Gene Hackman – hymyilevää laatutyötä 40 vuoden ajan

hackman_2012_file

Aloittaessani kirjoittajan hommia täällä Filmitähdessä, yritin kuumeisesti keksiä parhaita valintoja toimituksesta kertovalla sivulla olevaan infotekstiin. Päädyin näyttelijäsuosikissani itsestäänselvyyksien (mm. Clint Eastwood) sijaan valitsemaan kahden erikoisemman väliltä: toinen oli Saturday Night Live –sarjasta 1980-luvun suursuosikiksi noussut koomikko Chevy Chase ja toinen oli se, jonka valitsin, eli Gene Hackman.

Gene Hackman aloitti näyttelijänuransa tv-sarjoissa ja tv-elokuvissa, kunnes ensimmäinen iso rooli tuli yhdessä kautta aikojen parhaat –listoille aina päätyvässä elokuvassa. Tuo raina oli nimeltään Bonnie ja Clyde (1967), siinä Hackman näytteli Clyden vanhempaa veljeä Buckia. 1960-luvun lopun Hackman teki nimeä itselleen tehtailemalla tasaiseen tahtiin elokuvia.

Lopullisesti pankki räjähti sitten vuonna 1971, jolloin ilmestyi William Friedkinin ohjaama French Connection – Kovaotteiset miehet. Hackmanin esittämä hattupäinen newyorkilaiskyttä Jimmy ”Popeye” Doyle oli karski ja kovaotteinen, mutta samalla humoristinen ja myös haluttu rakastaja. Myös akatemia tykkäsi: Hackman nappasi roolistaan parhaan näyttelijän Oscarin. Leffasta muistetaan aina mainita kohtaus, jossa ”Popeye” ajaa rikollista takaa läpi New Yorkin. Itse haluan aina mainita kohtauksen, jossa Popeye ja hänen parinsa Buddy (Roy Scheider) kävelevät kadulla ja vastaan tulee polkupyörää taluttava nainen. Seuraavassa kohtauksessa Buddy on tulossa hakemaan ”Popeyea” aamulla töihin ja tämän huoneiston ulkopuolella on polkupyörä. Buddy koputtaa oveen ja avaamaan tulee tuo eilinen nainen, joka poistuu saman tien paikalta. Upean vähäeleistä!

Muutamaa vuotta myöhemmin Hackman loisti uudelleen hienossa elokuvassa, tällä kertaa Kummisetä-leffojensa välissä tämän nyt äskettäin Blu-rayna julkaistun The Conversationin ohjanneen Francis Ford Coppolan komennossa. Hackman esittää Harry Caulia, salakuuntelueksperttiä, jonka saama toimeksianto saa dramaattisen käänteen. Erittäin rauhalliseen tahtiin etenevä elokuva saa katsojan toivomaan jo ratkaisua, mutta Coppola vie tarinaa eteenpäin itsepäisen hitaasti. Myös loistava taustamusiikki ja hienot jazzkappaleet lisäävät oman mausteensa jännitykseen.

Lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen ympäri maailman Hackman singahti vuonna 1978 oltuaan kansakunnan vihollinen numero yksi – Lex Luthor – elokuvassa Superman. Hackman uusi roolin Superman II:ssa vuonna 1980, mutta valui sitten pikku hiljaa pienempiin elokuviin tuolla vuosikymmenellä – aivan kuten moni muukin vanha tähti, uudet starat veivät isot roolit.

Kasarikymmenellä Hackman teki kuitenkin muutaman erinomaisen elokuvan ja roolisuorituksen. Agenttijännäri Target – tähtäimessä (mukana myös Matt Dillon), koripalloleffa Hoosiers – viimeinen heitto sekä loistava kaksoisagenttijännäri Ei pakotietä – No Way Out, jonka tähtenä nähtiin nuori (tai ainakin nuorehko) ja tuleva megatähti Kevin Costner. Tuossa elokuvassa Hackman nähtiin ensi kertaa rötöstelevän ja korruptoituneen poliitikon roolissa. Niitä oli tulossa vielä tulevaisuudessa muutama lisää.

1990-luvulla jo yli 60-vuotiaaksi ehtinyt Hackman – joka on itse asiassa muutaman kuukauden vanhempi kuin kollegansa Clint Eastwood – oli takuuvarma sivuosanäyttelijä, joka usein likimain vei roolisuorituksellaan potin isommilta nimiltä. 1992 Hackman oli kaupunkiaan rautaisessa otteessa pitävä, taloa rakentava sheriffi Oscar-palkitussa Armottomassa. Iloisesti hymyilevä Hackman oli piristysruiske muuten niin yrmeään (mutta upeaan) elokuvaan ja saikin ansaitusti parhaan sivuosanäyttelijän Oscarin palkinnon.

