Magic in the Moonlight

magicinthemoonlight

Woody Allenin uusi elokuva jatkaa sarkastisen ohjaajamestarin eurooppalaista sarjaa. 1920-luvulle, pääasiallisesti Ranskan kauniille maaseudulle sijoittuva romanttinen komedia on Allenin edellisen elokuvan, draamaltaan erittäin rankan Blue Jasminen jälkeen paluu höyhenenkevyisiin tunnelmiin.

Colin Firthin esittämä Stanley on jäykän ylähuulen omaava brittimies, jonka elämää määrää loogisuus ja arkisuus. Kaikki on selitettävissä rationaalisesti, eikä aitoa taikuutta ole olemassa. Huolimatta arkisesta jäykkyydestään Stanley työskentelee taikuuden maailmassa, suurena illusioiden mestarina Wei Ling Soona. Juuri uranvalintansa vuoksi Stanley ei usko mihinkään ja hänen terävillä hoksottimillaan on paljastettu yksi jos toinenkin yksinkertaisempia ihmisiä hyväkseen käyttävä huijari.

Kun Stanleyn lapsuudenystävä, itsekin illuusiomestarina toimiva Burkan (Simon McBurney), kertoo Stanleylle naisesta, jota Burkan itse ei ole onnistunut paljastamaan huijariksi, ei hän voi vastustaa kiusausta lähteä tutkimusretkelle. Ranskan Rivieralla hän tapaa meediona työskentelevän Sophien (Emma Stone), joka tuntuu vakuuttavan kaikki. Ja pehmittää lopulta myös kyynisen Stanleyn.

magicinthemoonlight_800

Magic in the Moonlight leikittelee maagisilla elementeillä hieman Midnight in Parisin tapaan. Se on romanttisena komediana täydellisen kiltti elokuva. Jopa niin, että kiltteys uhkaa kääntyä symppistä tarinaa vastaan. Kaikessa lämminhenkisyydessään ja söpöydessään elokuvasta kun ei tunnu löytyvän yhtään särmää, sillä Firthin esittämästä taikuripapparaisestakin ne hioutuvat pois heti alkumetreillä. Siitä puuttuu Allenille tyypillinen terävä sarkasmi, joka on korvattu hattaramaisella pohdinnalla jumaluuden olemuksesta tai olemattomuudesta.

Vakavailmeinen Firth sopii rooliinsa kuivakkaana brittimiehenä, jonka jäykkyydestä ja kyynisestä elämänasenteesta on helppo kaivaa esiin huumoria. Stone eläväisenä ja puheliaana amerikkalaistyttönä piristää parivaljakkoa. Firth ja Stone ovatkin hyvin yhteen pelaava pari, huolimatta näyttelijöiden huomattavasta 28 vuoden ikäerosta. Tiedostavaa katsojaa tämä ikäero alkaa kuitenkin helposti häiritä, sillä mieleen nousee väkisinkin Allenin henkilökohtaiset valinnat omassa elämässään.

Sivurooleissa Sophieen silmittömästi rakastuneena rikkaan perheen poikana nähdään Hamish Linklater, tämän äitinä Jacki Weaver ja Sophien äitinä Marcia Gay Harden.

© Päivi Laajalahti

[divider]INFO[/divider]

MAGIC IN THE MOONLIGHT  Ohjaus ja käsikirjoitus: Woody Allen
Pääosissa: Colin Firth, Emma Stone
Alkuperämaa: USA 2014
Genre: Komedia / romantiikka
IMDb

Kommentit