G.Morales: Julian silmät – Los ojos de Julia (2010)
Kauhuelokuvissa pahinta on joskus se mitä et näe. Tällä kertaa ohjaaja Guillem Morales ja tuottaja Guillermo Del Toro ottavat tämän faktan kirjaimellisesti ja pistävät pääosan esittäjän silmät liinan alle, paha vain että katsoja silti näkee mitä ympärillä tapahtuu.
Julian kaksossisko on kuollut eikä nainen usko hetkeäkään että juuri silmäleikkauksesta toipuva sisko olisi tappanut itsensä. Rappeuttavaa silmäsairautta sairastava Julia on onnistunut pitämään siskonsa näön vieneen sairauden kaukana mutta stressi ja pian kiihtyvää vauhtia kehittyvät tapahtumat aiheuttavat sen että Julian näkökenttä kapenee, häviten lopulta kokonaan. Asiaa pahentaa tunne että Juliaa seuraa mies, näkymätön myös muille kuin Julialle; näön menettämisestä johtuen muihin aisteihin luottaminen luo tunteen tuijottamisesta, äänet vahvistuvat ja pieninkin kilahdus saa aikaan pakoreaktion.
Julian silmät etenee siskon kuolemaa selvittäessä siihen pisteeseen kuin jo alussa odotetaankin, Julia löytää itsensä samasta tilanteesta kuin siskonsa, pakokauhun valtaamana talossa jossa selvästi on joku muukin. Elokuva kompastuukin juuri ennalta-arvattavuuteen sekä lievään ylinäyttelemiseen. Minulla on usein hankaluuksia sulattaa espanjalaisten näyttelijöiden tapaa reagoida voimakkaasti tapahtumiin joka aiheuttaa uskottavuuden puutetta. Kauhukokemuksena Julian silmät on mieto, se kyllä säpsyttää ja ahdistaa pari kertaa mutta ei nouse millään tasolla espanjalaisen kauhuelokuvan helmeksi; tuntuu että tässä maine ja se fakta että kyseessä on nimenomaan espanjalainen elokuva tuovat enemmän mainetta kuin itse sisältö. Julian silmät ei eroa keskiverto amerikkalaisesta kauhusta millään tasolla.
_________________________________________________________________________
Julian silmät/Los ojos de Julia ***
Ohjaus: Guillem Morales
Pääosissa: Belén Rueda
Genre: kauhu
Alkuperämaa: Espanja 2010





