Trance (2013) ★★★

trance_featured

Danny Boylen ohjaama Trance jäi Suomessa valkokangaskierroksen ulkopuolelle samaan tapaan kuin toisen, niinikään välillä hyvinkin mestarillisia elokuvia tekevän Steven Soderberghin ohjaama trilleri Side Effects. Trance on Soderberghin elokuvan tapaan psykologinen trilleri, mutta se vääntää katsojan aivot vielä pahemmalle mutkalle, sisältää useita wtf-hetkiä ja jättää jälkeensä tunteen huijatuksi joutumisesta.

Simon (James McAvoy) on huutokauppameklari, joka joutuu miljoonaryöstön keskelle, kun Vincent Casselin esittämä roisto päättää ryöstää espanjalaisen Goyan kuuluisan maalauksen. Simon saa rytäkässä iskun päähänsä ja menettää muistinsa. Muistin palauttamisessa häntä auttaa Rosario Dawsonin esittämä hypnoterapeutti, mutta kuten arvata saattaa, koirahan tässä kaikessa on haudattuna. Mikään ei ole yksinkertaista eikä kukaan sitä, miltä aluksi näyttää.

trance_800

Trance on kiehtova ”pikkutrilleri”, joka toimii kotiteatteriversiona erinomaisesti, mutta osittain tuntuu myös jonkinasteiselta välityöltä Boylen uralla.  Huolimatta siitä, että elokuvan aikana katsoja imaistaan mukaan jännittäviin juonikiemuroihin, jälkeenpäin elokuva haihtuu nopeasti mielestä. Yrittäessään liikaa vääntää katsojan aivoja umpisolmulle elokuva ei onnistu luomaan tarinalle unohtumatonta kliimaksia.

Näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia ja on ilahduttavaa nähdä lahjakkaan McAvoyn siirtyneen kirkasotsaisten sankariroolien lisäksi monimuotoisempien roolien pariin Trancen ja Filthin myötä.

Lisämateriaaleina mukana on poistettuja kohtauksia, puolituntinen making of sekä vartin mittainen Boylen uraa tarkasteleva, haastattelukooste. Lisäksi mukana on Eugene-niminen lyhytelokuva.

© Päivi Laajalahti

[divider]INFO[/divider]

TRANCE Ohjaus: Danny Boyle
Käsikirjoitus: Joe Ahearne, John Hodge
Pääosissa: James McAvoy, Vincent Cassel, Rosario Dawson
Alkuperämaa: UK 2013
Genre: Rikos / draama / trilleri
IMDb

Kommentit