Nymphomaniac (2014) ★★★★

nymphomaniac_featured

Tanskalaisen Lars von Trierin elokuvat eivät ole koskaan olleet yksiselitteistä tai helppoa katsottavaa. Elokuvamaailman kapinallinen, Cannesista ulos potkittu von Trier on kunnianhimoinen elokuvantekijä, joka ei päästä katsojaansa muttei myöskään näyttelijöitään helpolla. Silti osa heistä palaa tekemään ohjaajan kanssa yhteistyötä kerta toisensa jälkeen. Nymphomaniacin pääosissa nähdään kaksi ”von Trier -alumnia”: Charlotte Gainsbourg, jota kohdeltiin säälimättömästi Antichristissa ja nähtiin myös maailmanloppua syleilevässä Melancholiassa sekä Stellan Skarsgård, joka kipuili haastavassa roolissaan Breaking the Wavesissa.

Nelituntinen Nymphomaniac on von Trieriä kunnianhimoisimmillaan. Se on elokuva, joka Rammsteinin avulla räjähtää silmien lisäksi myös korville. Kahteen kaksituntiseen osaan leikattu elokuva nähdään Suomessa kerralla kokonaisuudessaan, mikä on erinomainen ratkaisu, sillä osat 1 ja 2 kuuluvat saumattomasti yhteen. Elokuvakokemus oletettavasti kärsii, mikäli osien näkemisen väliin jää kuukausien tauko. Siksi ne onkin suositeltava katsastaa putkeen pienen väliajan kanssa. Elokuvasta on tosin myöhemmin tulossa vieläkin pidempi versio, missä kerrotaan olevan enemmänkin alastomuutta.

Ikääntynyt herrasmies Seligman (Skarsgård) löytää pihalta sateesta makaamasta keski-ikäisen, veriseksi hakatun naisen, jonka tämä vie kotiinsa lämmittelemään. Kiitokseksi Joe (lyhennys Josephinesta) (Gainsbourg) alkaa kertoa sosiaalisesti rajoittuneelle Seligmanille elämäntarinaansa, siitä miten hänestä tuli nymfomaani. Joen tarina alkaa lapsuudesta ja ensimmäisestä orgasmista, siirtyy teini-ikäisen tytön ensimmäisiin seksikokeiluihin ja lopulta aikuisen naisen loputtomaan tarpeeseen kokea uutta.

Seligman yhdistelee näitä kertomuksia omaan sulkeutuneeseen ja teoriapainotteiseen elämäänsä. Katsojasta tämä tuntuu välillä väkinäiseltä, mutta toisaalta se luo näiden kahden hahmon välille kiehtovan tasapainottelun: voivatko nämä elämän tosiasioiden ääripäissä olevat ihmiset koskaan lähentyä niin, että he todella ymmärtäisivät toisiaan? Loppua kohden vaaka kuitenkin alkaa keikkua.

nymphomaniac_800

Joen kertomukset esitetään erikseen otsikoituina tarinoina, takaumina, missä hän pikkutyttönä tutkii isänsä (Christian Slater) kanssa puita, nuorena aikuisena (Stacy Martin) rakastuu Shia LeBeoufin esittämään Jeromeen, viettää hätkähdyttävän illan ravintolassa, missä tarjoilijana nähdään Udo Kier, tapaa Uma Thurmanin esittämän, sekopäisen Rouva H:n ja vierailee Jamie Bellin esittämän naisia (heidän omasta halustaan) piiskaavan miehen luona. Hänen lakonisesti kerrotut tarinansa sisältävät seksiä sen kaikissa muodoissa.

Nymphomaniacin tarina ei ole mitenkään kaunis. Sen esittämä seksi on usein rumaa ja poissa ovat perinteiset Hollywood-halailut takkatulen ääressä. Tarina ei pyytele anteeksi eikä selittele, vaan se tuntuukin haluavan rikkoa kaikki eteensä tulevat tabut häiriinnyttävyyteen asti. Elokuva pyrkii shokeeraamaan, mutta seksin turruttamassa maailmassa ainoa todella shokeeraava asia löytyy lopulta Joen ja Seligmanin keskustelusta. Lopussa elokuva nostattaa kysymyksen, mitä von Trier tällä kaikella oikeastaan haluaa kertoa. Maailman yliseksualisoitumisesta? Seksuaalisuuden tabujen rikkomisesta? Vai onko se vain kasvutarina? Elokuva herättää kysymyksiä enemmän kuin antaa vastauksia. Lopputulos jää päähän pyörimään, jättää katsojan solmimaan tarinan langanpätkiä yhteen ja miettimään merkityksiä.

Nymphomaniac on valkokankaalta vyöryvine tunteineen vaikuttava kokemus ja tekniseltä laadultaan se on von Trierin tapaan tyylikkäästi rytmitetty. Elokuva sisältää runsaasti alastomuutta, muttei varsinaista seksiä niin paljon kuin elokuvan markkinointi antaa ymmärtää. Keskiössä on Joen ja Seligmanin keskustelu teekupposen äärellä. Nymphomaniac ei siis missään nimessä ole mikään pornoelokuva.

Ja arvatkaapa mitä? Kaiken hulluutensa ohella mukana on myös yllättävää, mustaa huumoria. Nymphomaniac ei jätä jälkeensä yhtä tukahtunutta olotilaa kuin vaikkapa von Trierin edellinen elokuva Melancholia.

© Päivi Laajalahti

[divider]INFO[/divider]

NYMPHOMANIAC Ohjaus ja käsikirjoitus: Lars von Trier
Pääosissa: Charlotte Gainsbourg, Stellan Skarsgård, Stacy Martin, Shia LeBeouf, Jamie Bell, Willem Dafoe, Uma Thurman, Christian Slater
Alkuperämaa: Tanska / Saksa / Ranska / Belgia / UK 2014
Genre: Draama
IMDb (vol 1) ja IMDb (vol 2)

Kommentit