Visuaalisesti kaunis 47 Ronin pohjautuu Japanin kansallistaruun

47ronin

Käsikirjoitus- ja jälkituotantovaiheissaan tuotantohelvettiin vajonnut 47 Ronin floppasi pahasti lippuluukuilla. 1700-luvun japanilaiseen kansantaruun 47 roninin kostosta pohjautuva toimintaelokuva pyrkii sijoittamaan tarun Hollywoodin mittakaavaan ja maustaa tarinaansa fantasiaelementeillä sekä yhdellä länsimaalaisella näyttelijällä. Kostotarinan sijaan 47 Ronin on myös kertomus kielletystä rakkaudesta, yhteisön ulkopuolisen arvottomuudesta, viettelevästä noituudesta ja yliluonnollisista voimista.

1700-luvun Japanissa samurait palvelivat isäntiään kuolemaan saakka. Isännätöntä samuraita kutsuttiin roniniksi, eikä hänellä ollut arvoa. Tarina 47 roninista on isäntänsä murhan jälkeen kostoa hautovien ja kunniasta haaveilevien miesten kertomus. Ylivoimaista vihollista vastaan kourallisella hyökkäävät entiset samurait taistelevat oman ja murhatun isäntänsä kunnian puolesta.

Elokuvaa varten tarinaan on kirjoitettu mukaan Keanu Reevesin esittämä puoliverinen Kai, jolla on salaperäinen menneisyys. Hänet suljetaan yhteisön ulkopuolelle arvottomana, vaikka hän taistelussa osoittaakin kykynsä. Isäntänsä lordi Asanon (Min Tanaka) tytär Mika (Ko Shibasaki) näkee Kain sisimpään ja rakastuu tähän. Kun lordi Kira (Tadanobu Asano) hyökkää kylään ja murhaa lordi Asanon, Mika saa vuoden aikaa surra isäänsä ennen kuin hänestä tehdään Kiran vaimo.

Asanon samuraikaartin johtaja Oishi (Hiroyuki Sanada) kerää vanhan kaartinsa kokoon Kiraa vastaan, mutta huomaa tarvitsevansa myös Kain apua. Kiralla on nimittäin riveissään Rinko Kikuchin esittämä noita, jonka toimet Kai salaperäisen menneisyytensä ansiosta pysyy näkemään selvemmin kuin muut. Arvottomasta puoliverisestä kasvaa arvostettu taistelija muiden samuraiden rinnalle.

47 Ronin on isolla budjetilla tehty, näyttävä toimintafantasia, eikä se ole lainkaan niin huono kuin lippuluukkufloppaus antaa ymmärtää. Sen puvustus on yksityiskohtaisen kaunista ja lavastus useassa kohtauksessa upeaa. Visuaalisilla efekteillä luodut fantasiaelementit näyttävät mielikuvituksellisilta ja ne on luotu ammattitaidolla. Silti varsinkin elokuvan alkupuolella lavastus näyttää välillä liian lavastetulta ja ulkona tapahtuviksi tarkoitetuissa kohtauksissa valaistus paljastaa kohtauksen kuvatun sisätiloissa. Tämä häiritsee katsomisnautintoa hypätessään silmille.

Käsikirjoitukseltaan feodaaliajan Japaniin sijoittuva 47 Ronin on hyvin suoraviivainen toimintaelokuva. Skotlannissa, Lontoossa ja Unkarissa kuvatusta elokuvasta huokuu kuitenkin vahvasti länsimaisuus. Englantia puhuvat japanilaisnäyttelijät jäävät ulosanniltaan jäykiksi, koska he eivät osaa kieltä. Tämä jäykkyys tarttuu myös kuvattuihin kohtauksiin, missä yleensä jäykäksi kritisoitu Reeves tuntuu yllättävänkin luontevalta. Elokuva on parhaimmillaan näyttävissä toimintakohtauksissaan, missä taistelukoreografiat ovat kauniita. Myös seppuku-kohtauksissa on bushidolle tyypillistä ylevyyttä.

Elokuvan ohjaksissa on ensikertalainen Carl Rinch, joka on aikaisemmin ohjannut vain lyhäreitä ja mainoselokuvia. Onkin käsittämätöntä, että näin suuri tuotanto on annettu debytantin käsiin. Haparointi nimittäin näkyy miljoonien dollareiden tuotantobudjetin takana tarinan hidassoutuisuutena ja epätasaisuutena kuin käsikirjoitus ei oikein tietäisi mitä sen pitäisi olla.

47 Ronin on huumoriton, ryppyotsaisella vakavuudella toteutettu seikkailu, joka näyttää hyvältä taistelukohtauksissaan ja tuotantosuunnittelultaan. Draamaosuuksissa se laahaa ja jää epäuskottavaksi. Japanilaista samuraityylittelyä rakastavien kannattaa pysyä elokuvasta kaukana, mutta näyttävien Hollywood-efektien ystäville 47 Ronin tarjoaa kaksi tuntia kaunista silmänruokaa.

Blu-rayn ekstroina on poistettuja kohtauksia ja neljä alle 10-minuuttista koostetta. Poistettuja kohtauksia on noin 8 minuutin verran ja niissä nähdään mm. Mikan tunteiden ristiriitaa ja noidan viettelyä.

7-minuuttisessa Re-forging the legend -koosteessa tekijät kertovat alkuperäisen japanilaisen tarinan muokkaamisesta Hollywood-muottiin. Pienessä Keanu & Kai -koosteessa Reeves kertoo omaan lakonisen humoristiseen sävyyn hahmostaan ja sen esittämisestä ja kuinka hän nauttii fyysisestä näyttelemisestä. Muut elokuvantekijät kertovat puolestaan Reevesin isosta osuudesta myös muussa tekemisessä kuvauksesta ja kohtausten suunnittelusta lähtien.

Kahdessa alle 10-minuuttisessa koosteessa esitellään elokuvan näyttäviä taistelukohtauksia sekä visuaalisia efektejä. Näissä kerrotaan mm. siitä, että kaikki elokuvan fantasiahahmot perustuvat japanilaisiin myyttisiin hahmoihin ja ne on näistä muokattu ja hollywoodilaistettu elokuvaa varten.

Ekstroissa ei ole suomenkielistä tekstitystä mutta englanninkielinen on.

© Päivi Laajalahti

ds

[divider]INFO[/divider]

47 RONIN  Ohjaus: Carl Rinsch
Käsikirjoitus: Chris Morgan, Hossein Amini
Pääosissa: Keanu Reeves, Hiroyki Sanada, Ko Shibasaki, Tadanobu Asano, Min Tanaka
Alkuperämaa: USA 2013
Genre: Toiminta / fantasia
IMDb

Kommentit