Daniel Radcliffe matkalla hämmentyneestä nuoresta velhosta aikuisuuteen

radcliffe_feature

Tänään 23. heinäkuuta syntymäpäiväänsä viettää Lontoossa vuonna 1989 syntynyt Daniel Radcliffe. Radcliffe aloitti näyttelijänuransa vain 10-vuotiaana naskalina esiintyessään tv-elokuvassa David Copperfield nuoren Davidin roolissa. Tämän jälkeen hänet nähtiin John le Carrén romaaniin perustuvassa elokuvassa The Tailor of Panama, mutta se rooli, josta koko maailma hänet tunnistaa, on tietenkin nimirooli J.K. Rowlingin supersuosittuihin kirjoihin perustuvassa Harry Potter -sarjassa.

Pottereissa Radcliffe ehti esiintyä kaikkiaan kymmenen vuoden ajan. Vuosien 2001-2011 aikana tästä hämmentyneen näköisestä nuoresta velhosta kasvoi aikuisuuden kynnyksellä tasapainotteleva mies, yksi Britannian rikkaimmista teini-ikäisistä ja monen nuoren tytön sydämen sulattaja. Pottereiden välissä hän pistäytyi Australiassa kuvaamassa nuortendraaman December Boys, mutta tämä tv-sarjoja ohjanneen Rod Hardyn ohjaama elokuva ei koskaan saavuttanut kovin suurta suosiota.

Nyt 23 vuotta täyttävä Radcliffe on ehtinyt kokea teinitähteyden hyvät ja huonot puolet. Hän on monen muun lapsitähden tavoin avoimesti myöntänyt joutuneensa koukkuun päihteisiin kuvausten ja huikean suosion keskellä, ja esiintyneensä jopa humalassa Potter-elokuvien kuvauksissa.

Elokuvaharrastajalle on kiehtovaa päästä seuraamaan näyttelijän uran kehitystä aivan tämän uran alusta lähtien. Radcliffen tapauksessa vuonna 2001 ilmestynyt Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvan katsominen aiheuttaa välittömästi hassun hymynkareen suupieleen. Tuolloin pyöreärillinen nuori sankarimme oli vielä niin viattoman hämmentynyt ja aidosti innostunut taikuuden maailmasta, mikä näyttäytyy käsittämättömältä portaiden alla sijaitsevassa komerossa elämänsä ensimmäiset vuoden eläneelle pikkupojalle. Tästä on pitkä harppaus viimeisten Pottereiden vakavaan ja vastuun painamaan nuorukaiseen.

Harry Pottereiden jälkeen Radcliffen ensimmäinen, James Watkinsin ohjaama kauhuelokuva The Woman in Black jäi Suomessa väliin teatterikierroksella, mutta kotiteatterijulkaisu on tulossa elokuun puolivälissä. Tämän jälkeen Radcliffe nähdään ensi vuoden puolella ilmestyvässä, John Krokidasin esikoispitkässä ohjauksessa Kill Your Darlings, missä hän näyttelee runoilija Allen Ginsbergiä. Viimeksi tämän runoilijan kengissä on nähty mm. James Franco. Kill Your Darlingsissa vuonna 1944 tapahtunut murha tuo yhteen kolme beat-sukupolven runoilijaa: Ginsbergin, Jack Kerouacin (jota esittää Jack Huston) ja William Burroughsin (jota puolestaan esittää Ben Foster).

Pottereissa hankkimastaan omaisuudesta huolimatta Radcliffe ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan nuorukainen on kehittänyt uraansa myös teatterin puolella. Sekä Lontoossa että New Yorkissa hänet on nähty lavalla näytelmässä ”Equus”, mikä aiheutti suurta kohua aikoinaan, sillä näytelmässä Radcliffe esiintyy ilman rihman kiertämää. Broadwaylla hänet on nähty myös näytelmässä ”How to Succeed in Business Without Really Trying”.

Moni lapsitähti on jäänyt lapsitähdeksi, eikä ole saanut nostettua uraansa uuteen nousuun enää aikuisena. Radcliffellä kuitenkin on laadukkaaseen uraan kaikki edellytykset. Toivomme, että nostetta riittää ja nuori mies nähdään tulevaisuudessa vielä monissa mielenkiintoisissa rooleissa -tai vastaavasti kameran toisella puolella tuotannossa, kuka tietää. Harry Potterin roolista harteillaan hän tuskin koskaan pääsee eroon, mutta eipä siihen ole tarvettakaan. Velhopoika Harry Potter on jäänyt jo nyt elokuvahistoriaan yhdeksi ikoniksi monien muiden sankareiden kirkasotsaiseen joukkoon.

– Päivi Laajalahti

Kommentit

Tags from the story