Mies joka antoi (2013) ★★

deliveryman_featured

Ken Scott ohjasi ja käsikirjoitti vuonna 2011 elokuvan nimeltä Starbuck, mikä kertoi spermanluovuttajana toimineesta miehestä, joka saa tietää olevansa satojen lasten isä. Pari vuotta myöhemmin sama ohjaaja halusi tehdä saman tarinan elokuvaksi uudestaan. Miksi ihmeessä?

Mies joka antoi on kertomus nelikymppisestä Davidistä (Vince Vaughn), hyväsydämisestä tyhjäntoimittajasta, joka ei tunnu elämässään saavan aikaan mitään merkittävää. Kun hänen tyttöystävänsä (Cobie Smulders) ilmoittaa olevansa raskaana ja pitävänsä lapsen -ja tekevänsä sen ilman Davidia- joutuu mies puntaroimaan elämäänsä toden teolla. Asiaa ei helpota se, että tuloillaan olevan vahinkolapsen lisäksi hän saa kuulla olevansa isä yli 500 lapselle.

Nuoruudessaan Davidilla oli nimittäin tapana hankkia taskurahaa tekemällä käsitöitä eli luovuttamalla spermaa spermapankkiin. Hänen siemenensä oli paljastunut niin hyväksi, että spermapankki oli kaikkia sääntöjä vastaan päätynyt käyttämään Davidin spermaa *hieman* liikaa. Aikuistuttuaan lapset haluavat tavata salaisen identiteetin takana piilottelevan biologisen isänsä ja tekevät asiasta joukkokanteen oikeuteen.

deliveryman800

Mies joka antoi on Vaughnin kookkaan valkokangaskarisman ympärille rakennettu hyvän mielen draamakomedia. Se on ennalta-arvattava alusta loppuun, mutta onnistuu paikoin hymyilyttämään lapsenuskoisella positiivisuudellaan. Tarinasta puuttuu kuitenkin kunnolliset kulmat, Davidin elämästä esteet, mitkä yleensä maustavat tunteisiin vetoavaksi suunniteltua elokuvaa. Jopa Davidin satapäinen lapsikatras on täynnä mukavia ja kaikin puolin hyviä ihmisiä. Siksipä Mies joka antoi tuntuukin hyvin helpolta elokuvalta, jopa niin helpolta, että se tuntuu suhtautuvan katsojaansakin vähän liian ruusunpunaisten lasien läpi.

Vaughn on yhden roolin mies ja hän toistaa samoja maneereita elokuvasta toiseen. Sinänsä sympaattinen näyttelijä ei onnistu luomaan kompleksisen aiheen ympärillä tasapainoilevaan hahmoonsa kerroksia, vaan tekee tästä hieman yksinkertaisen nallekarhun, särmättömän ja kaikille sopivan jokamiehen.

© Päivi Laajalahti

[divider]INFO[/divider]

DELIVERY MAN Ohjaus ja käsikirjoitus: Ken Scott
Pääosissa: Vince Vaughn, Chris Pratt, Cobie Smulders
Alkuperämaa: USA 2013
Genre: Komedia
IMDb

Kommentit

Tags from the story
,