Magic Mike

magicmike_featured_620x350

Aina silloin tällöin elokuvia katsellessa kokee mukavia yllättymisen hetkiä, kun nähtävä elokuva paljastuukin paremmaksi ja monipuolisemmaksi tapaukseksi kuin julisteen pohjalta aluksi arvelikaan. Vuonna 2012 yksi suurimmista yllättäjistä oli Steven Soderberghin ohjaama Magic Mike, joka päältä päin näyttää hepposelta naisten naurattajalta, mutta sisältä tarjoaakin todella laadukasta draamakomediaa hienoilla näyttelijäsuorituksilla kuorrutettuna.

Vuoden seksikkäimmäksi mieheksi valitun Channing Tatumin omiin kokemuksiin löyhästi pohjautuva Magic Mike kertoo floridalaisesta yökerhosta, jonka vetonaulana tanssii Cock-rocking Kings of Tampa -joukko miespuolisia eroottisia tanssijoita. Yökerhoa luotsaa Matthew McConaugheyn esittämä Dallas, aisaparinaan show’n kirkkain tähti Mike (Tatum).

Mike on monitoimimies. Yöt hän strippaa Dallasin yökerhossa, päivät työskentelee rakennuksilla ja sivussa hänellä kulkee kaksi sisustusalan bisnestä, joista toisesta hän haaveilee joskus saavansa elantonsa. Strippaaminen onkin hänelle apukeino takoa rahaa tulevaisuutta varten rakkaan haaveensa toteuttamiseksi.

Hyväsydäminen ja kiltti Mike ottaa siipiensä suojaan rakennustyömaalla tapaamansa 19-vuotiaan Adamin (Alex Pettyfer), joka on kroonisessa rahapulassa ja jonka asenteella pysyvän työpaikan löytäminen ei ole helppoa. Mike näkee komeassa nuorukaisessa kuitenkin potentiaalia ja esittelee tämän Dallasille.

Kaikilla ohjakset eivät pysy kuitenkaan hanskassa yhtä hyvin kuin Mikella, sillä houkutukset ovat suuria. Jo pelkkä työ tuntuu nuoren miehen unelmalta: juhlia, ilmaista viinaa, helppoa rahaa ja helppoja naisia. On yksinkertaista tarttua syöttiin ja ajautua elämän sivuraiteille, kun maailma tuntuu tarjoavan mahdollisuuden kaikkeen. Maailma on kuitenkin raadollinen paikka, ja nuori kaunis poika uhkaa upota mahdollisuuksiensa suohon.

Heteronaisen silmää hivelevän pinnan alla, koreografialtaan huikeiden tanssiesitysten taustalla on liikuttava kertomus elämästä, haaveista ja niiden toteuttamisen tiellä olevista esteistä. Hyväksikäyttöön hukkuvat helposti myös unelmat tulevaisuudesta. Näyttäviä tanssinumeroita on runsaasti ja miehekästä, paljasta pintaa nähdään paljon, mutta missään vaiheessa Magic Mike ei mene mauttomuuksiin vaan strippauskohtaukset toimivat osana tarinaa. Aiheestaan huolimatta Magic Mike on siis hyvin siisti elokuva, jonka voi huoletta antaa vaikka isoäidinkin katsottavaksi.

Sporttinen ja tanssitaitoinen Tatum käy Miken rooliin loistavasti. Hän vetää tanssinumeronsa kuin ammattilainen ja onnistuu tekemään Mikesta pidettävän, mukavan, mutta kuitenkin moniulotteisen hahmon. Hänen rinnallaan nuori Pettyfer toimii tukevana, hyvin erilaisena elementtinä. Shown uhkaa kuitenkin varastaa McConaughey, joka tekee maanisena Dallasina yhden uransa parhaista roolisuorituksista.

Soderbergh on ohjaajana erittäin mielenkiintoinen. Elokuvallaan Traffic vuonna 2001 parhaan ohjaajan Oscarin voittanut (ja samoissa kisoissa myös toisella elokuvalla –Erin Brockovich– mukana ollut) mies puskee elokuvia ulos tuotantoputkesta ihan urakalla, jopa nopeampaan tahtiin kuin elokuvan vuodessa tekevä Woody Allen. Vuosi sitten syksyllä ilmestyi Tartunta, viime keväänä toimintatrilleri Haywire ja Magic Mike kesällä – vuoden sisällä kolme isoa elokuvaa. Näistä kolmesta Magic Mike toimii parhaiten.

Soderbergh kertoo aiheestaan rehellisellä aitoudella ja kuvaa seksibisneksen vetovoimaisuutta, mutta samalla myös likaisuutta sujuvasti ja kaunistelematta. Kriittisesti aiheeseensa suhtautuvan draamansa alla suurisydäminen Magic Mike on viihdyttävää ja komeaa katsottavaa.

Arvostelu on julkaistu alun perin Discshop.fi:n Elokuvaoppaassa >>

Magic Mike
Ohjaus: Steven Soderbergh
Käsikirjoitus: Reid Carolin
Pääosissa: Channing Tatum, Alex Pettyfer, Matthew McConaghue, Cody Horn
Alkuperämaa: USA  2012
Genre: Draama / komedia
IMDb

Kommentit