Brad Pitt paranee vanhetessaan

bradpitt_featured_620x350

Andrew Dominikin ohjaamassa rikosdraamassa Killing Them Softly pääosassa nähtävä Brad Pitt on taas ajankohtainen nimi -jos hän nyt koskaan kovin epäajankohtainen on ollutkaan. Dominikin elokuvan jälkeen hänet nähdään ensi vuoden puolella Marc Forsterin ohjaamassa ja Max Brooksin romaaniin pohjautuvassa zombie-elokuvassa World War Z, joka ainakin trailerinsa puolesta näyttää erittäin kiinnostavalta.

Parin viikon kuluttua 49 vuotta täyttävä, Oklahomassa 18. joulukuuta 1963 syntynyt William Bradley Pitt on vuosien saatossa kasvanut söpöstä kiiltokuvapojusta erittäin vakavasti otettavaksi näyttelijäksi. Vaikka hän mallin töihin sopii edelleen (parhaillaan hänet voi nähdä mm. Chanelin mainoskasvona), Pitt on ollut Filmitähden toimituksen näyttelijäsuosikki pitkään eikä pelkästään ulkonäkönsä takia. Tämäkin näyttelijä, niin kuin monet muutkin, kun tuntuu vain paranevan vanhetessaan.

Ridley Scottin ohjaaman Thelma ja Louisen (1991) nuorena komistuksena ja Veren vankien (1994) surusilmäisenä vampyyrinä Pitt jäi helposti mieleen.  Terry Gilliamin ohjaama 12 apinaa (1995) puolestaan esitteli katsojille aivan erilaisen Pittin – sekopäisen Jeffrey Goinesin rooli toi Pittille myös ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden. Tämä näyttelijä ei ollutkaan mikään turha jätkä, vaikka monet hänen uransa alkuvaiheessa kaunista poikaa kritisoivatkin. Oscar-ehdokkuus antoi näyttelijälle jatkourallaan enemmän liikkumavaraa. Eikä Pitt jättänyt tilaisuutta käyttämättä vaan suuntasi haastamaan itseään ja osaamistaan monenlaisiin niin pieniin kuin suuriinkin tuotantoihin.

Brad Pitt ja Benjamin Buttonin uskomaton elämä

David Fincherin ohjaamat Seitsemän (1995) ja Fight Club (1999) nostivat Pittin arvoa entisestään. Guy Ritchien elokuvassa Snatch (2000) Pitt esitti resuista mustalaista, jonka puheesta ei tahtonut ottaa mitään tolkkua, Steven Soderberghin Ocean-sarjassa hän oli puolestaan koko ajan jotain ruokaa natustava George Clooneyn paras kaveri. Clooneyn paras kaveri hän on lehtitietojen mukaan oikeastikin.

Yhden parhaimmista rooleistaan Pitt teki meksikolaisen Alejandro Gonzales Iñarritun ohjauksessa vuonna 2006 ilmestyneessä elokuvassa Babel, missä hän esitti aavikkoretkellä ammutuksi joutuvan Cate Blanchettin epätoivoista aviomiestä. Komea elokuva ja Pittin roolisuoritus on sydäntäsärkevä.

Killing Them Softlyssä Pitt esittää palkkatappajaa, joka haluaa tappaa asiakkaansa ”pehmeästi”. Dominikin edellisessä ohjauksessa Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta 2007 Pitt pääsi astumaan legendan saappaisiin. Tuolloin hän kuitenkin jäi roolisuorituksessaan murhaajansa, pelkuri Robert Fordin (Casey Affleck) jalkoihin. Elokuva on visuaalisesti huikea kokemus, jota voi ehdottomasti suositella kaikille, jotka eivät sitä ole vielä nähneet. Kärsivällisyyttä ja aikaa elokuvalle pitää kuitenkin uhrata hieman.

Toinen Oscar-ehdokkuus Pittille irtosi vuonna 2008 ilmestyneestä, Fincherin ja Pittin kolmannesta yhteistyöstä Benjamin Buttonin ihmeellinen elämä ja moni povasi kolmatta ehdokkuutta Quentin Tarantinon seuraavana vuonna ilmestyneestä elokuvasta Kunniattomat paskiaiset. Pittin esittämä luutnantti Aldo Raine kun oli varsin herkullinen tapaus.

Brad Pitt Jesse Jamesina Andrew Dominikin ohjaamassa kuvankauniissa draamassa

Pitt on urallaan päässyt työskentelemään useiden ohjaajamestareiden ja muuten laatuohjaajien kanssa. The Tree of Life -elokuvan tiimoilta hän pääsi legendaarinen Terrence Malickin käsittelyyn. Kyseinen elokuva jakaa mielipiteitä, mutta yhtä mieltä on oltava siitä, että se on ehdottomasti vaikuttavaa katsottavaa – pitipä siitä tai ei.

Pitt on usean vuoden ajan elänyt parisuhteessa Angelina Jolien kanssa, jonka kanssa suhde lehtitietojen mukaan roihahti liekkeihin Mr. and Mrs. Smith –elokuvan kuvauksissa. Yksityisyyttään yllättävänkin hyvin varjelemaan pystynyt Pitt on onnistunut hienosti tekemään komean ja laadukkaan uran kaikesta siitä huomiosta huolimatta, mikä olisi voinut tuomita hänet pelkästään kauniskasvoiseksi mieheksi, jolla ei ole muuta arvoa annettavanaan.

Kommentit

Tags from the story
,