Kaappari (2013) ★★★

kaappari_featured_620x250

Uskomatonta, mutta totta: lintukotoisessa Suomessamme on tehty kaksi onnistunutta lentokonekaappausta. Näistä kuuluisin on ensimmäinen, vuonna 1978 tapahtunut, Oulusta Helsinkiin lentämässä olleen Super Caravelle -tyyppisen Finnair 405:n kaappaus ja tämä on pohjana Aleksi Mäkelän ohjaamalle elokuvalle Kaappari. Elokuvana Kaappari yhdistää kaappausjännäriin draamaa ja komediaa, sillä mitäpä muuta surullisenkuuluisa suomalainen lentokonekaappaus nyt voisikaan sisältää.

Oululainen Aarno Lamminparras (Kari Hietalahti) on epäonninen yrittäjä, joka haaveilee paremmasta elämästä, mutta ei oikein meinaa uskaltaa tehdä asian eteen mitään. Hänen vaimonsa patistaa häntä etsimään töitä Helsingistä, minne mies muutaman vahvistavan oluen jälkeen suuntaakin, mukanaan upseerina toimivalta ystävältään (Toni Wahlström) varastamansa pistooli.

Suomalainen lentokonekaappaus on mustan huumorin siivittämää tragikomediaa

Hieman ennen laskeutumista Helsinkiin Lamminparras pyytää päästä vierailemaan koneen ohjaamoon, mihin kapteeni Rajapaltio (Aake Kalliala) ja perämies Snock (Jussi Vatanen) antavat pääsiäisen kunniaksi luvan. Sekavasti käyttäytyvä, sotilaspassiaan heilutteleva Lamminparras kuitenkin kaivaa esiin pistoolin ja alkaa esittää vaatimuksia lakimiehestä ja lunnasrahoista. Tuntuu kuin kaapparilla ei kuitenkaan olisi valmiina mitään suunnitelmaa, vaan tapahtumien kulku määräytyy tilanteen mukaan ex tempore.

Finnair 405 lentää muutamaan otteeseen Helsingin ja Oulun väliä ennen kuin kaappaus saadaan lopulta päätökseen.

kaappari_600

70-luvun lopun ajankuvalla ansiokkaasti leikkivä Kaappari on tragikomedia vakavasta aiheesta. Lamminparras esitetään koomisen häiriintyneenä hahmona, jonka epävakautta tasapainottavat Kallialan ja Vatasen viilipyttymäisen vakaat lentäjät. Tarinaa kannattelee harteillaan erinomainen Hietalahti, joka sopii hermostuneeseen rooliinsa täydellisesti.

Ajankuva on vanhoine puhelimineen, kaikkialla leijuvine tupakansavuineen ja vanhoine tuotepakkauksineen kuin suoraan 70-luvun lopusta. Samoin ihmiset näyttävät pulisonkeineen ja rilleineen aidosti aikaan sopilta. On hauska, että mukaan on otettu myös aitoja historianhahmoja, kuten tragediaa selvittelevä, mutta hieman kädetön liikenneministeri (Miitta Sorvali) sekä taustalla toimivat (tai paremminkin toimimattomat) presidentti Kekkonen, ulkoministeri Väyrynen sekä pääministeri Sorsa. Yksi silmään pistävä virhe kuitenkin avautuu koiraystävälle: poliisikoirana nykyisin käytettävät malinoisit tulivat poliisin käyttöön vasta 90-luvulla. 70-luvulla poliisin käytössä oli pääosin saksanpaimenkoiria.

Kaapparin käsikirjoitus jää harmillisen huteraksi, sillä useassa kohtauksessa se jättää aiheeseen liittyvän dramaattisen jännityksen käyttämättä ja menee helpomman eli alleviivaavan komedian kautta. Aina ei kuitenkaan voi erottaa, onko komedia tahallista vai tahatonta. Elokuvan suurin kiinnostavuusarvo tuleekin käsittämättömästä tositapahtumasta. Vaikka Kaappari hieman muunteleekin totuutta, ei tämä poista sitä tosiasiaa, etta vastaavanlainen kaappaus on Suomessa oikeasti tapahtunut.

Blu-rayn lisämateriaalina on vajaa puolituntinen making of, muutaman minuutin mittainen kooste visuaalisten efektien tuotannosta sekä 6-minuuttinen kooste VFX-työn purusta, missä näytetään kuva kuvalta kohtausten ilmeen muutokset. Lisäksi mukana on elokuvan traileri.

© Päivi Laajalahti

ds

[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_text_separator title=”Info” title_align=”separator_align_center”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

Kaappari 

  • Ohjaus: Aleksi Mäkelä
  • Käsikirjoitus: Mika Karttunen, Elias Koskimies, pohjautuu Lauri Puintilan romaaniin
  • Pääosissa: Kari Hietalahti, Aake Kalliala, Jussi Vatanen, Hannu-Pekka Björkman, Toni Wahlström
  • Alkuperämaa: Suomi / Viro 2013
  • Genre: Komedia / draama
  • IMDb
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_separator][/vc_column][/vc_row]

Kommentit