Captain Phillips (2013) ★★★★

captainphillips

Myönnän heti alkuun, että Captain Phillipsin aihe ei innostanut ensi kuulemalta. Tom Hanks esittää rahtialuksen kapteenia, jonka alus joutuu Afrikan länsirannikolla  somalialaisten merirosvojen hyökkäyksen kohteeksi. Ohjaaja Paul Greengrass on kuitenkin tunnettu laadukkaista ja tiukoista trillereistä,  ja käsikirjoituksesta vastaava Billy Ray  on viimeksi kynäillyt Nälkäpelin valkokangas-version. Niinpä tuloksena onkin yllättävän intensiivinen ja toisinaan hengityksen pysäyttävän hermostuttava paketti. Captain Phillips on paitsi Tom Hanksin tunnepitoisimpia suorituksia, myös trillerinä ehjä kokonaisuus joka etenee melko rajoitetusta ympäristöstään huolimatta vauhdilla eteenpäin.

Maersk Alabama on alus joka suuntaa vaarallisina tiedetyille vesille vieden mukanaan rahtia ja kourallisen henkilökuntaa. Aluksessa työskentelevät miehet eivät ole sotilaita, eikä aluksessa ole edes aseita. Phillips noudattaa sääntöjä, ja ottaa alueen tunnetut uhat vakavasti. Kaikista valmisteluista huolimatta kourallinen somalialaisia merirosvoja pääsee alukseen pelkällä sisulla ja kaaos on valmis. Aluksen sisällä käydään viivytystaistelua, Phillipsin nerokkaasti rakentelemat tapahtumat ja aseita heiluttelevat piraatit luovat jännitettä taidokkaasti rakennettuna kuviona. Jo pelkkä aluksen ajojahti oli adrenaliinitasoa nostavaa katsottavaa, mutta sama vire pysyy päällä koko elokuvan ajan.

captainphillps2

Merirosvot eivät ole karikatyyrejä pahiksista, vaikkakin näiden huutaminen ja selkeä osaamattomuus sekä paniikki tekevät heistä vastenmielisiä, ja vaarallisia, hahmoja. Epävarmuudessa on vaaraa, ja arvaamattomuus panttivankien suurin vihollinen. Tarina koostuu taktisista siirroista, takaa-ajosta ja siitä tosiasiasta että Phillips yrittää omalla esimerkillään sekä rauhoittaa kaappareita, että pelastaa oman henkensä. Tarina perustuu Richard Phillipsin omaan kirjaan tapahtumista, mutta tämä ei vähennä jännitystä lainkaan. Piraattien päätökset siirtyvät uhkarohkeista suorastaan tyhmiksi, ja kun Yhdysvaltain laivasto saapuu viimein paikalle Navy Sealsit mukanaan, on melko selvää että kaapparit ovat suuressa pulassa.

Captain Phillips on hyvin tunnelatautunut elokuva. Looginen kerronta, ja mestarillinen tarinanrakennus pitävät huolta siitä että tiedossa olevasta lopputuloksesta huolimatta elokuva pitää tiukasti otteessaan. Elokuvan viimeinen kohtaus on osittain kuin katsojan oma kokemus – pitkä stressi purkautuu, ja Hanks osoittaa miksi hänet on valittu rooliin. Tavallinen mies epätavallisissa olosuhteissa on miehen perustyötä, mutta pois sulava tunnelataus on paitsi ymmärrettävä, myös hienoa katsottavaa.

© Ursula Borg

[divider]INFO[/divider]

CAPTAIN PHILLIPS Ohjaus: Paul Greengrass
Käsikirjoitus: Billy Ray. Perustuu Richard Phillipsin  romaaniin  A Captain’s Duty: Somali Pirates, Navy SEALS, and Dangerous Days at Sea.
Pääosissa: Tom Hanks, Barkhad Abdi
Alkuperämaa: USA 2013
Genre: Toiminta / Draama / Biografia
IMDb

Kommentit

Tags from the story
,