Red Dawn (2012) ★★★

reddawn

Kun alkuperäinen Red Dawn sai ensi-iltansa vuonna 1984, oli se yksi ilmestymisvuotensa menestyneimpiä elokuvia. Pääosissa näyttelivät Patrick Swayze, Charlie Sheen, Thomas C. Howell ja Lea Thompson. 80-luvun lapselle tuttuja nimiä, ja nostalgisia muistoja herättävä alkuperäisversio on säilynyt jonkinlaisena kiinnikkeenä, ajasta jolloin Neuvostoliitto oli paha, ja oli ok vihata ryssää. Uusi versio uusilla tähdillä kiikuttaa vihollisviitan sopivasti, ja hyvin ajankohtaisesti, Pohjois-Korean päälle. Red Dawnista puuttuu kaikki logiikka, se on järjetön ja energiassaan tuhlaileva – juuri siksi se voi upota tietynlaisiin katsojiin ja tarjota huvittavaa viihdettä josta saa nauttia häpeämättä.

Pieni Spokanen kaupunki on periamerikkalainen lintukoto. Ainakin siihen asti kun vieraan maan armeija hyökkää taivaalta, tuoden kaupunkiin laskovarjoilla sotilaita jotka pistävät kaupungin ruotuun minuuteissa. Joukko nuoria onnistuu pakenemaan metsään, johtajanaan Irakin sodan veteraani  Jed (Chris Hemsworth), sekä tämän pikkuveli Matt (Josh Peck). Joukon kintereillä on pian kasa sotilaita, ja nuoria metsästetään innolla. Samanaikaisesti kotikaupunki on muuttunut valvotuksi ja aidatuksi alueeksi, jossa ihmiset elävät elämäänsä kuten tähänkin asti, mutta vieraan vallan alla. Ämyreistä kaikuvat propaganda-lauseet toitottaen sosialistista sanomaa, ja kukaan ei näytä pahemmin pistävän vastaan. Kurittomimmat tapaukset on aidattu erilliselle alueelle, ja Yhdysvaltojen armeijaa ei näy missään.

Nuorten joukossa on epätietoisuutta siitä onko kyseessä yksittäisen kaupungin valloitus, vai tapahtuuko tätä ympäri Yhdysvaltoja. Keinoa ottaa yhteyttä muualle ei ole, Pohjois-Korean armeija on huolehtinut omilla laitteillaan viestintäkeinojen minimoimisesta. Wolverinseiksi itsensä nimennyt ryhmä ryhtyy taistelemaan ylivoimaa vastaan, sissi-iskujen tapaan. Pieni ryhmä opettelee Jedin johdolla ampumaan, soluttautumaan ja tekemään tihutöitä. Ajatus on hieno, ja ideaalisuudessaan kaunis, kuten pitäisikin – vieraan vallan alla kukaan ei haluaisi elää.

Tarinan loogisuus on asia, joka voi kalvaa katsojaa jos päästää mielensä kiertämään sitä kehää. Juoni on reikiä täynnä, mutta kuka ylipäätään uskoisi tätä tarinaa muutenkaan? Nuori Peck on väärässä paikassa tarinan kantavana tähtenä, kun taas Hemsworth, Josh Hutcherson, Adrianne Palicki ja Jeffrey Dean Morgan hoitavat työnsä vakuuttavasti – typerästä käsikirjoituksesta huolimatta. Toiminta on mukaansatempaava ja nopeaa, elokuvan ongelma on lähinnä ohjauksessa koska siitä puuttuu vaadittu jäntevyys ja intensiivisyys.

Logiikan puute ei oikeastaan edes haittaa. Tarinan suurin kompastuskivi on se tosiasia, että nykymaailmassa ei ole 80-luvun kylmän sodan uhkaa aiheuttavaa vaaraa. Siinä missä alkuperäisversio oli intensiivinen, ja aidosti jännittävä johtuen maailman tilanteesta, joudumme nyt 2010-luvulla tukeutumaan epätodennäköisiin skenaarioihin. Elokuvasta puuttuu kultainen silaus joka aiheuttaisi takaraivossa aitoa paniikkia. Silti, useimmiten elokuvat eivät ole totta – mutta miksi tarina piti kuvata uudestaan jos siitä on aika jättänyt? Alkujaan valtaajamaaksi oli valittu Kiina, tämä vaihdettiin Pohjois-Koreaan jotta elokuvalle saataisiin levitysoikeudet Kiinassa. Kumarrus markkinavoimille on nolo, vaikkakin ymmärrettävä, mutta mihin tämäntyylinen kompromissien tekeminen päättyy? Riittääkö Hollywoodilla enää kohta muita vihollisia kuin avaruusörkit tai mistään piittaamattomat länsi-eurooppalaiset?

Red Dawn on hölmö ja huvittava. Se naurattaa epäloogisuudellaan ja tapahtumillaan, mutta siinä on runsaasti myös aidosti huvittavia hetkiä. Se on elokuva josta ei saisi oikeastaan pitää. Nauruntyrskähdykset eivät aiheudu ainoastaan elokuvan kömpelyydestä, Red Dawn on sen tyylinen elokuva josta voi nauttia aidosti jos antaa sen viedä. Tosikoille ja pilkunviilaajille siitä ei ole mitään iloa – se on vanhahtava ja kaaottinen, juuri sellainen aivopieru joita jotkut elokuvien ystävät rakastavat.

Red Dawn
Ohjaus: Dan Bradley
Käsikirjoitus: Carl Ellsworth
Pääosissa: Chris Hemsworth, Josh Peck, Josh Hutcherson, Jeffrey Dean Morgan
Alkuperämaa: USA 2012
Genre: Toiminta
IMDb

Kommentit