Mihin kaikki taika on kadonnut Woody Allenin uusimmassa?

Magic_in_the_Moonlight

Magic in the Moonlightissa komediamestari Woody Allen vie katsojansa Etelä-Ranskaan ja vuoteen 1928. Alkuasetelma on herkullinen: itämaisena taikurina esiintyvä Stanley Crawford (Colin Firth) on skeptikko, joka kieltää kaiken yliluonnollisen olemassaolon. Hänet kutsutaan Berliinistä Ranskan Rivieralle paljastamaan amerikkalainen meedio, kaunis ja ihmeellinen Sophie Baker (Emma Stone). Mutta onko Sophie huijari, vai joutuuko Stanley myöntämään, että jotain yliluonnollista on sittenkin olemassa?

Tarina itsessään ei ole hullumpi, mutta silti elokuva jää keskinkertaiseksi. Klassisen Allen-alun (näyttelijöiden nimet aakkosjärjestyksessä sillä tietyllä fontilla ja hurmaava vanhanaikainen musiikki) jälkeen huomio kiinnittyy laiskaan kuvaukseen, joka jättää hahmot todella etäisiksi, verrattuna esimerkiksi Allenin edelliseen elokuvaan, intensiiviseen Blue Jasmineen (2013). Magic in the Moonlightin kuvauksesta vastaakin eri mies, iranilainen Darius Khondji, joka on kuvannut myös Allenin varsin onnistuneet Midnight in Paris (2011) ja To Rome with Love (2012) –elokuvat ja jonka meriitteihin kuuluvat myös mm. sellaiset laatuelokuvat kuin My Blueberry Nights (2007), Funny Games (2007) ja Rakkaus (2012), joissa kuvaus on ollut todella tasokasta.

Hahmot kuvataan lähes aina kaukaa, heidät asetetaan kuvan keskiöön, mutta kasvoja ei välttämättä näy kunnolla tai puhuva hahmo on selin kameraan. Lähikuvia hahmoista on vain ihan muutamassa otoksessa. Tällä yritetään selvästi sanoa jotain, mutta mitä, se jää epäselväksi.

Colin Firth skeptikko Stanleynä on oiva valinta, sillä Firth on todellinen pökkelö ja puunaama. Hänen puheensa on monotonista ja tylsää, juuri sellaiseksi voisi stereotyyppisesti kuvitella ihmisen, joka haluaa pysytellä pakonomaisesti reaalimaailmassa eikä halua uskoa minkäänlaiseen yliluonnollisuuteen. Stanley ei kuitenkaan ole hauska eikä hyvällä tavalla neuroottisen ärsyttävä. Emma Stone on suloinen Sophie suurine silmineen ja viehättävine kukkahattuineen, mutta hänestä puuttuu karisma, jota Sophien rooli vaatisi. Kumpikaan päähahmoista ei herätä suuria tunteita, joita on totuttu Allenin elokuvia katsellessa kokemaan. Ja missä on Stanleyn ja Sophien välinen kemia?

Alkaa ehkä kuulostaa siltä, että koko elokuva on huono. Mutta ei suinkaan. Woody Allen on yksi parhaita ohjaajia, jonka elokuvia odottaa joka kerta melko malttamattomana. Odotukset ovat siis korkealla ja jollei taso pysy samana kuin aiemmin, tulee tietysti aina pettymys. Blue Jasmine oli huikea ja sen pääosassa näytellyt Cate Blanchett teki niin uskomattoman hyvää työtä, että sitä on vaikea ylittää. Magic in the Moonlight taas on tyyliltään aivan erilainen, perinteisempi Allen-elokuva, josta löytyy kohellusta, romantiikkaa ja ripaus taikaa. Se sijoittuu menneeseen aikaan, kauniiseen ympäristöön, jossa rikkaat nauttivat auringoista, merestä ja meediosta.

Ulkoisilta puitteiltaan Magic in the Moonlight on hyvin tyylikäs. Siinä koreillaan, rikkaiden parissa kun ollaan, muodikkailla vaatteilla, hienoilla autoilla, vehreillä puutarhoilla ja hulppeilla huviloilla. Aurinko ja valoisat kuvat ovat lämpimiä, hehkuvia, johon vanha, hyvä musiikki luo tunnelmaa. Keskusteluja käydään mielenkiintoisista asioista, mutta tästä elokuvasta puuttuu kuitenkin se jatkuva pajatus ja puhuminen. Vaikka Stanley ja Sophie tietysti puhuvat keskenään, se ei ole mitään vuorosanojen ilotulitusta, vaan hillittyä ja rauhallista.

Allenin elokuvissa on usein käytetty nimekkäitä näyttelijöitä. Stone ja Firth ovat toki isoja nimiä, mutta sivuhahmot ovat lähes tuntemattomia. Sophien äitiä rouva Bakeria esittää kyllä loistava Marcia Gay Harden, mutta hänen osuutensa ruudulla jää valitettavan vähäiseksi. Toki tuntemattomatkin kasvot voivat loistaa elokuvassa, mutta tässä ne jäävät, kuten jo sanottua, etäisiksi. Katsojasta itsestäänkin tuntuu, ettei hän ole elokuvassa sisällä, vaan jää vain vähäpätöiseksi sivustakatsojaksi.

Magic in the Moonlight on – ainakin ensi katsomalta – hyvin tasapaksu elokuva, joka näyttää ja tuntuu jokseenkin tylsältä. Elokuva kaipaisi vähän enemmän taikuutta ja mehevyyttä, sillä romantiikkakaan ei oikein onnistu. Vaikka tämä on selkeästi komedia, elokuvan jälkeen huomaa, etteivät kohtaukset ole naurattaneet, eivät edes sisäisesti. Elokuvan pitää herättää tunteita, edes jonkinlaisia: iloisia, surullisia, vihaisia, mutta tästä jäi lähinnä tunne, että siinäkö se nyt oli. Magic in the Moonlight ei kuitenkaan missään nimessä ole huono, vaan se tarvitsee ehkä vain oikean olotilan. Tähän elokuvaan ei pidä myöskään suhtautua liian vakavasti tai analyyttisesti, sillä se on selkeästi tarkoitettu hyvän mielen elokuvaksi, joka kannattaa katsoa kevyellä mielellä.

Blu-raylla ei – tuttuun  Allen-leffojen tapaan – ole muuta kuin muutama traileri.

© Toni van der San

Kommentit