Elokuvavuosi 2011: Mitäs silloin nähtiinkään?
Vuonna 2011 ensi-iltansa Suomessa sai Elonetin elokuvahaun mukaan 194 elokuvaa. Alkuvuonna esitettiin perinteiseen tapaan laatudraamaa Oscar-kauden takia ja teattereissa nähtiin niin Danny Boylen ohjaama kiipeilydraama 127 tuntia, Darren Aronofskyn ohjaama balettitrilleri Black Swan, Coenin veljesten uusintafilmatisointi True Grit sekä Tom Hooperin ohjaama viime vuoden Oscar-voittaja Kuninkaan puhe.
Oscar-kauden jälkeen teatterit valtasivat toimintaelokuvat sekä sarjakuviin perustuvat elokuvat, kun ensi-iltaan tuli niin Neil Burgerin ohjaama Limitless, Justin Linin Fast Five (Fast & Furious-sarjan viides osa), Kenneth Branaghin ohjaama Thor kuin Matthew Vaughnin Ryhmä-X:n alkulähteille matkaava X-Men: The First Class ja Rob Marshallin Pirates of the Caribbean-sarjan neljäs osa Vierailla vesillä.
Kevyiden kesäelokuvien ohella jännättiin viimeisen Harry Potterin mukana sekä tutustuttiin tarkemmin ensi keväänä nähtävän The Avengers-elokuvan tiimoilta Captain Americaan. Marcus Nispel puolestaan lämmitteli uudelleen 80-luvun toimintaklassikkoa Conan Barbaaria, ja yhdet vuoden parhaista nauruista tarjosi Paul Feigin ohjaama Morsiusneidot.
Syksy on perinteisesti elokuvafestivaalien aikaa. Filmitähden toimitus osallistui sekä Espoo Cinéen, Rakkautta ja Anarkiaa-festivaaliin kuin Night Visionsiinkin. Näistä R&A ja Night Visions ehtivät tulla käsitellyksi myös Filmitähdessä.
Vuoden 2011 ensi-illoista Filmitähden toimitus ehti muodossa tai toisessa nähdä 126 kappaletta eli 65%. Tähän tulevat päälle varsinaisen teatterilevityksen ulkopuoliset festivaalielokuvat, eikä niitä ole laskettu viralliseen määrään mukaan.
Toimituksemme ehti siis nähdä vuoden aikana hyvin monenlaisia elokuvia, joissa riittää hajontaa pohjanoteerauksista mestariteoksiin. Viiden tähden asteikolla toimituksemme keskiarvo oli kuitenkin hyvinkin keskiarvon tuntumassa 3,2 eli keskimäärin piirun verran keskiarvoa parempia elokuvia Filmitähden toimitus vuoden aikana ehti nähdä.
Koska Filmitähden toimitus koostuu kahdesta toimittajasta, aina ei elokuvamaku osu yhteen. Niinpä vuoden aikana nähtiin muutama tapaus, jossa kahden toimittajan mielipiteet erosivat toisistaan täysin. Erilaisuus on kuitenkin elämän suola ja olemmekin pyrkineet tuomaan esille kirjoituksissamme myös nämä eriävät mielipiteet.
Käymme nyt vuoden 2012 kahden ensimmäisen viikon aikana läpi viime vuoden elokuvatarjontaa Filmitähden suosikkien näkökulmasta. Esittelemme joka päivä muutaman oman suosikkimme ja sen jälkeen annamme estradin lukijoillemme. Voitte siis äänestää omaa suosikkianne meidän listaltamme. Lopuksi vedämme vielä lukijoidemme suosikit yhteen.
Antoisaa alkanutta vuotta! Toivottavasti viihdytte seurassamme myös tänä vuonna.






Koskas pääsee kommentoimaan, mitä elokuvia odottaa vuonna 2012?
Parin viikon päästä
Kunhan nyt ensin käydään viime vuosi läpi!