Star Trek Into Darkness (2013) ★★★★

startrekintodarkness

1960-luvulta lähtöisin oleva Star Trek on nykyaikana paljon velkaa J.J.Abramsille. Kulttimainetta ja fanaattisiakin faneja keräävä sarja on saanut uudella vuosituhannella uuden kiillon, scifi-nörtteilystä viis veisaavia faneja, ja ennen kaikkea uskottavan toimintaelokuvien sarjan josta camp-henkisyys on pesty suurimmalta osin pois.  Vanha huumori on tallella, sen hahmot tuttuja ja rakkaita – Star Trekin uusi tuleminen on retroilua parhaimmillaan. Star Trek Into Darkness on loistelias ja tyylikäs adrenaliiniryöppy, joka pistää toisen vaihteen silmään ensimmäisen osan jälkeen.

startrekintodarkness1
Spockin ja Kirkin bromance voi ja elää hyvin.

Elokuva käynnistyy hengästyttävästi, eikä oikeastaan lopeta juoksemista koskaan. Tarinasta muodostuu kissa- ja hiirileikki, kun Tähtilaivaston Lontoon toimistossa räjähtää pommi. Pommin, ja suuremman suunnitelman takaa, löytyy John Harrison (Benedict Cumberbatch viiltävine poskipäineen). Miestä ryhtyy jahtaamaan kirjaimellisesti kokonainen laivue, mutta tämä vastustaja osoittautuu Kirkille ja Spockille, sekä koko USS Enterprisen miehistölle melkein ylivoimaiseksi.

Harrison ei ole mikä tahansa mies. Hän pystyy yksikätisesti hoitelemaan kokonaisen armeijan vastustajia, hakkaamaan miehet silpuksi, ja samalla poseeraamaan tyylikkäästi ilman että hiukset tuskin liikahtavat paikaltaan. Cumberbatch huokuu yhtä aikaa raakuutta, teräksenomaista itsehallintaa ja viiltävää älyä. Mies pystyy analysoimaan vastustajansa puhki, myrkyttäen näiden mielet sanoilla, sanoilla jotka putoilevat kuin jäiset pisarat miehen ilmeettömiltä kasvoilta. Chris Pinen esittämä Kirk tuntuu toisinaan säntäilevältä kuuma-Kallelta jäisen Harrisonin rinnalla, ja jopa Zachary Quinton jälleen kerran hienosti tulkitsema Spock on menettää hermonsa. Harrison ja Spock ovatkin yllättävän samankaltaisia tyyneydessään  – järki ja logiikka voittavat ylitsevuotavat tunteet koska tahansa. Molemmat miehet osaavat nyrkkitappelun jalot salat, lähitaistelut ja jalkaisin suoritettava takaa-ajo -kohtaus ovatkin yllättäen avaruuteen sijoittuvan elokuvan hienointa antia. Tarina avautuu hitaasti Cumberbatchin soitellessa USS Enterprisen miehistöä kuin viulua; tarinankaaren vaikutus voi kaikua kauas jos elokuvasarja jatkuu.

J.J. Abrams rakastaa valon ja linssien aiheuttamaa leimua. Minne muualle se sopisikaan paremmin kuin valkoisen ja kiiltävän avaruusaluksen komentokannelle. Into Darkness on ennenkaikkea tyylikäs elokuva, se yksinkertaistaa teknokieltä ja sarjaan liittyvää rakettitiedettä niin, että se vetoaa suurempaan yleisöön. Star Trek on siirtynyt kauemmaksi alkulähteiltään, tiiviin fanikunnan erikoisuudesta, ja astunut kahden elokuvan myötä täysin oikeutetusti valokeilaan. Kun sama mies astuu seuraavaksi uuden Star Warsin ohjaajan saappaisiin, voimme toivoa että myös tämä elähtänyt ja kieltämättä uusilla osillaan hieman epäonnistunut sarja saa uutta potkua miehen käsittelyssä.

Damn it, man, I’m a doctor, not a torpedo technician!

Miksi oikeutetusti? Star Trekin tarjoamat maailmat, äärettömän hyvät hahmot ja kiehtovat tapahtumat eivät ole enää vain harvojen herkkua. Hahmogallerian herkullisuudesta kertoo sekin, että joka kerta kun joku ”sivuhahmoista” avaa suunsa, on tuloksena nautinnollista sanailua. Scotty (Simon Pegg), Bones (Karl Urban), Chekov (Anton Yelchin) ja Sulu (John Cho) ovat persoonina täydellisiä, lieviä karikatyyrejä, mutta kiehtovia ihmisiä jotka kaikki tuovat oman lisämausteensa miehistöön. Heitä ilman tarinaa ei olisi, eikä matka olisi läheskään yhtä hauska. Ongelmaksi muodostuvatkin elokuvan naishahmot, joita Star Trek ei arvosta kovinkaan paljon. Zoe Saldana esittää jälleen kerran tyyntä ja rakastavaa Uhuraa ilman suurempia vuorosanoja. Tarinan toinen nainen, USS Enterpriselle päätyvä Carol (Alice Eve), on huumaavan kaunis. Ja fiksu. Tarina antaa ymmärtää Carolin olevan porukan viisaimmasta päästä, mutta pukee tämän siitä huolimatta täysin hahmolle sopimattomiin vaatteisiin, sekä laittaa tämän pakolliseen alusvaatekohtaukseen.

Star Trek ammentaa voimaansa erinomaisista sivuhahmoista.
Star Trek ammentaa voimaansa erinomaisista sivuhahmoista.

Elokuva on yhtä paljon tarina ylivoimaisen vastustajan jahtaamisesta, kuin se on tarina Kirkin ja Spockin välisestä suhteesta. Ei käy kiistäminen, etteikö näiden kahden miehen välistä ystävyyttä olisi nyt kartoitettu jo kahden elokuvan verran – mutta se on tarinan kantava voima. Molempien miesten persoonat kehittyvät alati,  tyyni mieli vastaa tulentappuran temperamenttiin juuri sopivalla kemialla höystettynä. Pine ja Quinto ovat luoneet kaksikon jonka sanailua katsoo nautinnolla – dialogi on aitoa, ja tunteet pinnassa.

Keskittymällä ihmisiin Star Trek Into Darkness onnistuu välttämään jatko-osan kaikki sudenkuopat, vaikka se samalla sisältää uskottavaa toimintaa ja tapahtumia koko ruudun täydeltä. En ole muuttanut mieltäni senttiäkään. Haluan edelleen liittyä Tähtilaivastoon, matkustaa USS Enterprisella ja mennä rohkeasti sinne minne yksikään ihminen ei ole aiemmin mennyt.

[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_text_separator title=”Info” title_align=”separator_align_center”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

Star Trek Into Darkness

  • Ohjaus: J.J. Abrams
  • Käsikirjoitus: Roberto Orci, Gene Roddenberryn luomista hahmoista.
  • Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Benedict Cumberbatch, Karl Urban, Simon Pegg
  • Alkuperämaa: USA 2013
  • Genre: Scifi / Toiminta
  • IMDb
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_separator][/vc_column][/vc_row]

Kommentit