S.R.Monroe: I Spit On Your Grave (2010)
Kauhuelokuvat ovat siitä jännä genre että pystyn tämän kehyksen sisäpuolella katsomaan melkein mitä vain. Minua ei haittaa roiskuva veri, rouskuvat jänteet eivätkä puukkohippasilla olevat punaniskat. Se mikä pistää leffoissa kääntämään katseen sivuun on todellisuus, kuten myös kävi I Spit On Your Graven kanssa.
Uusintaversio 1970-luvun samannimisestä elokuvasta kertoo nuoresta kirjailijasta, kauniista Jenniferistä joka matkustaa keskelle perähikiää saadakseen uusimman tuotoksensa valmiiksi, kirjottaen luonnon rauhassa ilman häiriötekijöitä. Jo bensiksellä käy ilmi että häiriötekijöitä tulee naapurustossa olemaan kun paikalliset “miehet” törttöilevät ja saavat Jenniferin olon epämukavaksi.
Seuraavat 30 minuuttia ovatkin epämiellyttävintä katsottavaa mitä olen pitkään aikaan elokuvissa nähnyt. Neljän miehen joukkio raiskaa Jenniferin, ei kerran, vaan neljästi. Tätä kohtausta pitkitetään, venytetään ja kuvataan oksettavan tarkasti, saaden katsoja lähinnä pahoinvoinnin partaalle. Tapahtumien näyttämisessä ei ole mitään järkeä, kyseessä on huomionhakuinen temppu tehdä elokuvasta maineen avulla puhutumpi, mutta tuloksena on vain epämiellyttävä katselukokemus jossa tapahtumien kuvaamisen pointti jää täysin pimentoon.
Jennifer jätetään kuoleman partaalle huojumaan ja nainen pelastautuu murhaamiselta hyppäämällä jokeen. Pian tämän jälkeen neljä miestä saavat tuta mitä tarkoittaa kosto. Yksi kerrallaan miehet kuolevat Jenniferin käsissä mitä kekseliäimmillä tavoilla, mikä osoittautui elokuvan ainoaksi hyväksi asiaksi.
I Spit On Your Grave etoo alussa mutta paranee loppua kohden, miesten kuolinkohtaukset ovat viihdyttäviä, jos niin voi tällaisessa elokuvassa sanoa. Kostokeinot eivät tarjoa mitään uutta mutta ovat teemaltaan hyvinkin oikeudenmukaisia ja siksi naiskatsojana en voinut kuin olla tyytyväinen asioiden saamasta “käänteestä”. Miksi remake on pitänyt yleensä tehdä kun tämä on originaalin melko tarkka kopio, eikö yksi elokuva etovasta aiheesta riitä?
Elokuvasta tekee julman se että joukkoraiskaus ei ole millään tasolla keksitty asia vaan totisinta totta ympäri maailmaa; näillä asioilla mässäileminen on mielestäni eri asia kuin katsoa Jigsawn temppuja ja toivon etten pitkään aikaan törmää vastaavaan teemaan. Todellisuus on aina fiktiota julmempaa ja tämä elokuva osoitti sen. En suosittelisi herkkähipiäisille, vaikkakin, kosto voi todellakin olla katkeransuloinen…
Kaksi tähteä tulee vain ja ainoastaan kekseliäisyydestä elokuvan loppupuolella sekä siitä että kosto toimii aina.
_________________________________________________________________________
I Spit On Your Grave **
Ohjaus: Steven R. Monroe
Pääosissa:Sarah Butler
Genre: kauhu
Alkuperämaa: USA 2010




