Hours (2013) ★★

hours_featured

Paul Walkerin viimeisimmiksi jääneiden elokuvien joukkoon kuuluu Eric Heissererin esikoisohjaus Hours. Heisserer on aiemmin käsikirjoittanut mm. klassisten kauhuelokuvien uusintajulkaisuja (Painajainen Elm Streetillä ja The Thing), mutta esikoisohjaustyössään hän siirtyy draaman pariin – tosin trillerimäisellä jännityksellä höystetyn draaman.

Hurrikaani Katrina pyyhkäisi vuonna 2005 Yhdysvaltojen rannikkoa sellaisella voimalla, että New Orleansia ympäröivät neljä metriä korkeat tulva-aidat eivät sitä pidätelleet ja kaupungista jopa 80% joutui veden alle. Hours sijoittuu Katrinan pahimpien tuntien aikaan, mutta kertoo hurrikaanin aiheuttamista haasteista yhden ihmisen kokemuksen kautta eikä elokuvassa mennä kameralla lainkaan varsinaisen katastrofin ytimeen. Aiheestaan huolimatta Hours ei siis ole samanlainen visuaalisesti näyttävä katastrofielokuva kuin vaikkapa Thaimaan tsunamista kertova Selviytyminen – Impossible, vaan yhden ihmisen jännittävä selviytymistarina.

Nolan (Walker) saapuu sairaalaan viimeisillään raskaana olevan vaimonsa Abigailin (Genesis Rodriguez) kanssa juuri hetkeä ennen kuin hurrikaani iskee New Orleansiin. Raskauskomplikaatioiden vuoksi Abby kuolee synnytyksessä ja Nolan jää keskosena syntyneen tyttärensä kanssa kaksin. Vauva on keskoskaapissa, kun sairaalaa aletaan evakuoida ja yhtäkkiä Nolan saakin huomata olevansa vauvan kanssa sairaalassa aivan kaksin. Kun sähköt katkeavat, hän on uuden haasteen edessä: kuinka pitää hengissä sekä itsensä että lapsensa ennen kuin avun onnistuu löytää heidät?

hours_800

Elokuvan aihe on todella kiinnostava ja idea katastrofitarinan henkilökeskeisestä lähestymistavasta kuulostaa toimivalta. Harmillisesti toteutus ei kuitenkaan ole niin tiukasti otteessaan pitävä kuin alun perin voisi odottaa. Tarina isästä pikkuruisen tyttärensä kanssa keskellä katastrofia on äärimmäisen koskettava, mutta elokuva ei aivan tavoita tuota koskettavuutta. Osittain tämä ehkä johtuu siitä, että keskosvauvana nähdään melkoisen kökön näköinen nukke, joka ei liiku muuten kuin hengitysen tahtiin. Voisin ainakin kuvitella (en tietenkään tiedä todellisuutta), että myös keskoskaapissa lepäävät vauvat liikehtisivät. Liikuttavuuden luominen jää siis kokonaan Walkerin harteille.

Hours kärsii tarinankerronnallisesta hitaudesta, ajoittaisesta epäuskottavuudesta ja siitä, että elokuva on leikattu hyvin epätasaiseksi kokonaisuudeksi. Epäuskottavuutta korostaa mm. se, että sairaalan evakuointia tuskin suoritettaisiin niin, ettei joku kävisi tarkistamassa, ettei ketään jää jälkeen. Elokuvan ihmiset ja heidän toimintansa ei ole aina kovin uskottavaa, dialogi tökkii ja kohtauksissa ihmisiä popsahtaa paikalle hyvin epäloogisella tavalla. Kantava voima onkin Walkerin keskushahmossa, jonka epätoivo koskettaa ja jonka selviytymisestä katsoja oikeasti jaksaa välittää huolimatta siitä, että elokuva on kasattu paikoin jopa laahaavan hitaaksi ja tarinallisesti epätasaiseksi kokonaisuudeksi.

Ekstrana on viiden minuutin mittainen, tekstittämätön katsaus elokuvan taustoista.

© Päivi Laajalahti

ds

[divider]INFO[/divider]

HOURS  Ohjaus ja käsikirjoitus: Eric Heisserer
Pääosissa: Paul Walker, Genesis Rodriguez
Alkuperämaa: USA 2013
Genre: Draama / trilleri
IMDb

Kommentit

Tags from the story
, ,