John Wick – sulava toimintapala ilman häpeää

johnwickarvostelu

Koske koiraani ja kuolet. Karvaturrit elokuvissa ovat paitsi hurmaavia (jos emme puhu Cujosta) mutta ne aiheuttavat välittömästi myös epämukavan tunteen katsojan selkänahassa. Pelko herttaisen parhaan ystävän puolesta on ymmärrettävää, sillä kuten naisia myös koiria käytetään usein elokuvissa ainoastaan välineenä kasvattamaan miehisen päähahmon tarinan tragedian määrää – sekä ohjaamaan tätä koston polulle. Koirat ja naiset toimivat impulsseina, luonteen kasvattajina, mutta itse tarina on aina puhtaasti testosteronia uhkuvaa miesvoimaa ja tämän omaa elämän tuskaa. Älä itke traagista elämän menetystä; mieshahmo tekee sen puolestasi vetäen huomion itseensä. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut.

John Wick on se paha mies jota pahat miehet pelkäävät. Hän on mörkö sängyn alla, mutta vaihtanut arveluttavan uransa hiljaiseloon vaimonsa kanssa. Vaimo kuolee, ja elämän keskipisteeksi kasvaa uusi koiranpentu joka roolissaan on elokuvan ainut elämän suloisuudesta muistuttava pilkahdus. Vaaditaan yksi todella vastenmielinen gangsterin poika, murskaava välikohtaus ja John Wickin elämä suistuu raiteiltaan lopullisesti. Tuloksena on tarina kostosta, jonka vanavedessä kulkeva ruumiskasa kasvaa vaikuttavalla tavalla loppumetreille saakka.

Keanu Reeves on tunnettu jäykästä, melkein rautakangen kaltaisesta taistelutyylistään. Se sopii  Matrix-elokuvan Reevesinstuntmiehenä toimineen toisen ohjaajan Chad Stahelskin visioon loistavasti sillä toimintakohtaukset ovat kristallinkirkkaita, suoraviivaisia ja sulavia. Se tuo mieleen Cubic (Equilibrium, 2002) -elokuvan Gun Katan, jossa voima on ampuma-aseissa, yhdistettynä kauniisiin liikekuvioihin ja selkeiden liikeratojen tuomaan terävyyteen. Tuloksena on Reevesille sopiva hahmo; synkkä menneisyys, koston jano ja menetys yhdistettynä tappavaan voimaan. Tunteita ei näytetä, mutta elokuvan maailmassa se olisikin heikkous. Maailma jossa palkkatappajilla on koodi, jonka sävyt ovat sarjakuvamaisen tummia ja meno niin absurdia että se horjuu parodian paremmalla puolella.

johnwick_arvio

Tarinat joissa yksi mies lähtee koston tielle jättäen jälkeensä ruumisvanan on yhtä vanha kuin elämä itse. Se miksi John Wick toimii huomattavasti paremmin kuin useimmat genreveljensä on sen antautuminen hölmöydelle. Reeves tulkitsee vähäsanaista anti-sankaria uppoutuen rooliinsa täydellisesti, ilman häpeää. Se ei yritä tarjota syvällisiä motiiveja, vaan on puhtaasti yhden asian ajama moottori – koira on tekosyy jota Wick käyttää polttoaineena. Jos jäljellä ei ole mitään, ei ole myöskään pelkoa. Kun ihminen on vapautettu pelosta menettää elämänsä hyvät asiat jäljelle jää kylmä, päättäväinen tahtotila. John Wick on kone jota tuntuu olevan mahdoton pysäyttää, mutta elokuva ei tee miehestä robottia. Sen takaavat kaunis kuvaus, sulavat toimintakohtaukset ja hieman kieli poskessa tehty käsikirjoitus joka antaa totisuudelle piiskaa. Siksi elokuvasta on helppo pitää; se viihdyttää, tarjoaa juuri sitä mitä kannen kyljessä lukee, mutta tekee sen häpeilemättömällä rakkaudella genreen.

 

© Ursula Borg

 

JOHN WICK  Ohjaus: David Leitch, Chad Stahelski
Käsikirjoitus: Derek Kolstad
Pääosissa: Keanu Reeves, Michael Nyqvist, Willem Dafoe
Alkuperämaa: USA 2014
Genre: Toiminta / Trilleri
IMDb

Kommentit