Frances Ha (2012) ★★★★★

francesha

On turha kuvitella että 27-vuotiaana kaikilla olisi elämä kuosissa. Hajanaisesti ajelehtiva Frances on nainen, joka ei oikein saa yhteiskunnan asettamista reunoista kiinni – ainakaan kovin topakasti. Omalaatuinen ja impulsiivinen hahmo on niin täynnä totuuksia, että elokuvan katsominen aiheuttaa paikoittain oman elämän ajattelemisen tuskaa. Samalla Frances Ha onnistuu olemaan vuoden parhaita elokuvia, piristävä, riemastuttava ja nokkela.

Noah Baumbachin ja Frances Handleyä esittävän Greta Gerwigin yhdessä kynäilemä elokuva kertoo kolmeakymppiä lähestyvistä ihmisistä New Yorkissa. Mustavalkoinen kuvaus korostaa aiheen ja kehyksien tiettyä hipsterimäisyyttä, mutta on kerronnassaan niin tarkkanäköinen että rouhea tyylittely tuntuu ainoastaan erinomaiselta ratkaisulta. Viisi vuotta valmistumisensa jälkeen Frances haaveilee edelleen modernin tanssijan urasta, ja haahuilee samalla ympäri New Yorkia ja muuta maailmaa etsien tietä oikeanlaiseen aikuisuuteen.

Kun yhteisillä illallisilla keskustelu polveilee aiheesta toiseen muiden kesken sujuvasti, on selvää että samanikäistenkin ihmisten kesken elämävaiheet eivät kulje käsi kädessä. Tilanne on kipeän todentuntuinen, nolo ja niin aito että katsoja haluaa ryömiä penkin sisään tunnistaessaan itsensä kenties juuri Francesista. Elämänilo, järjettömät päätökset ja lapsekas halu tehdä hulluja asioita kulminoituvat naisessa jonka sosiaalisissa taidoissa on hiomisen varaa. Elokuva nostaa esiin varsinkin hienoja naishahmoja, miesten lähinnä kehystäessä tarinaa hiljaisesti tukien.

Frances Ha on paljon velkaa Woody Allenin rakkaudelle Manhattania kohtaan, sekä omituisille ja vahvoille naisille. Se onnistuu raahaamaan genren tanakasti 2010-luvulle, tehden tarinasta kirpeän koskettavan ja hulvattoman hauskan. Parhaan ystävän roolissa coolin vaivattomasti oleileva Mickey Sumner on Gerwigiä sulavampi. Gerwigin Frances on kulmikas, liian pitkä ja persoonallisen näköinen nuori nainen – ja juuri siksi niin ihastuttava Hollywoodin barbimaisen naiskuvan kyllästämässä maailmassa. francesha

Onko elokuvan voima itse tarinassa vai sen todellisuuspohjassa? Eräänlaisena kasvutarinana Frances Ha ei anna varsinaisia vastauksia, eikä tarjoa lohtua oman elämänsä kanssa kamppaileville kohtalotovereille. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, tärkeintä on olla oma itsensä, onni löytyy vain elämää elämällä. Siksi elokuva onnistuu hurmaamaan katsojansa vilpittömyydellä, vaikka joillekin (niille jotka eivät ymmärrä mitä on olla hukassa) Frances Ha voi aiheuttaa pienimuotoista ahdistusta ja epäuskoa.

© Ursula Borg

[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_text_separator title=”Info” title_align=”separator_align_center”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

Frances Ha  

  • Ohjaus: Noah Baumbach
  • Käsikirjoitus: Noah Baumbach ja Greta Gerwig
  • Pääosissa: Greta Gerwig, Mickey Sumner
  • Alkuperämaa: USA 2012
  • Genre: Komedia / Draama
  • IMDb
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_separator][/vc_column][/vc_row]

Kommentit