Helsingin lyhytelokuvafestivaali käynnistyy tänään

hlef

Jo 29. kerran järjestettävä Helsingin lyhytelokuvafestivaali pidetään tänä vuonna 13. – 18.11. 2012 Eerikinkadun Andorrassa, Dubrovnikissa ja Orionissa. Tarjolla on perinteisempien dokumenttielokuvien lisäksi myös ulkomaisilta festivaaleilta tuotua lyhytelokuvien parhaimmistoa. Fiktiota, animaatiota ja kokeellista elokuvaa löytyy ohjelmistosta.

Mukana on mm. Focus on USA-sarja, Huippuja maailmalta, sekä Future Shorts -sarjat. Ohjelmistosta löytyy myös Teemu Nikin retrospektiivi ja Kiti Luostarisen erikoisnäytös – ja perheen pienimpiä ei ole unohdettu. Jokaisena iltana on tarjolla myös erilaista oheisohjelmaa. Kilpasarjoihin on valittu peräti 92 elokuvaa, tarjontaa ja tyylejä riittää. Tiedotteessa festivaalin teemoista, festivaalijohtaja Elina Rislakki toteaakin näin:

Temaattisesti kiinnitin huomioita kysymyksiin yksilön vastuusta yhteiskunnassa, pohdintaan ’voinko sulkea silmäni toisen kärsimykseltä?’. Myös pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvät aiheet ovat vahvasti esillä. Oli myös hienoa nähdä lukuisia elokuvia, jotka pohtivat lapsen maailmaa, rakkautta ja parisuhdetta. Nämä ikuiset aiheet ja niihin liittyvät moraaliset kysymykset ovat voimakkaasti läsnä,

Ohjelmisto ja oheistapahtumat löytyvät osoitteesta hlef.fi.

 

Kommentit

Tags from the story