Elysium (2013) ★★★

elysium_feat

Vuonna 2154 maapallon tila on sitä, mitä nykypäivänä ennustetaan. Ilmakehä on saastunut, ja hillitsemätön väestönkasvu on rasittanut maapalloa liikaa siihen pisteeseen että siitä on tullut käytännössä asumiskelvoton (tosin Adidas näyttää pärjäävän myös näissä olosuhteissa tennareitaan valmistaen). Lohduttomat hökkelikylät, rapistuneet rakennukset ja kansanpaljous  tukahduttavat alleen toivon mistään paremmasta. Taivaalla kimmeltää hohtavana saarekkeena Elysium, rikkaiden ja etuoikeutettujen asuinpaikka. Tarpeeksi kaukana maapallon ongelmista juodaan shampanjaa ja nautitaan eduista mitä vain rahalla voi ostaa. Elysiumissa asuu se kuuluisa ja paljon puhuttu 1% väestöstä, ja elokuvan tematiikka onkin vahvasti yhteiskunnan tilaa kritisoiva.

Pikkurötöstelyistä rehelliseen raadantaan elämänsä vaihtanut Max (Matt Damon) viettää päivät rakentaen robotteja. Samat robotit valvovat käytännössä ihmisiä maapallolla, suojelevat Elysiumin kansalaisia sekä palvelevat näitä joustavina ja harmittomina palvelijoina. Damonin Max huokuu hyväntahtoisuutta, kyseessä on klassinen tavis joka omaa kuitenkin menneisyytensä vuoksi rikollisia kykyjä pystyäkseen vastaamaan haasteisiin, joita tulevat tapahtumat vääjäämättä heittävät miehen tielle. Onnettomuus työpaikalla syö Maxin terveyden, lääkintäkotelot joita löytyy vain Elysiumista, ovat tavoittamattomissa. Pelastaakseen henkensä Max suostuu pistämään päälleen exoskeletonin, jonka avulla miehen voimat kasvavat äärimmilleen. Maxin nuoruudenrakastettu ja tämän sairas lapsi voivat toimia ylimääräisenä motivaattorina, mutta upottavat elokuvan tehden tarinasta ennalta-arvattavan ja kliseisen. Taistelu Elysiumiin pääsystä ei ole helppo – rajoja valvoo puolustusministeri Delacourt (jäätävä Jodie Foster), jonka keinot eivät ole puhtaimmasta päästä.

Elokuva asettaa vastakkain maan päällä asuvat köyhät ihmiset, jotka esitetään joko äärettömän hyvinä ja epätoivoisina, tai pikkurikollisina. Elysiumissa asuvat rikkaat ovat automaattisesti pahoja ja itsekkäitä. Pahimmillaan tylyys kulminoituu William Fichtnerin esittämään Carlyleen, jonka tehtaassa Max työskentelee. Häikäilemättömät, tunteettomat  ja omaa etuaan ajavat ihmiset ovat päässeet taivaalle – maan perivät nöyrät majailevat maapallolla. Asetelma on turhauttava – jos kaikki haluavat Elysiumiin, ei paikka tulisi kestämään väestöryntäystä minuuttia kauempaa. Kansalaisten onnistuessa tavoitteessaan tuloksena olisi lisää kaaosta, ihmiskunnan viimeisen linnakkeen totaalinen tuhoutuminen, ja rikosten ja sekasotkun leviäminen myös taivaalle. Fiksu katsoja voisi kysyä miten tämä olisi hyvä asia. Tarinan sanoma on yksinkertaisesti nykyaikaa kritisoiva paatos, jossa vaaditaan rajoja auki kaikille suodattamatta, miettimättä seurauksia.

Ohjaaja Blomkamp rakastaa ujuttaa toimivaan scifiin yhteiskunnallista sanomaa. Miehen District 9 oli vuoden 2009 kehutuimpia teoksia, yhdistäen apartheidin ja väestön jaottelun avaruusolioiden saapumiseen maahan. Tuntuu että Blomkamp elää niin vahvasti aiheessa, että käsikirjoitukseen jää aukkoja joita ajatteleva katsoja herää miettimään jo elokuvan aikana. Hyvääkin tarkoittavat ihmiset turhautuvat, jos ratkaisuja ei anneta, jos seurauksia ei ajatella. Maailma halutaan parantaa, mutta käytännöllisiä aseita ei anneta. Maailma muutetaan vallankumouksella. Mitä sen jälkeen?

elysium

Tyylitelty, rosoinen ja toisinaan huumaavan kaunis Elysium onnistuu lumoamaan katsojan visuaalisuudellaan. Sen yhteiskuntakritiikki on kaikkea muuta kuin hienovaraista. Kauniina kuin karkki Elysium on viihteellistä scifiä joka toimii; sen käsikirjoitus juoksee eteenpäin eikä turruta katsojaa loputtomilla toimintakohtauksilla. Toimintaa on riittämiin, se on yllättävän maallista vaikka tarjolla on tulevaisuuden aseita ja miehiä omituisissa tukirangoissa. Parhaimmillaan elokuva on kuvatessaan Maxin elämää jokapäiväisissä tilanteissa; robotille on turha väittää vastaan, ironia ei uppoa metalliseen päähän. Tuloksena on huvittavia hetkiä, jotka ovat elokuvassa aivan liian harvassa.

Elokuva kompastuu kömpelöön näyttelemiseen, mikä on outoa ottaen huomioon Damonin, Fosterin ja hieman oudon Sharlto Copleyn mukana olon. Dialogi on kömpelöä, ja toisinaan puhe tuntuu tulevan täysin muualta kuin puhuvasta henkilöstä, saati että ääneen olisi saatu tunnetta mukaan. Damon tulkitsee Maxia hienosti, tuoden hahmoon pientä hämmentyneisyyttä ja aimo kasan sisua sekä vaatimattomuutta. Tankin oloinen mies on bodattu, mutta silti Damon onnistuu olemaan (kuten hyvin usein), jokamies, tavis josta nousee odottamaton sankari. Mies näyttää hyvältä, tulevaisuuden technolook toimii.
Fosterin Delacourtista olisi saanut vieläkin enemmän irti, häikäilemättömässä naisessa olisi ollut ainesta erinomaiseksi pahikseksi. Nyt Delacourt vähenee leuoistaan sanoja puristavaksi jäykistelijäksi.

Elysium on erinomainen scifitarina maapallon tulevasta kaaoksesta. Se tuntuu todennäköiseltä mahdollisuudelta, ja imee vaikutteita nykypäivän talouskaaoksesta asettaen ihmiset rehellisesti kahdelle puolelle aitaa. Sen kömpelyys suorastaan hämmästyttää. Sinisilmäinen usko kaikkien tasapuoliseen oikeuteen saada kymmenen hyvää ja kaunista on suorastaan rasittavaa naiiviuudessaan – Elysium esittelee utopiaa jota ei koskaan tule.

© Ursula Borg

[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_text_separator title=”Info” title_align=”separator_align_center”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

Elysium

  • Ohjaus:Neill Blomkamp
  • Käsikirjoitus: Neill Blomkamp
  • Pääosissa: Matt Damon, Jodie Foster, William Fichtner
  • Alkuperämaa: USA 2013
  • Genre: Scifi / Toiminta
  • IMDb
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_separator][/vc_column][/vc_row]

Kommentit