Dead Man Down (2013) ★★★

deadmandown_featured_750x40

Tanskalainen Niels Arden Oplev tuli maailmalle tunnetuksi Stieg Larssonin romaaneihin pohjautuvan trilogian avauselokuvan, Miehet jotka vihaavat naisia, ohjaajana. Tuo trilleri oli upea ja nosti esille yhden aikamme parhaimmista elokuvien naishahmoista, Noomi Rapacen esittämän Lisbeth Salanderin. Dean Man Down tuo Oplevin ja Rapacen uudelleen yhteen, tosin tällä kertaa huomattavasti amerikkalaisemmissa puitteissa.

Unkarilaissyntyinen Victor (Colin Farrell) työskentelee Terrence Howardin esittämän Alphonsen johtamassa rikollisliigassa aivan johtoportaan tuntumassa. Juro ja hiljainen mies viihtyy omissa oloissaan, mutta kun on tarve vetää liipasimesta, hän ei emmi. Kolmen kuukauden ajan Alphonse on saanut uhkaavaa ja nimetöntä postia, mistä hän alkaa syyttää toisen hämäräjengin johtajaa. Kuten olettaa saattaa, kaikki ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteistä.

Victorin naapurissa asuu äitinsä (Isabelle Huppert) kanssa viehättävä, mutta autokolarissa arpeutunut Beatrice (Rapace). Beatricen ja Victorin välille alkaa parvekkeelta tehtyjen vilkutusten kautta kehittyä pikkuhiljaa ystävyys. Molemmat kun parantelevat edelleen omia elämänsä jättämiä arpia – Beatricella ne ovat fyysisiä, Victorilla syvällä sisimmässä.

deadmandown

Dead Man Down lähtee liikkeelle hienosti kasvattamalla jännitystä pienillä ja tehokkailla kohtauksilla. Sen tyylillisestä nuhjuisuudesta -ajamattomat parrat, ryppyiset vaatteet, rähjäinen naapurusto- tulee mieleen eurooppalaiset elokuvat. Samoin toimintakohtauksissa on karskiutta ja suoraviivaisuutta, mutta niissä myös uskalletaan irrottautua genrelle tyypillisistä kaavoista, eikä aina tapahdu niin kuin katsoja aikaisemman kokemuksensa takia ensin odottaa. Tämä on ilahduttavaa, sillä se pitää mielenkiinnon korkealla aivan eri tavalla kuin monet muut tämän hetken toimintatrillerit.

Tanskalaisohjaajasta huolimatta Hollywood puskee elokuvassa väkisinkin läpi. Selvimmin tämä näkyy Rapacen kohdalla – hän on käsikirjoituksen mukaan kasvojensa arpien vuoksi lasten kiusaama ”hirviö”, mutta tätä ei elokuvassa nähdä. Rapace on upea ilmestys ja äärimmäisen kaunis nainen, jota eivät muutamat pienet arvet hirviöksi tee. Häntä ei siis ole uskallettu rumentaa rooliin liikaa, sillä Hollywoodissahan naisten pitää olla ”rumiksi” kirjoitetuissa rooleissaankin kauniita.

Dead Man Down kärsii epätasaisuudesta. Se on tyylikäs jännäri ja sen päänäyttelijät ovat loistavia, mutta hahmojen kehitystä jäi kaipaamaan lisää. Dominic Cooperin esittämä Darcy on esimerkki tärkeästä sivuhahmosta, mutta joka tärkeimmän tehtävänsä lisäksi haahuilee mukana epämääräisenä Columbona, joka vetää lankoja yhteen varsin ripeään, mutta myös epäuskottavaan tahtiin.

Elokuvan tapahtumat rullaavat alussa eteenpäin mielenkiintoisesti, mutta loppua kohden muuttuvat hieman suoraviivaisen helpoiksi ja yllätyksettömiksi. Välillä motiivit hukkuvat ja niiden jonkinlaista taustoittamista olisi tarvinnut. Loppukohtaukseen johtavat tapahtumat saavat absurdeja sävyjä ja viimeistään tässä vaiheessa keikahdetaan vahvasti Hollywood-toiminnan puolelle. Näitä puutteita korvaavat kuitenkin synkän tyylikäs ja uskaliaan karu maailma sekä karismaattiset näyttelijät.

Dead Man Down ei ole ikimuistettavan upea trilleri, mutta ei myöskään sieltä huonoimmasta päästä.

Mukana ei ole lainkaan ekstraa.

© Päivi Laajalahti

ds

[divider]INFO[/divider]

DEAD MAN DOWN  Ohjaus: Niels Arden Oplev
Käsikirjoitus: J.H. Wyman
Pääosissa: Colin Farrell, Noomi Rapace, Dominic Cooper, Terrence Howard, Isabelle Huppert
Alkuperämaa: USA 2013
Genre: Toiminta / rikos / draama
IMDb

Kommentit