Firmassa Hackman oli Tom Cruisen hahmoa suuressa lakifirmassa opastava alkoholisoitunut lakimies, jälleen mainio suoritus ammattimieheltä. Wyatt Earpissa Hackman näytteli jälleen Costnerin kanssa, nyt tämän esittämän nimihahmon veljenä. En muista tästä elokuvasta paljoakaan muuta, kuin sen, että suureksi tähdeksi noussut Costner yritti kaikin keinoin hyydyttää samaan aikaan työn alla olleen, samasta aiheesta kertovan  Tombstone-leffan. Kurt Russellin, Sam Elliottin ja Val Kilmerin tähdittämä Tombstone on ollut jo vuosia hyllyssä ja sen olen katsonut moneen otteeseen, mutta Wyatt Earpin olen nähnyt vain kerran yli 10 vuotta sitten.

Vuonna 1995 oli Hackmanilla hyvä ja menestyksekäs vuosi. Purppuravyöhykkeessä (Crimson Tide) hän esitti meritoitunutta sukellusveneen kapteenia, joka ei halua uskoa kakkosmiehensä varoituksia ja ajaa maapallon likimain ydinsodan partaalle. Elmore Leonard –filmatisoinnissa Get Shorty – Hyvä pätkä Hackman on hupaisa Harry Zimminä, B-elokuvien tuottajana, joka päätyy John Travoltan esittämän Chili Palmerin ehdottaman leffan tuottajaksi. Ainoa heikompi tekele tuona vuonna oli Nopeat ja kuolleet (The Quick and the Dead), länkkäri, jossa mm. Sharon Stone ja Russell Crowe pyrkivät voittamaan Hackmanin esittämän kaupunkia otteessaan pitämän revolverisankarin järjestämät kaksintaistelukisat.

Vuosituhannen loppua kohden kuljettaessa Hackman nähtiin mm. elokuvissa Lainahöyhenissä, John Grishamin kirjaan perustuvassa Tuomiossa sekä jälleen Clintin kanssa piinaavassa jännärissä Rajaton valta – Absolute Power. Sen myötä Hackman pääsi niiden näyttelijöiden kastiin, jotka ovat urallaan näytelleet Yhdysvaltain presidenttiä.

2000-luvun alussa Hackman nähtiin Keanu Reevesin kanssa jenkkifutiselokuvassa The Replacements, romanttisessa komediassa Sydäntenmurskaajat, komediassa The Royal Tenenbaums, sotilasjännärissä Vihollisen keskellä sekä uransa kolmannessa Grisham-filmatisoinnissa Valamiehet (The Runaway Jury). Vihdoinkin Hackman pääsi näyttelemään vanhan näyttelijäkoulukaverinsa Dustin Hoffmanin kanssa. Aikamoinen juttu, etteivät olleet koskaan aiemmin vuosikymmeniä kestäneillä, erittäin menestyksekkäillä urillaan päätyneet samaan leffaan.

Viimeisenä Hackmanin elokuvalistalla on pöljäkomedia Villi valtataistelu, jossa entinen Yhdysvaltain presidentti vetäytyy eläkkeelle vanhaan kotikaupunkiinsa ja päättää käydä pormestaritaistoon paikallista junttia vastaan, jota esittää tuolloin kovassa suosiossa tv:n puolella ollut Ray Romano.

Yllätyin tätä tekstiä aloittaessani, että Hackman ei ole tehnyt elokuvaa lähes kymmeneen vuoteen, kun samaan aikaan hänen ikätoverinsa Eastwood ja Woody Allen (s. 1935) tekevät leffan per vuosi ja Hoffmankin (s. 1937) ehti leffojen lisäksi menestyssarjan Luck päätähdeksi. Ehkä kunto on heikko (googletus paljasti, että ainakin tammikuussa 2012 on joutunut sairaalaan jouduttuaan auton töytäisemäksi ollessaan polkupyöräilemässä), ehkä hän halusi ansaitulle eläkkeelle tekemään jotain ihan muuta. Saattoi myös olla, että kun vihdoin pääsi nautiskelemaan yhdessä Hoffmanin kanssa, oli kaikki jo saavutettu. Joka tapauksessa hieno ura on ollut jo pidemmän aikaa telakalla, ehkä loppunutkin. Elokuvien ystävillä on siis enää mahdollisuus katsoa tallenteilta Hackmanin loistavia suorituksia valkokankaalla.

Kommentit