Puhdistuksen yö (2013) ★★

puhdistuksenyö_feat

On helppoa haaveilla maailmasta, jossa työttömyys on olematon, rikoksia ei ole ja elämä on jokseenkin auvoista. Mitä kukakin olisi valmis maksamaan asuakseen tässä ihmeellisessä maassa? Elokuva esittelee Yhdysvallat vuonna 2022, jonka ovat pistäneet remonttiin murhien, ryöstelyn ja kurjuuden tieltä uudet aatteet ja uusi johto. Joka vuosi ihmiset saavat kahdentoista tunnin ajan päästää sisäisen eläimensä irti, mesoten, tappaen ja rikkoen sen minkä haluavat (paitsi tiettyjä hallituksen jäseniä tietenkin) – ilman rangaistusta. Tämä puhdistuksen yö antaa ihmisille mahdollisuuden tuulettaa vuoden patoutumat sisältään, mistään ei rangaista, vaan jokainen selvitköön omillaan.

Tarinan lähtökohta onkin elokuvan mielenkiintoisin osa. On todellinen sääli, että elokuva ei pysty tarttumaan kiinni särmikkäästä ja yhteiskunnallisesti kiinnostavasta aiheestaan kunnolla. Vastakkainasettelu, ihmisten valinnat ja laajempi vaikutus yhteiskuntaan jäävät täysin kartoittamatta, kun tarina keskittyy yhden raivostuttavan perheen selvitymiskamppailuun. Puhdistus saapuu menestyneen, keskiluokkaisen perheen ovelle. James Sandin (Ethan Hawke) myy työkseen turvajärjestelmiä. Niitä järjestelmiä, joilla hyvin toimeentulevat kunnon kansalaiset suojautuvat Puhdistukselta, sulkeutuen omiin koteihinsa odottamaan lähinnä tappamisesta koostuvan yön menevän ohi. Puhdistusyön saapuessa perhe vetäytyy miljoonien muiden lailla suojiensa taakse, kun kaduilla kansalaiset toteuttavat itseään. Tämä tarkoittaa lähinnä alempien kansanluokkien ja omista poikkeavien ihmisryhmien sekä rotujen tappamista.

Elokuva kompastuu järjettömyyteensä, sekä äärettömän turhauttavaan perheeseen. Sandinit ovat käsittämättömän toimimaton perheyksikkö. Tarina ainoastaan vahvistaa uskoani siitä,  että lapset ovat aina tiellä tositilanteessa. Perheen poika, hieman syrjäänvetäytynyt Charlie (Max Burkholder), päästää kadulla haahuilevan muukalaisen huippusuojattuun kotiin kun kukaan ei vahdi. Perässä tulevat Puhdistusyön kauniit ja rohkeat; joukko nuoria hyvin menestyneitä miehiä ja naisia todella häiriintyneen näköisissä naamareissa. Perheelle annetaan mahdollisuus luovuttaa tummaihoinen takaa-ajon kohde suosiolla, ja perhe jätetään rauhaan.

thepurge
Sandinien perhe tekee tyhmän ratkaisun toisensa jälkeen.

James ja tämän vaimo Mary (Lena Headey), sekä raivostuttavan itsekeskeinen teinityttö Zoey (Adelaide Kane) tuntuvat olevan täysin toisistaan irrallinen yksikkö. Kommunikaatio perheen sisällä on hukassa, kukaan ei tottele toista eikä kuuntele mielipiteitä. Tämä, yhdessä sen tosiasian kanssa että kaikkeen säätämiseen syypääksi osoittautuva Charlie-poika ei saa minkäänlaista huutoa tekemisistään, aiheuttaa tarinankaaren joka on typerien ratkaisujen summa. Sandinit ovat raivostuttavia. He tekevät tyhmän päätöksen toisensa perään, vaikka pahimmillaan oma henki on kyseessä. Elokuva yrittää asettaa vastakkain oikean ja väärän, mutta ei osaa tarttua reunaan tarpeeksi napakasti. Kiinnostavat mahdollisuudet lipsuvat näin käsistä, hukkuen käytävillä hiippailuun ja verenvuodatukseen.

Poika Charlie on ärsyttävin lapsihahmo aikoihin

Puhdistus on paikoin jännittävä. On käsittämätöntä miten helppoa talon hajoittaminen tuntuu olevan, ottaen huomioon että Puhdistusyöhön ollaan totuttu, sekä varauduttu. Naamioihin sonnustautuneet kuokkavieraat saavat välillä selkäpiin värisemään – joukon johtajassa olisi ainesta todelliseksi sadistiksi, mutta nyt hahmo jää köyhän miehen Batemaniksi.

Lopulta käteen ei jää mitään. Perheen naiset eivät onneksi ole tumput suorana seisovia avuttomia pelastettavia. Mutta tämäkään tosiasia ei peitä sitä faktaa, että Sandersien perheen toivoisi joutuvan lekan alle sekunneissa. Niin löysäranteisesti suhtaudutaan alun käänteisiin ja talossa tapahtuviin asioihin. Poika Charlie on ärsyttävin lapsihahmo aikoihin, eivätkä perheen muut jäsenet lujita katsojan uskoa millään asteikolla. Hyvästä aiheesta on onnistuttu hukkaamaan joka ikinen mahdollisuus tehdä terävää tulevaisuudenkuvausta; aihe kun tarjoaisi mahdollisuuksia vaikka minkälaisiin tapahtumiin. Nyt elokuva kutistuu mitättömäksi kujanjuoksuksi yhdessä talossa, käsikirjoitus ei edes yritä kurkistaa aatteiden taakse. Puhdistus lässähtää keskiverroksi kotitrilleriksi, vaikka siinä olisi ollut ainesta niin paljon muuhun.

© Ursula Borg

[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_text_separator title=”Info” title_align=”separator_align_center”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

The Purge  

  • Ohjaus: James DeMonaco
  • Käsikirjoitus: James DeMonaco
  • Pääosissa: Ethan Hawke, Lena Headey, Max Burkholder
  • Alkuperämaa: USA 2013
  • Genre: Kauhu / Trilleri
  • IMDb
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_separator][/vc_column][/vc_row]

Kommentit

Tags from the story
, , ,