Cinderella – klassikkosadun näytelmätoisinnosta puuttuu särmä

cinderella1

Disneyn yksi ehkäpä rakastetuimmista prinsessoista, tuhkaiselta uuninpankolta lasikenkäiseksi prinsessaksi nouseva Tuhkimo on oman näytelmäelokuvansa ansainnut. Onhan se ryysyistä rikkauksiin -tyyppisten tuhkimotarinoiden äiti, isä ja vielä kummitätikin. Tuhkimon tarina inspiroi -kyseenalaisesti- vielä nykyisenä tasa-arvon aikakautena, sillä edelleenkin kuulee internetin syövereissä pelastavaa prinssiä huhuilevista ja odottavista neitokaisista.

Ohjaajana Tuhkimon näytellyssä versiossa toimii ansiokas Kenneth Branagh (Paljon melua tyhjästä, Thor). Shakespeare-ohjaajana uransa aloittanut mies ei sinänsä tee huonoa työtä klassikkosadun parissa. Mutta jotain siitä jää puuttumaan. Cinderella on niin täydellisen yksi yhteen tehty versio alkuperäisestä animaatiosta, että siitä jää puuttumaan kaikki yllätyksellisyys.

Viime vuosina vanhoja satuja on filmatisoitu uudelleen pilvin pimein. Vuonna 2012 ilmestyneet kaksi hyvin erilaista versiota Lumikista (synkkä fantasiasatu Snow White and the Huntsman sekä hupaisa komedia Mirror, mirror) antoivat omilla tahoillaan mielenkiintoisen uuden säväyksen alkuperäiseen satuun ja onnistuivat muutamaan otteeseen jopa yllättämään.

Samaa ei voi sanoa Cinderellasta. Se on tarina, joka todella kaipaisi pientä nykyaikaistusta. Hiirille jutteleva tyttönen voisi nykypäivänä jo ottaa kohtaloaan hieman tiukemmin omiin pikku kätösiinsä. Tuhkimona elokuvassa nähdään Lily James, joka on aikaisemmin esiintynyt mm. tv-sarjassa Downton Abbey.

cinderella2

On kuitenkin ilahduttavaa nähdä Game of Thronesin Robb Starkina tunnettu Richard Madden prinssinä. Sattuneesta syystä hänelle ihan mielellään antaa tässä yhteydessä kuninkaan kruununsa ja onnellisen lopun.

Ilkeänä äitipuolena nähdään Cate Blanchett, joka silloin tällöin ilkikurisesti päästää sisäisen ilkimyksensä pintaan. Haltiatarkummina häröilee puolestaan Helena Bonham Carter, vaihteeksi kiltissä ja söpössä roolissa. Hänethän on viime aikoina totuttu näkemään rähjäisenä ja sekopäisenä ilkimyksenä.

Tekniseltä laadultaan katseltuna Cinderella on Disney-elokuvaksi oudon epätasainen. Se näyttää aluksi lähes televisioelokuvalta, tunne, jota jäykistelevät näyttelijäsuoritukset täydentävät. Haltiatarkummin astuessa taikuuksineen kuvioon myös tekninen laatu nousee: kurpitsavaunut ja niiden henkilökunta ovat satumaisen ihania, Tuhkimon sininen tanssiaispuku kuin hehkuu valoa ja eikä lasikenkien kimalluksessa erotu likaisia sormenjälkiä.

Kommentit