Ei pelkkää tissijournalismia

olla_blogi

Nykypäivän valtamedia koostuu suurelta osin ”tissijournalismista” ja shokeeraamiseen pyrkivästä uutisoinnista. Olemme omalta kohdaltamme Filmitähden toimituksessa pyrkineet alusta saakka toimimaan toisin ja tuottamaan sisältöä, joka shokeeraamisen sijaan tuottaa iloa, antaa vinkkejä ja ehkä myös herättää uusia ajatuksia. Joku saattaisi kuvata positiivisuuteen kallellaan olevaa tyyliämme naiselliseksi, mutta mielestämme tissijournalismia on maailmassa jo ihan tarpeeksi -pitäähän jonkun tuottaa jotain muutakin sisältöä!

On siinä tietysti se paha puoli, että sellaisella kirjoittelulla ja journalismilla ei tässä maassa oikein elä.

Shokkiuutisoinnin ja pehmeämmän journalismin vastakkainasettelu on asia sinänsä, mutta siihen liittyy löyhästi myös käsitys, että toimittajien tuottamat tekstit olisivat eriarvoisia sen perusteella, että onko ne kirjoittanut mies tai nainen. Siis sellainen käsitys, että miehet kirjoittaisivat tiukkaa faktaa ihmisille ja naiset pehmeämpää ja tunteellista mutua, jota miespuolinen lukija ei voi irvistelemättä lukea.

Olemme monella taholla keskustelleet esimerkiksi fanitytön ja fanipojan käsitteistä, siitä kuinka ympäröivä maailmamme edelleenkin suhtautuu heihin eri tavoin – tästä kirjoittelinkin blogikirjoituksen vähän aikaa sitten. Samantyyppinen suhtautuminen ilmenee ainakin jollakin tasolla myös suhtautumisessa naispuolisiin elokuvatoimittajiin. (Jätetään tässä tapauksessa nyt vielä sivuun se yleinen, usein jokseenkin alentuva suhtautuminen yleensäkin naisiin jotka työskentelevät elokuvien parissa, joka kärjistyi aikaisemmin tänä keväänä Suomen Oscar-ehdokkaan tapauksessa tehtyyn ala-arvoiseen uutisointiin ja antoi ymmärtää elokuvan syntyneen äitinä olemisen sivutuotteena. Ja siihen väitteeseen, että naispuolisten elokuvantekijöiden tuotannot muka syntyvät kuukautiskierron mukaan.)

Meitä naispuolisia elokuvatoimittajia on ainakin Suomessa aika vähän. Ainakaan palkallisissa ja nimekkäissä tehtävissä lehtien toimituksissa meitä ei ole kovin monta. Olemme usein freelancereita ja niitä, jotka kirjoittavat rakkaudesta elokuviin, ihan ilman mitään rahallista korvausta – kuten nyt vaikkapa me täällä Filmitähdessä.

Suomessa elokuvista kirjoitetaan hyvin paljon miesten äänellä. En sano, että tämä olisi paha asia, mutta se saattaa osittain yksipuolistaa kirjoitetuista jutuista huokuvaa tunnelmaa. Vaikka laadukas kirjoittaja ei tyypillisesti tuo omaa sukupuoltaan kirjoituksessaan esille, usein silti oletetaan, että naiset eivät osaa kirjoittaa kuin naisille. Ihmisille kirjoittavat miehet.

Kun luen vaikkapa Hesarin Nyt-liitteestä Jutta Sarhimaan, Episodista Niina Holmin tai Sylvistä Kaisu Tervosen elokuva-aiheisia artikkeleita ja arvosteluita, en koskaan ajattele, että ne olisi kirjoitettu pelkästään naisia varten. Heidän teksteistään huokuu asiaan paneutuminen ja laadukas journalismi. Ne ovat ammattimaisen ihmisen toiselle ihmiselle kirjoittamia tekstejä.

Olin hämmentynyt ja osin myös hieman näreissäni eräällä toisella foorumilla jokin aika sitten saamastani palautteesta. Se nimittäin kuvastaa sitä maailmankuvaa, jossa korostetaan miesten ja naisten välisiä eroja, ja jota vastaan olen taistellut koko ikäni.

Saamani palaute takertui yhteen sanaan. Kuvasin kyseessä olevaa elokuvaa sanalla “ihana”. Olin tosin sitä ennen sanonut elokuvan olevan “genrejä väistelevä ja tunnelmallinen”. Mutta tämä sana “ihana” sai lukijan näkemään punaista ja kommentoimaan kyseisen blogitekstini (HUOM! Kyseessä ei siis ollut varsinainen elokuva-arvostelu) tuovan hänelle mieleen “teinitytön pinkinpunaiset haaveilut”.

Närkästyin. Mitä vikaa sanassa “ihana” on? Se on ihan hyvä suomenkielinen sana, joka suomisanakirjan mukaan kuvaa jotain “erittäin kaunista tai miellyttävää, ihastuttavaa, hurmaavaa, lumoavaa, suloista tai viehättävää”. Ja olen kuullut myös raavaiden miesten käyttävän sitä sanaa puhuessaan elokuvista. Miksi se siis aiheutti tuollaisen reaktion lukijassa?

Koska minussa on yliopiston peruina vielä hieman tutkijan vikaa, kysäisin huvikseni Twitterissä miehiltä ja miespuolisilta elokuvakriitikoilta, käyttävätkö he koskaan sanaa “ihana” kuvatessaan elokuvaa. Kovin tieteellisesti pätevä tämä otos ei tietenkään ole, mutta muutamia vastauksia sain. Olkaapa hyvät:

twitterfeed2

Ja onko se naisellisuus oikeasti paha asia sekään? Ehkä emme vain ole tottuneet siihen, että naispuolisen kirjoittajan persoona tai sukupuoli kuuluu tekstistä läpi. Ehkä olemme niin tottuneita miespuolisten kirjoittajien (kärjistetysti sanottuna) ”äijämäiseen” tyyliin, että naispuolisten kirjoittajien mahdollisesti pehmeämpi tyyli (taas kärjistetysti sanottuna) tuntuu väärältä.

Minä väitän että naispuolisia elokuvatoimittajia on nimekkäissä rooleissa Suomessa liian vähän. Meitä pitäisi olla enemmän ja vielä vahvemmin uskaltaa puhua omalla äänellämme. Ei akkojen pidä vaan seistä sivussa hiljaa. Naisia elokuvien ja tv-sarjojen kuluttajina on nykyisin ainakin yhtä paljon kuin miehiäkin, eikä maailma enää ole pelkästään miesten. Niinpä elokuvista kirjoittaviakin pitäisi olla molempia sukupuolia. Naispuolinen ihminen voi olla ihan yhtä pätevä kirjoittaja (tai elokuvantekijä) kuin miespuolinenkin. Persoonien välisiä koulutus-, pätevyys- yms eroja toki on, mutta syy ei tällöin ole sukupuolessa. Niitä samoja suomen kielen sanoja voimme käyttää kaikki.

– Päivi Laajalahti

Kommentit

Tags from the story
,