Elokuvavuosi 2012: Kevään odotetuimmat

kevät2012_feature

Edellisessä postauksessa kävimme läpi ensimmäisen vuosineljänneksen odotetuimmat elokuvat. Kalenteriin vilkaistessa huomaamme että onneksi kevät on jo ovella, ja vuorossa on paljon kelvollisia tulokkaita. Luvassa on riipivää draamaa, mutta myös ennenkaikkea toimintaa, supersankareita, scifiä ja kauhua.

Huhtikuu alkaa suomalaisittain lupaavasti Iron Skylla, tuolla teemaltaan omituisella ja härskillä huumorilla sävytetyllä avaruusnatsiseikkailulla. Filmitähden arvostelu Iron Skysta voit lukea tästä. Luvassa on koomisia hetkiä, hölmöilyä, hienoja tehosteita sekä camp-henkeä loppuun saakka. Ei sovi kaikille, tämä on erikoiseen makuun.

Kevään kauhupläjäyksen tarjoilee jo tuttuun tapaan Night Visions Back to Basics -tapahtuma 12. – 15.4.2012. Luvassa on paljon herkkua kauhun ystäville, aikataulun ja tarjonnan voi katsastaa täältä.  Omana henkilökohtaisena tärppinä voin suositella myös elokuvateattereihin saapuvaa, Joss Whedonin kynäilemää ja tuottamaa Cabin In the Woods-elokuvaa.

Niin kornilta, ja kamalalta kuin ajatus kuullostaakin, on elokuva Battleship melkein pakko katsastaa. Suosittuun, ja jokaiselle tuttuun peliin jollain asteikolla nojaava elokuva on teemaltaan niin hassu että onhan tämä nähtävä. Pääosissa ovat Alexander Skarsgård sekä Taylor Kitsch, joten jo tämänkin vuoksi aivot voi pistää narikkaan ja viihdyttää itseään täyslaidallisella toimintaa.

Jo Artisokka-festivaaleilla nähty, ja viimeinkin Suomeen saapuva Poikani Kevin on takuuvarmaa draamaa. Tilda Swinton tähdittää tätä ristiriitaisia arvosteluja kerännyttä tarinaa, joka on teemaltaan rankka. Se pui vanhemmuutta, ja lasten teoista aiheutuvaa syyllisyyttä tavalla joka herättää varmasti tunteita.

Poikani Kevin on kevään draama-helmiä

 

Huhtikuun lopussa monen fanin odotukset palkitaan, ja luvassa on joko suurta pettymystä tai aitoa innostusta. The Avengers saapuu ryminällä valkokankaille Joss Whedonin ohjauksessa. Luvassa on supersankareita kankaan täydeltä, Iron Man, Hulk, Captain America, Hawkeye ja Black Widow yhdistävät voimansa ja tuloksena on tämän kevään odotetuin elokuva. Ainakin Filmitähden toimituksessa. Mukana on tuttu joukko hyviä näyttelijöitä, ruorissa henkilökohtainen sankarini Joss Whedon ja toivottavasti tuloksena toimivaa ja viihdyttävää menoa.

Trailerin perusteella hulvatonta, omaperäistä ja messevää tarinaa tarjoillaan toukokuussa Dark Shadowsin avulla. Kun Tim Burton lyöttäytyy yhteen luottonäyttelijöidensä Johnny Deppin sekä Helena Bonham Carterin kanssa, on lopputulos yleensä onnistunut. Goottimaisen tv-sarjan tuominen valkokankaalle on hyvä idea, ja kaikki näyttää toimivan. Vampyyrista kertova tarina siirtää kauan uinuneen miehen raflaavalle 70-luvulle, koomisin seurauksin. Luvassa on takuulla ylinäyttelemistä, camp-huumoria, mutta myös rehellisesti naurettavaa tuotosta. Goottihenkiseen ilmeeseen tykästynyt Burton lienee ainoita ohjaajia, joilta tämäntyylinen tarina voisi onnistua, ja odotamme lopputulosta mielenkiinnolla. 

The Avengersin lisäksi, ja henkilökohtaisesti vielä enemmän, kutinaa aiheuttaa vain yksi elokuva. Ridley Scottin Prometheukseen ladatut odotukset ovat järjettömät. Pessimistisimmät ja varovaisimmat fanit ovat lytänneet elokuvan jo valmiiksi kyynisellä asenteellaan. Alien-elokuvan esiosaksi tituleerattu elokuva on täytetty mielenkiintoisella näyttelijäkaartilla; Michael Fassbender, Noomi Rapace, Guy Pearce ja Charlize Theron ovat omaan makuuni oiva yhdistelmä. 3D -elokuvaksi tehty avaruusseikkailu lupaa paljon. Ridley Scott yhdistettynä scifiin on monelle fanille maaginen yhdistelmä; toukokuu näyttää kannattiko odotus.

Löytyykö oma odotuksen kohteesi listalta, vai mitä itse odotat eniten kevään elokuvista?

Ridley Scottin Prometheukseen kohdistuu paljon odotuksia ja toiveita.

Kommentit

Tags from the story