HBO:n The Leftovers on täydellinen pala kiistanalaista taivasta

Tätä kirjoittaessani yleinen käsitys on, että HBO ei tuota The Leftovers-sarjasta kolmatta kautta.

Pieni ja täydellinen voi olla se asia, mikä erottaa The Leftoversin jatkossa massiivisemmista sarjaveljistään. Sen kaksi kautta kiteyttävät kaiken, mitä oudosta tarinasta pitäisi sanoa. Sarja tekee sen niin täydellisesti, että laitan ahneet henkilökohtaiset toiveeni kolmannesta kaudesta menetettyjen tv-sarjojen kirstuun, ja kätken avaimen jälleen taskuuni. Hyvää haluaa aina lisää. Se on ihmisen perimmäinen luonne. The Leftoversin tapauksessa viimeinen jakso kokosi yhteen sen mitä pitikin, ja jätti lopun katsojille.

Kaikkea ei tarvitse selittää. Jos olette, kuten minä, Damon Lindelofin ihailija, olette luultavasti karvaasti kasvaneet kovan tv-koulun kautta aikuisiksi, mies kun on suurelta osin vastuussa tv-sarja Lostista yhdessä J.J.Abramsin kanssa. Lindelofin tapa kertoa todellisuudesta irrallaan olevia tarinoita (Cowboys & Aliens, Prometheus, Tomorrowland) on viimein johtanut sarjaan, jossa mies on oppinut läksynsä. Kaikkea ei tarvitse avata, mutta katsojalle tulee tarjota tuntu maailmasta joka omalla oudolla tavallaan on looginen, ja jalkojen alla vankka pohja tapahtumille. Siksi The Leftovers tekee vaikutuksen, kun oikea katsoja löytää sarjan.

Yritin ensimmäisen kerran katsoa sarjaa vuosi sitten, ja luovutin yhden jakson jälkeen. Aloittaessani nyt uudestaan tarina veti puoleensa auttamattomasti, ensi metreiltä. Ymmärsin sarjan edetessä myös syyn. The Leftovers ei ole sarja kiireisille, stressaantuneille, helppoa pureskeltavaa ja tyhjää viihdettä kaipaaville, tai katsojalle joka haluaa etsiä loogista nauhaa läpi labyrintin. Jos katsojalta ei löydy halua antaa mysteerien elää omaa elämäänsä, ilman että yksityiskohdat väännetään rautalangasta, tulee katsomiskokemuksesta turhauttava. Mutta tarinan päättäville se tarjoaa unohtumattoman elämyksen. Jokaisen jakson lopussa tuntuu päällimmäisenä uupumus – hyvällä tavalla.

Tarina alkaa pienestä kylästä, joka peilaa maailmaa. Eräänä päivänä 140 miljoonaa ihmistä katoaa, haihtuu silmänräpäyksessä, kesken lauseen, kesken seksin, kesken aamiaisen. The Leftovers kertoo jäljelle jääneistä, kolme vuotta tapahtuneen jälkeen. Tapahtumia kerrotaan monen eri henkilön kautta, mutta esille nousee vahvimmin Justin Therouxin esittämä poliisipäällikkö. Miehen vaimo on tragedian myötä liittynyt Guilty Remnant-nimiseen lahkoon, ja koko pieni kaupunki rakoilee oman eksistentiaalisen tuskansa ja läheisten menettämisen välisessä kiirastulessa.

theleftoverstv

Kokovalkoisiin pukeutuneet, ketjussa polttavat lahkolaiset viestivät ainoastaan kirjoittamalla lyhyitä lauseita mukanaan kulkeviin kirjoitusvihkoihin. Näiden mykkien hahmojen läsnäolo tuntuu painostavammalta kuin mikään fyysinen väkivallan elementti tapahtumien keskellä. Eräällä tavalla he edustavat uskontoa, oikeassa olevien ylimielisen alentuvaa luulosairautta, jota aidan toiselta puolelta katsottuna on vaikea ymmärtää. Oikeastaan se on mahdotonta. Alati kiristyvä tilanne lahkolaisten ja muiden ihmisten välillä on yksi sarjan keskeisiä teemoja. Sarja käyttää kerronnassaan uskonnon, olemassaolon, uhrautumisen ja perheen asettamia kysymyksiä kypsästi, tarjoamatta valmiita vastauksia.

Sarja ottaa toisen kauden alussa valtavia riskejä, siirtäen tarinan kokonaan toiselle paikkakunnalle, osittain uusien ihmisten pariin. Samalla se tiukentaa otettaan ja rakentaa kokonaisuuden, joka samalla avautuu ja kietoutuu itseensä. Toisinaan se keskittyy ainoastaan yhteen hahmoon jakson aikana, tuoden tarinaan täysin uuden näkökulman, joskus palaten sarjan ensimmäiselle kaudelle.

Kaava on nähtävissä, mutta samaa asiaa pitää katsoa useasta eri tasosta. Toisen kauden kolme ensimmäistä jaksoa käsittelevät periaatteessa vain yhtä päivää, ja löytyvät vastaukset ovat juuri niitä, joita tämänkaltaisten tarinoiden ystävä etsii.

They’re heroes because nobody’s going to come to a parade for ”we don’t know what the fuck happened” day.

Musiikin käyttö sarjassa on hienovaraisen, brassailemattoman nerokasta. Saman kappaleen kierrätys eri versioina, eri tilanteissa, kertoo fokuksessa olevasta ihmisestä jotain oleellista. Samalla se väläyttelee vastauksia kysymyksiin joita katsojalla syntyy tarinan lähestyessä loppuaan. Mikä parasta, toisen kauden viimeinen jakso ei vastaa huutoosi. Ei tavalla jota toiset haluavat. Se on äärettömän tyydyttävää. The Leftovers näyttää mitä tapahtuu, antaen katsojan päättää mitä se kaikki tarkoittaa. Katsojalle on annettu eväät kokea tarina ilman selitystä siitä, mitä tapahtui tarinan alussa, mitä se kaikki tarkoittaa, ja ennenkaikkea, mihin nämä ihmiset ovat menossa. Sen viimeiset minuutit ovat pieni pala tv-taivasta. Se pistää ihon kananlihalle, ja jättää tyhjäksi. Se päättyy korkeimpaan kohtaansa, enkä halua selittelyä, tarinan vesittymistä ja lypsämistä. Antakaa tämän helmen olla.
Sarjan tekijät ovat oppineet hahmoiltaan – asioita tapahtuu, kukaan ei tiedä kaikkia vastauksia, jokainen meistä on tarinan kertoja.

Kommentit