Verkkojulkaisu elokuvien ja tv-sarjojen ystäville

Valokeilassa: Jason Momoa

Aina uusia seurattavia näyttelijöitä halajavat silmäni ovat viime aikoina kiinnittyneet tiukasti Jason Momoaan.
Tämä vuonna 1979 Havaijilla syntynyt, 193 cm pitkä lihaskimppu eroaa huomattavasti muista nykyisistä suosikeistani ja onkin eksoottisuudellaan kuin raikas tuulahdus hieman monotonisessa Hollywoodin miesnäyttelijä-kasassa.

Momoa voi olla joillekin tuttu jo Baywatchin ajoilta jolloin hieman hentoisempi ja lyhythiuksinen poikanen juoksi punaisissa sortseissa pitkin rantoja vuonna 1999.
Scifin ystäville mies tuli tutuksi kulttimaineeseen nousseen Stargate:Atlantis  tv-sarjan myötä, Ronon Dexin rooli oli Momoalle kuin luotu ja rastatukkainen mies taisteli uskottavasti sarjassa sen loppuun saakka, vuoteen 2009 saakka.  Voit lukea jutun sarjasta täältä.

HBO:n Game of Thrones (lue erillinen juttu) toi Momoan jo muidenkin tietoisuuteen hurjana Khal Drogona. Raaka mutta karun komea Khal oli ensisilmäyksellä vastenmielinen tapaus jota katsellessa mieli kuitenkin muuttui ja hahmo jäi mieleen pysyvästi.
Khal Drogon rooli oli kuin alkusoittoa Momoan ensimmäiselle isolle valkokangas-roolille sillä mies täyttää isot saappaat astuessaan Conanin rooliin tänä kesänä. Trailerin perusteella tämä lihaskimppu on paitsi uskottava Conan, myös lihaksikas ja komea ;O)

Momoa viettää aikansa jää- ja kalliokiipeillen, lumilautaillen, maastopyöräillen ja pelaten rullaluistin-kiekkoa, ei siis ihme että mies pysyy kunnossa. Vastapainoksi hän opiskelee buddhalaisuutta. Momoalla on kaksi lasta yhdessä tyttöystävänsä, Lisa Bonettin, kanssa. Bonett on useimmille tuttu Bill Cosby Showsta ja on Lenny Kravitzin ex-vaimo. Momoa pitää siis vanhemmista naisista sillä Bonett on syntynyt 1967 ja koska Hollywoodissa ollaan voidaan vielä todeta että Bonettin ja Kravitzin tytär Zöe Kravitz (X-men:First Class) on vain yhdeksän vuotta Momoaa nuorempi.Minulle Jason Momoa on tervetullut lisä Hollywoodin lihaskimppuihin ja muistuttaa havaijilaisien juuriensa vuoksi Dwayne Johnsonia. Mies ei aio tyytyä kuitenkaan vain näyttelemiseen vaan tuottaa oman yhtiönsä kautta ensimmäistä ohjaustaan Road to Paloma.

Jaa:

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>