Espoo Ciné 16.-25.8.2013 ohjelmistoa

liberace_featured_620x250

Elokuun puolivälissä on taas Espoon elokuvajuhlien aika. Vuonna 1990 aloitettu Espoo Ciné on vuoden varrella kerännyt yhteen kattavan kokoelman eurooppalaista laatuelokuvaa sekä vähän muutakin. Tänä vuonna 24. kertaa järjestettävässä Cinéssä mukana on vahva Pink Zone, josta esimakua saadaan jo siinä, että festivaalin aloittaa Steven Soderberghin ohjaama My Life With Liberace (Behind the Candelabra), tosipohjainen kertomus viihdetaiteilija Liberacesta ja hänen nuoresta rakastajastaan. Liberacea elokuvassa esittää Michael Douglas ja rakastajaa Matt Damon.

Perinteiseen tapaan Cinéssä Suomen ensi-iltansa saa myös uusi Woody Allen -elokuva. Blue Jasmine on Cate Blanchettin ja Alec Baldwinin tähdittämä elokuva, joka kertoo sisarensa kanssa uudelleen yhteyksiin pyrkivästä naisesta (Blancett). Sen laajempi ensi-ilta on elokuun 30. päivä.

Espoo Cinéssä nähdään tunnetusti myös joukko kotimaista uutta elokuvaa. Mukana on mm. Jan Forsströmin esikoisohjaus Silmäterä. Forsström on aiemmin hankkinut kannuksensa käsikirjoittajana – hän on osallistunut mm. Zaida Bergrothin ohjaamien elokuvien Skavabölen pojat ja Hyvä poika tarinaan. Muita kotimaisia uutuuksia mukana on Taru Mäkelän Mieletön elokuu, pääosassa Kati Outinen, sekä Ulrika Bengtsin ohjaama draama Oppipoika.

Muita mielenkiintoisia nimiä Cinéssä edustavat esimerkiksi Giuseppe Tornatoren The Best Offer (La migliore offerta), jonka pääosassa nähdään Geoffrey Rush,  Cannesin Kriitikkojen viikolla pääpalkinnon saanut Fabio Grassadonian ja Antonio Piazzan mafiaelokuva Salvo, Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon voittaneeen Calin Peter Netzerin ohjaama Child’s Pose,  Itävaltalaisen Ulrich Seidlin kohua herättänyt Paratiisi-trilogia kokonaisuudessaan, Espanjan viime vuoden jymymenestys Pablo Bergerin mustavalkoinen mykkäelokuva Snow White (Blancanieves) sekä Anne Fontainen rohkea Perfect Mothers, pääosissaan Robin Wright ja Naomi Watts. Päätöselokuvana esitetään puolestaan Islannin arvostetuimman ohjaajan Baltasar Kormákurin tositapahtumiin perustuva uutuuselokuva Syvyys (Djúpið).

Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan 23.7.2013.

Kommentit