Maistuisiko Le Week-End Pariisissa?

leweekend

Ihana, kamala Le Week-End on elokuva viisikymppisestä pariskunnasta, joka muistuttaa kovasti loistavan Rakkautta ennen… -elokuvatrilogian Celineä ja Jesseä. Myös tarinankuljetuksessa on paljon samaa: kävellään pitkin kaupunkia, syödään, katsellaan nähtävyyksiä ja keskustellaan, keskustellaan, keskustellaan. Tässä dialogi ei kuitenkaan ole aivan yhtä hersyvää, mutta hauska ja onnistunut Le Week-End on silti. Elokuvan on ohjannut Roger Michell, joka muistetaan parhaiten romanttisesta Notting Hill –komediasta (1999). Käsikirjoituksen elokuvaan on tehnyt Michellin vanha tuttu Hanif Kureishi. Le Week-End on heidän neljäs yhteistyönsä (aiemmin kaksikolta on ilmestynyt: Esikaupunkien Buddha 1993, Tyttären talossa 2003 ja Venus 2006). Ja kun yhteistyö näyttää toimivan, niin mitä sitä kaveria vaihtamaan.

Le Week-Endin tarina lyhykäisyydessään on se, että akateemiset viisikymppiset Nick (Jim Broadbent) ja Meg (Lindsay Duncan) matkustavat viikonlopuksi Birminghamista Pariisiin – rakkauden ja romantiikan kaupunkiin, jossa intohimon pitäisi leimuta. Ainakaan alkumatka ei kuitenkaan mene ihan näin. Pariskunta nalkuttaa, tappelee ja pui suhdettaan, joka paikoitellen alkaa jo ärsyttää katsojaa. Tekee mieli huutaa, että olkaa onnellisia, tehän olette Pariisissa, mutta eihän se ole niin yksinkertaista. Onneksi vastapainona ärtymykselle katsojalle tarjotaan myös huumoria ja ehkä jopa yhtymäkohtia omaan elämään.

Pariskunta törmää Nickin opiskeluaikaiseen kaveriin Morganiin (Jeff Goldblum), joka on muuttanut Amerikasta Pariisiin rakkauden perässä. Kirjailija-Morgan on ensi alkuun liioitellusti amerikkalainen: puheenparsi on hyvin leveää ja hän taitaa mainiosti small talkin. Hän ei takeltele kuten Nick, vaan on ennemminkin teennäisenoloinen. Jostain syystä Morgan ihailee suunnattomasti Nickiä ja kutsuu pariskunnan kotiinsa illalliselle. Täällä Meg ja Nick tajuavat suhteestaan jotain, joka saa heissä aikaan muutoksen. Elokuvan lopussa nähdään hulvaton tanssiesitys, joka toivottavasti saa kivinaamatkin hymyilemään.

Le Week-End on katkeransuloinen komedia, jossa pääosassa ovat ns. parhaat vuotensa ohittaneet näyttelijät. Kuitenkin juuri heissä on sitä jotakin. Heissä näkyy elämä ja kokemus. Heidän tunteensa tuntuvat syvällisiltä ja surut todellisilta. Broadbent ja Duncan ovat todella sympaattisia, mielenkiintoisia ja upeita näyttelijöitä. Heissä on sellaista karismaa ja pehmeyttä, jota vasta-aloittelijassa ei voi koskaan olla. Le Week-End keskittyy Megin ja Nickin sanailuun, kiivaaseen dialogiin, mutta myös heidän väliseen hiljaisuuteen ja vaihdettuihin katseisiin. Tarina soljuu eteenpäin hitaalla tempolla ja se tuo mieleen myös Woody Allenin intellektuellit ihmissuhdekomediat.

Eikä muuten pidä unohtaa Pariisia. Se esitetään elokuvassa sellaisena, jollainen mielikuva siitä yleensä annetaan: Eiffel-torni, Riemukaari, upea hotellihuone, shampanjaa, idyllisiä ravintoloita, kuuluisuuksien hautoja ja kauniita katuja, siis kauniisti kulahtanut Pariisi. Romanttinen jazz luo taustalle hyvän tunnelman, vaikka välillä pääpariskunnan oleminen on hyvinkin vaivautunutta. Elokuva on pelkistetty eikä siinä ole montaakaan juonenkäännettä, mutta joskus ei tarvita tämän enempää. Le Week-End on kaikessa yksinkertaisuudessaan viihdyttävä ja suloinen elokuva, joka varmasti uppoaa erityisesti vanhempaan yleisöön.

Dvd:llä ei ole ekstroja.

© Toni van der San

[divider]INFO[/divider]

LE WEEK-END  Ohjaus: Roger Michell
Käsikirjoitus: Hanif Kureishi
Pääosissa: Jim Broadbent, Lindsay Duncan, Jeff Goldblum
Alkuperämaa: Iso-Britannia 2013
Genre: Draama / Komedia
IMDb

Kommentit