Warm Bodies (2013) ★★★

warmbodies_featured_620x250

Vampyyreistä on tehty viime vuosina romantiikan kohteita useallakin suunnalla, mutta zombeista ei ihan heti olisi kuvitellut samaan. Siinä missä vampyyrit ovat kuolemattoman kauniita verenimijöitä, zombit ovat rumia, löntystäviä aivojen syöjiä, joista on romantiikka kaukana. Nuori Isaac Marion kuitenkin keksi liittää omaperäisellä tavalla yhteen myös zombit ja romantiikan, ja vuonna 2010 julkaistiin hänen kirjansa Warm Bodies.

Jonathan Levine on tunnettu elokuviensa epätyypillisistä teemoista, joista esimerkkinä voi antaa syöpäsairaasta nuorukaisesta (Joseph Gordon Levitt) kertovan, vuonna 2011 ilmestyneen draamakomedian 50/50. Levinen ohjaama ja käsikirjoittama filmatisointi Marionin Warm Bodies -kirjasta on samaan tapaan ihastuttavan lämminhenkinen ja hauska. Keskushahmona nähtävän zombin päänsisäisen äänen kautta kerrotusta tarinasta puuttuu kokonaan teennäisyys, ja se suhtautuu höpsöön aiheeseensa naiivin itseironisesti. Tuloksena on hauska ja sympaattinen komedia zombista, joka rakastuu tyttöön.

Maailmaa on kohdannut zombiepidemia, joka on muuttanut suurimman osan ihmisistä eläviksi kuolleiksi. Osa heistä on ”tavallisia” zombeja, osa taas muuttunut seuraavalle kuoleman tasolle luurankomaisiksi hirviöiksi, joita jopa tavalliset zombit pelkäävät. Jäljelle jääneet ihmiset asustavat muurien sisällä turvassa, mutta välillä heidänkin on pakko käydä muurien ulkopuolella hankkimassa tarvikkeita.

R (Nicholas Hoult) on zombi, joka ei tiedä kuka on, mitä on ja miksi on. Hän laahustaa muiden zombien mukana etsimässä ruokaa – eli ihmisiä. R asustaa lentokentällä, mutta on sisustanut ”kotinsa” yllättävän ihmismäisesti. Välillä hän jopa kuuntelee musiikkia. Omalaatuinen zombi siis.

Julie (Teresa Palmer) on nuori tyttö, joka lähtee kaveriporukan kanssa muurin ulkopuolelle hankkimaan tarvikkeita. Heidät kuitenkin yllätetään ja Julien poikaystävä Perry (Dave Franco) joutuu syödyksi. Syödessään uhrinsa aivot zombit saavat samalla näiden muistoja ja tunteita, ja popsiessaan Perryn aivoja R löytää itsestään yllättävän tarpeen alkaa suojella Julieta tämän syömisen sijaan.

Kun näiden kahden välille kasvaa kummallinen ystävyys, alkaa tapahtumaketju, jolla on kauaskantoiset seuraukset.

warmbodies_600

Warm Bodies on ihastuttava esimerkki siitä, että lähes mahdottomalta kuulostavasta aiheesta on mahdollista tehdä kiinnostava elokuva, varsinkin kun ei ota itseään liian vakavasti. Warm Bodies yhdistää keskenään zombikauhun ja romanttisen komedian ja muodostaa näistä kieli poskessa tehdyn kokonaisuuden, joka toimii yllättävän hyvin ja tasapainoisesti, ja saa jokaisen yhtään zombielokuvia seuranneen katsojan hymyilemään.

Söpön goottirokkarin näköinen Hoult on roolissaan kalpeana ja tyhjin silmin toljottavana, mutta pikkuhiljaa heräilevänä R:nä loistava, samoin kuin hänen zombiystäväänsä esittävä Rob Corddry. Julien sotilaskomentajaisänä nähdään aina oivallinen John Malkovich, mutta Palmerin Julie jätetään puolestaan harmillisen yksiulotteiseksi hahmoksi, josta ei jää oikeastaan mieleen mitään muuta kuin että hän on kaunis blondi.

Arvostellulla dvd:llä ei ole mukana lainkaan ekstraa.

ds

 

[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_text_separator title=”Info” title_align=”separator_align_center”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

Warm Bodies  

  • Ohjaus: Jonathan Levine
  • Käsikirjoitus: Jonathan Levine, perustuu Isaac Marionin romaaniin
  • Pääosissa: Nicholas Hoult, Teresa Palmer, Rob Corddry, Dave Franco, John Malkovich
  • Alkuperämaa: USA 2013
  • Genre: Komedia / romantiikka / kauhu
  • IMDb
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_separator][/vc_column][/vc_row]

Kommentit