Elokuvavuosi 2011: Trilleri joka piti otteessaan
Trilleriä, kauhua vai tehokasta draamaa? Elokuvien genrerajat ovat häilyviä mutta yksi asia on varma, trilleri saa kämmenpohjat hikoamaan, pään pyörimään kysymyksistä, katsojan ahdistumaan tai puremaan kynnet nysiksi. Tyylikäs ja vähälle huomiolle jäänyt The Lincoln Lawyer – Oikeuden palvelija oli yksi vuoden onnistujista; se todisti että Matthew McConaughey osaa oikeasti näytellä ja hillitty tarina vangitsi tehokkaasti. Soderberghin Tartunta – Contagion puolestaan tarttui aiheeseen jota yleensä kuvataan kaaosmaisesti ja toiminnan täytteisesti, sulava ja kiihkoilematon elokuva on trillereistä vuoden kiinnostavimpia.
Kiitävä juna joka on erään sotilaan painajaismainen Päiväni murmelina -kokemus samalla kun sotilas itse on suljettuna pieneen tilaan ei välttämättä kuulosta toimintaa täynnä olevalta juonelta. Duncan Jones onnistuu luomaan tarinaan jännitteen joka vie katsojan mukanaan ja pitää otteessaan loppuun saakka vaivatta. Jake Gyllenhaal tekee erinomaista työtä mysteeriä ratkovana sotilaana ja tuloksena on vuoden parhaita jännityspaloja.
The Girl With the Dragon Tattoo
David Fincher tekee ruotsalaisen Stieg Larsonin menestyskirjasta elokuvan joka on ehjä, toimiva, jännittävä, väkivaltainen ja kiehtova. Näyttelijät tekevät nappisuoritukset synkässä ja vanhanaikaisessa suljetun saaren mysteerissä ja tarina on onnistunut saamaan kirjasta irti olennaisen, mitään turhaa lisäämättä kertoen yhden tapauksen kokonaisuutena jota on välillä vaikea katsoa.
Vuoden ehdottomiin onnistujiin ja mielenkiintoisimpiin elokuviin kuuluu Almodovarin Iho jossa elän joka tarjoilee hiipivää, katsojan niskasta pääkoppaan kiipeävää jännitystä kylmällä metallitarjottimella. Suuri osa jännityksestä tapahtuu katsojan omassa mielessä kun aivot eivät suostu uskomaan ajatuksia mitä mieleen väkisinkin tulee; Banderas onnistuu jälleen kerran roolissaan näennäisen asiallisena kirurgina jonka talossa mystinen ja kaunis Vera on hoidossa.




