Poliisit (2012) ★★★★

Poliisit - End of Watch

Poliisit-nimisestä elokuvasta tulee heti ensimmäisenä assosiaationa mieleen samanniminen, suomalaisten poliisien työtä esittelevä tv-sarja. David Ayerin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvassa ollaan ajoittaisesta visuaalisesta samankaltaisuudesta huolimatta kuitenkin kaukana kuopiolaisten viäräleukojen vitsailusta. Alkuperäiseltä nimeltään End of Watch on karskin realistinen toimintaelokuva, joka on rakenteeltaan kiinnostavan uudenlaisella lähestymistavalla koostettu.

Los Angelesin poliisivoimiin kuuluvat Brian Taylor (Jake Gyllenhaal) ja Mike Zavala (Michael Peña) ovat nuoria ja kunnianhimoisia konstaapeleita, joilla on huumori herkässä, mutta myös nenää haistaa rikollisuus. He partioivat suurkaupungin syrjäkujilla ja onnistuvat muutamaan kertaan osumaan paikalle juuri sopivasti niin, että heistä leivotaan nuoria sankareita. Huumekartellin tulilinjalle sattuessaan ovat niin hyvät neuvot kuin taustajoukotkin tarpeen.

Poliisit ovat toimintaelokuvien historiassa varmasti yksi kulutetuimmista aiheista. Aikaisemmin mm. elokuvat The Fast and The Furious sekä Training Day -elokuvien käsikirjoituksista vastannut Ayer onnistuu kuitenkin kynäilemään koukuttavan ja yllättävän otteessaan pitävän toimintajännärin. Realistisella otteellaan elokuva onnistuu tekemään fiktiosta erittäin todentuntuisen, mitä korostavat Gyllenhaalin ja Peñan uskottavat ja aidolla heittäytymisellä luomat roolihahmot.

Poliisit - End of Watch

Elokuvan perinteisen näköinen ulkoasu pettää, sillä kokonaisuus poikkeaa suuresti perinteisestä ja totutusta buddy-elokuvan muotista. Toki Taylor ja Zavala ovat kaverukset, ja pitävät toisiaan virkaveljeyden lisäksi läheisempinäkin ystävinä. Elokuva ottaa kuitenkin aivan uudenlaisen kuvakulman aiheeseen ja tämä tapahtuu elokuvan teknisen rakenteen kautta.

Poliisit on kuvattu pääosin pienillä, liikkuvilla kameroilla. Elokuvan alussa heiluminen tuntuu liialliselta ja tekee tarinasta hankalan seurata, mutta lopulta liikkeeseen tottuu. Välillä kuvakulma on kuin suoraan Poliisit -tv-sarjasta, kun partioautossa istuva työpari rupattelee mukavia ja vakavia hyvin dokumentaariseen tyyliin. Toinen kuvakulma syntyy Taylorin mukanaan lähes jokapaikkaan kuskaaman videokameran kautta. Kaikki hänen näkemänsä tallentuu kameran muistiin. Elokuva käyttää hyväkseen myös räiskintäpeleistä tuttua pelaajan kuvakulmaa, kun poliisit kulkevat pistooli edellään tutkimassa rikospaikaksi epäiltyä taloa.

Elokuvan kokeellisessa rakenteessa on haasteensa, mutta uudenlaisena toteutuksena se on kiinnostava uusi tuulahdus välillä jopa väljähtäneeseen poliisitoimintagenreen. Poliisien taustajoukoissa pienissä rooleissa nähdään mm. Anna Kendrick.

Dvd:llä ei ole mukana lainkaan ekstraa.

© Päivi Laajalahti

Arvostelu on julkaistu alun perin Discshop.fi:n Elokuvaoppaassa >>

End of Watch
Ohjaus ja käsikirjoitus: David Ayer
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Michael Peña, Anna Kendrick
Alkuperämaa: USA 2012
Genre: Rikos / trilleri / draama
IMDb

Kommentit