Thor: The Dark World (2013)

thor

Punainen viitta hulmuten Thor saapuu kolmannen kerran valkokankaille, mukanaan mestarimanipuloija velipuolensa Loki. Vuoden 2011 Thor-elokuvan jälkeen sankarimme on lujittanut suhdettaan Maan asukkaisiin, ja aiemmin kiivasluonteinen ja impulsiivinen Thor on seesteisempi, vakaampi. Katsomiskokemuksen kannalta tämä ei onneksi tarkoita turhaa synkistelyä, vaan Marvel-viihteen mukaisesti meno säilyy kepeänä ja huumoripitoisena – mutta mukana on edelleen tuttu repivämpi Shakespearemainen teema perheen sisäisistä jännitteistä.

Tarinan alussa Thor (Chris Hemsworth) keskittyy korjaamaan Lokin aiheuttamia tuhoja yhdeksässä maailmassa. Mukana kulkevat tutut aisaparit Lady Sif (kipakka Jaimie Alexander) ja soturikolmikko, jotka säestävät turpaan mättämistä hurtilla sanan säilällä. Samalla Loki on passitettu ikuisiksi ajoiksi tyrmään, kärsimään vallanhimonsa ja tuhoamisvimmansa aiheuttamaa rangaistusta. Syvältä menneisyydestä päätään nostaa Malekith (Christopher Eccleston), joka halajaa Aetheria – ainesosaa joka mahdollistaa maailmojen syöksemisen pimeyteen. Kun lisäksi yhdeksän maailmaa ovat linjautumassa, saa kosminen tapahtuma aikaiseksi tapahtumaketjun jossa Malekith ja Thor joutuvat nokatusten – ja tanner tömisee.

Thor ja Odin ovat löytäneet suhteessaan tasapainon - toistaiseksi.
Thor ja Odin ovat löytäneet suhteessaan tasapainon – toistaiseksi.

Game of Thrones-ohjaaja Alan Taylor taitaa pukudraaman ja uskottavan lähitaistelun kuvaamisen – hän vie kameran keskelle taistelutannerta. Tuloksena on käsinkosketeltavaa taistelun tuoksinaa, joka eroaa ensimmäisen osan vaatimattomammasta toiminnasta. Vaikka elokuvan kuvasto on pääosin huikaisevan kaunista ja universumin koko värikartta on häpeämättä otettu hyötykäyttöön, tasapainottaa Islannissa kuvattu rapaisempi  maisema liiallista hohdokkuutta ujuttamalla mukaan muiden maailmojen ankaruutta. Asgard aukeaa yhtä kauniina, ellei kauniimpana kuin ennenkin – mutta ajoittain vaatimattomammat vaateparret, tyrmien ja tavernojen synkkyys sekä taistelukenttien hiekka pistävät stopin liialliselle karkkikuvastolle. Maisemat mukailevat tuttua fantasiakuvastoa, jota mieli tapailee muista elokuvista. Elokuva ei pyytele anteeksi, eikä selittele miksi fantasiamaailma on suoraan haltijamaasta – eteenpäin.

Elokuva toimii parhaimmillaan Lokin ja Thorin välisissä kohtauksissa. Viha-rakkaus -suhde repii kaksikkoa niin, että tuloksena on aitoa tuskaa tuottava suhde. Lokin langennut prinssi, joka muuttui The Avengersissa psykopaattiseksi mutta karismaattiseksi tuhoajaksi on käyttänyt korttinsa loppuun. Thorin rakkaus veljeensä ei enää riitä; luottamus on mennyttä. Miesten keskinäinen kemia tuottaa rehellisen tuskaisia hetkiä sekä huvittavia sanailuja ja kinasteluja, joihin kaikki sisaruksia omaavat voinevat samaistua. Näyttelijäkaksikosta on muodostunut yksikkö, joka tukee toisiaan ja nauttii ilmiselvästi yhteistyöstä. Onkin hämmentävää, että Thorin ja tämän rakastetun, Janen (Natalie Portman), välille ei kehity kipinää. Siinä missä veljekset ovat tulta ja tappuraa, on Janen ja Thorin tarina laimeaa Disney-rakkautta. Sisukas ja neuvokas Jane jää lisäksi paitsi hieman hukassa olevaksi neidoksi, myös assistenttinsa Darcyn (Kat Dennings)  varjoon. Napakimmat lausahdukset on syötetty nuoren tytön sekä Lokin suuhun. Elokuvan työnjako tuntuukin selvältä, herkulliset sivuhahmot Darcy, Loki, ja Erik Selvig (Stellan Skarsgård) ovat ilotulitus. Maailmojen kohtalo sekä tasapaino uskotaan Thorin ja Janen vakaammille hartioille. Sankarit tuntuvat hieman yksitotisilta, kun Loki taas epäluotettavuudessaan luo mielikuvan miehestä ,joka on aina vähintään kymmenen siirtoa muita edellä.

