Killing Them Softly (2012) ★★★★

killing2

Killing Them Softly on lama-ajan musta komedia palkkatappajista jotka tempoilevat samojen finanssikysymysten äärellä kuin tavalliset pulliaisetkin. 1974 ilmestyneen, George V Higginsin kynäilemän tarinan tapahtumat on siirretty hienosti vuoteen 2008, ja nykyiseen ahdinkoon. Se irvailee poliittiselle valtataistelulle, eikä aina kovin hienovaraisesti – tuoden tarinaan ajankohtaisuutta ja mustaa huumoria sitä kummemmin alleviivaamatta.

Cogan (Brad Pitt) on palkkatappaja jolla on homma hanskassa. Hän on itsevarma, sanavalmis sosiaalinen eläin, ei varsinaisesti menneiden vuosien palkkatappajan perikuva yksinäisestä sudesta. Coganilla on yksi heikkous, hän ei pysty tappamaan ketään lähietäisyydeltä eikä ketään jonka on tavannut. Niinpä kun kaksi pallokorvaa tekee ryöstön paikalliseen  uhkapeliluolaan, jonkun on maksettava. Apuun pyydetään Cogan, joka ei kuitenkaan halua tehdä keikkaa. Syylliseksi on osoitettu Ray Liottan vaivattomasti näyttelemä Markie, eikä ketään kiinnosta oliko mies junaillut ryöstön vai ei. Takapiruna häärää vähintäänkin salaperäiseen liikemiestyyliin naruja vetelevä Richard Jenkins, joka on vaikutusvallaltaan ja metodeiltaan aikansa kuva – liike-elämä on raakaa, myös rikollisten maailmassa.

Kaksi epäonnista ryöstäjää saa näin peräänsä Couganin sijaistajan, Mickeyn (James Gandolfini). Mickey on tyypillinen keski-ikäinen mies, ja jatkaa elokuvan tarjoilemaa lohdutonta mieskuvaa – alkoholisoitunut ja maksullisissa naisissa ramppaava epäonnen soturi näyttää olevan täysin kykenemätön työhön johon hänet oli palkattu. Toisella puolella asetelmaa ovat kaksi nuorta aloittelevaa rikollista, joiden lyhyt elämä näyttää saavan aina vain synkemmän käänteen. Rikollisten elämä on kovaa, ajat ovat ankaria ja vääjäämätön loppu saa kenet tahansa hermoilemaan.

Killing Them Softly on hyvin tyypillinen indie-tyylinen rikoselokuva. Se antaa dialogin virrata paatoksellisesti, nasevia ja mustansynkeitä lausahduksia isketään sopiviin väleihin luomaan kuvaa aitoudesta ja rosoisuudesta. Joku saa satavarmasti kuulan kalloonsa ja kaikkea peittää hieman nuhjaantunut nukka, värit ovat hailakoita, kehykset melkein retroja ja lavasteet suttuisia. Tämä luo hienon kontrastin ajalle jossa tarina tapahtuu, 2000-luvun teknologia ja kylmä maailma ajaa palkkatappajat ja rikollisetkin ahdinkoon, bisness ei meinaa kannattaa enää millään alalla.

Jostain syystä väkivaltaiseksi leimattu elokuva ei sisällä oikeastaan juuri lainkaan silmitöntä raakuutta, palkkatappajat tekevät mitä heidät on palkattu tekemään – kenellekään tuskin tulee muutama ammuskelukohtaus yllätyksenä. Raa’aksi elokuvaksi Killing Them Softly on yllättävän pehmeä  ja kulmista pyöreä, osittain erinomaisen näyttelijätyön ansiosta. Pitt tekee jälleen kerran huikean suorituksen Coganina, Gandolfini, Jenkins ja nuorta epäonnista Frankiea esittävä Scoot McNairy istuvat rooleihinsa vaivattomasti. Tunnelmallisesta ja unenomaisesta Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Redfordin toimesta -elokuvasta tunnettu ohjaaja Andrew Dominik uppoutuu tälläkin kertaa pitkänomaisiin dialogeihin ja ihmisten välisiin vuorovaikutuksiin. Se voi antaa tunteen pitkästä ja hieman pysähtyneestä rikoselokuvasta, joka ei varmasti ole kaikkien makuun. Kokonaisuus pysyy kuitenkin kasassa, ja tuloksena on yksi vuoden hienoimmista elämyksistä.

Killing Them Softly 2012
Ohjannut: Andrew Dominik
Käsikirjoittanut: Andrew Dominik, perustuu George V Higginsin romaaniin
Pääosissa: Brad Pitt, Richard Jenkins, Scoot McNairy, James Gandolfini
Alkuperämaa:  USA  2012
IMDb

Kommentit