J.Liebesman: World Invasion, Battle Los Angeles (2011)
Maata moukaroivat meteoriittisateet osoittautuvat tässä elokuvassa alien-invaasioksi; ovelat avaruusörkit yrittävät valloittaa maan posauttamalla itsensä eri puolille maapalloa, suurimpien kaupunkien läheisyyteen.
Tarina seuraa Los Angelesissa örkki-urakkaan panoksensa antavan merijalkaväen ryhmän etenemistä.
Joukon kantava voima on juuri sotilasuransa lopettamispäätöksen tehnyt Michael (Aaron Eckhart) joka kantaa taisteluarpia lähinnä mielessään; kokenut konkari luotsaa nuorempien ryhmää läpi Beirutia muistuttavan LA:n, määränpäänä pelastaa matkalle osuneet siviilit ennenkuin ilmavoimat pistää koko paikan paskaksi.
Pian käy hitaammallekin selväksi että alienit ovat nopeita, tarkkoja ja tappavia; niitä ei meinaa saada hengiltä millään ja penteleillä on vielä lentokalustoakin. Juoni kietoutuu tiukasti hiiviskelyn ja räiskimisen ympärille, meno muistuttaa välillä enemmän tietokonepeliä kuin elokuvaa. Henkilöhahmot eivät kasva eivätkä hahmot eikä heidän kohtalonsa kiinnosta, kunnon armeijan tapaan suurin osa soltuista on tykinruokaa.
Kuvaustyyli on todentuntuinen, käsivaralla kuvatut kohtaukset heiluvat joukkojen mukana niin että hitaampaa heikottaa ja sora lentää melkein naamalle saakka. Visuaalisesti tässä elokuvassa ei päästä mässäilemään tyylikkäillä avaruusaluksilla eikä kauniilla räjäytyksillä, örkit ovat rumia, kujat kapeita ja paniikki todellista.
Elokuva ei tarjoa mitään uutta scifi- tai toimintaelokuvien genreen. Se kylläkin viihdyttää tarpeeksi eikä aika käy pitkäksi katsoessa taistelua. Se kuitenkaan ei ole oikein tarpeeksi mitään, siitä puuttuu Independence Dayn hauskuus, Black Hawk Downin intensiivisyys ja örkkielokuvien pelottavuus. Näyttelijät ovat elokuvan vahvuus mutta kliseisellä armeija-sanastolla tapahtuva sananvaihto ei anna tarpeeksi tilaa tunteille ja alati moukaroivat räjähdykset hukkaavat tilaisuuden rakentaa elokuvasta jännittävän kokonaisuuden.
___________________________________________________________________________________________________
World Invasion: Battle Los Angeles **
Ohjaus: Jonathan Liebesman
Pääosissa: Aaron Eckhart, Michelle Rodriquez, Bridget Moynahan
Genre: scifi, toiminta
Alkuperämaa: USA 2011