Elokuva osoittaa kuinka vaikeaa onkaan luoda hyvä pahishahmo. Malekith on persoonaton ja mahtaileva kone, jonka olemuksessa ei ole mitään mistä tarttua kiinni. Tämä vain korostuu Lokin astellessa näyttämölle. Supersuosituksi hahmoksi noussut antisankari pyydetään apuun taistelussa Malekithia vastaan – ja sanailee itsensä samalla suoraan kiinnostavimmaksi persoonaksi, ja varastaa valokeilan.  Kieli poskessa tulkittu, elegantti paha poika on välinpitämättömyydessään koukuttava. Useissa elokuvaa käsittelevissä artikkeleissa onkin jo huudeltu Marvelin ratkaisun perään  (ja huudetaan täälläkin) – Lokin läsnäolo valkokankaalla on käsittämättömän lyhyt verrattuna hahmon aiheuttamaan huomioon ja trailereihin. Selvästä kultakimpaleesta ei oteta kaikkea irti. Ei vaikka Tom Hiddlestonin Loki on noussut Thoria suositummaksi hahmoksi fanien keskuudessa. Hemsworth jatkaa Thorin haarniskassa kuten vain mies pystyy – on vaikea kuvitella ketään muuta tämän herttaisen jättiläisen rooliin. Samalla puhdasta sankarihohdetta helposti huokuva Thor on se aurinko, jota ilman Lokin pimeyttä ei pystyisi näkemään. Thor on vakaa kuin kallio, mutta ei unohda leikkisää puoltaan joka tekee hahmosta perinteistä supersankaria rakastettavamman. Anthony Hopkinsin tulkitsema Odin aiheuttaa katsojalle päänsärkyä jääräpäisyydellään sekä huonoilla päätöksillään, ja pysyy näin etäisenä pääpomona kunnes toisin todistetaan. Mies tuntuu hauraalta ja leipääntyneeltä – mikä voikin olla Odinin todellinen mielenlaatu.

Marvel tietää kuka faneja kiinnostaa, mutta hukkaa mahdollisuutensa hyödyntää sitä.
Marvel tietää kuka faneja kiinnostaa, mutta hukkaa mahdollisuutensa hyödyntää sitä.

Taidokkaat, naamalle tuodut taistelukohtaukset ja maailmojen kaunis hohde luovat hienon kontrastin, jota vasten veljesten välinen katkeruus ja epäluottamus soivat hienosti. Elokuva voisi olla puhtaasti jättirymistely jossa taloja lanataan roppakaupalla, ja vitsejä heitellään yksi toisensa jälkeen. Onneksi Asgardin kuningashuoneen omat sisäiset riidat aiheuttavat jännitteitä herkullisesti, tuoden mukanaan käänteitä jotka voivat soitella katsojien sydänalassa herkkiä sävelmiä. Elokuva pysähtyy, harkitsee ja avaa vaikeita suhteita – vaikka se olisi voinut vain juosta eteenpäin suurella vauhdilla. Näin se tarjoaa paljon muutakin kuin perinteisen supersankariseikkailun, jotka ovat tuttuudessaan valjuja ja persoonattomia.
Vaikka suurin kemia kukoistaakin muualla kuin Janen ja Thorin välillä, ja tarinan pääpahis ei aiheuta minkäänlaista tunnekuohua, on Thor: The Dark World sarjakuva-tulkintana erinomainen. Se naurattaa herkullisilla kohtauksillaan ja vitseillään, mutta onnistuu välillä vääntämään katsojan sydämen solmuun jos sille antaa mahdollisuuden. Elokuva on Marvel-tuotoksista lyhin, ja toimii tiivistettynä erinomaisesti – tuoden hyvän tasapainon henkilökohtaisempien aiheiden ja taistelun välille. Tuloksena on yllättävän harmoninen kokonaisuus jossa ei liikoja rypistellä. Se on kuitenkin sydämeltään perhedraama, huumorilla höystettynä. Marvelin elokuville uskollisena lopputekstien jälkeen kannattaa jäädä istumaan – kahdesti. Elokuva voittaa katsojan puolelleen olemalla häpeilemättä viihdyttävä ja hauska – unohtamatta keskeisimpien hahmojen taustoja. Mutta ennenkaikkea, sen jaksaa katsoa uudestaan.

© Ursula Borg

[divider]INFO[/divider]

THOR: THE DARK WORLD 3D Ohjaus: Alan Taylor
Käsikirjoitus: Christopher Yost, Christopher Markus
Pääosissa: Chris Hemsworth, Tom Hiddleston, Natalien Portman, Anthony Hopkins
Alkuperämaa: USA 2013
Genre: Toiminta / Fantasia / Seikkailu
IMDb

Kommentit