkin asia joka pistää harmittamaan. Pelaaja on statisti, joka seuraa hienoa tarinaa hieman sivusta, vaikka se onkin ikimuistoinen.

© Ursula Borg

ds_peli

[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_text_separator title=”Info” title_align=”separator_align_center”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

Bioshock Infinite  8/10 ( PS3)

Kehittäjä: Irrational Games
Julkaisija: 2K Games
Genre: Räiskintä
Julkaistu:
 03/2013

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_separator][/vc_column][/vc_row]

Kommentit