Julistevertailussa romanttiset tähtikaarti-elokuvat

romantic

Filmitähti on päättänyt kurkistaa elokuvajulisteiden maailmaan, keskittyen ensimmäisellä kerralla romanttisiin elokuviin. Niihin, joihin kootaan suuri osa sen hetkisistä tähdistä joiden voisi kuvitella olevan juuri tämäntyylisessä elokuvassa. Juonet muistuttavat masentavan usein toisiaan, toteutuksessa onkin sitten suuria eroja.

Se miksi elokuvien julisteet muistuttavat näin paljon toisiaan on toinen juttu, ilmeisesti tyyli on tarraantunut viralliseksi ”tähtikaarti”-elokuvien ilmeeksi, pitäähän kaikkia kiinnostavat naamat saada näkyviin?  Voisiko tämäntyylisiä elokuvia markkinoida eri näköisillä julisteilla?

200 Cigarettes Love Actually

Ensimmäisiä muistikuvia tämän tyylisistä julisteista toi vuonna 1999 ilmestynyt 200 Cigarettes, jossa näyttelijöiden kasvot sekä nimet ovat pääosassa. Kuva itsessään näyttää hieman tönkkösuolatulta muikulta, leikkaa/liimaa -menetelmä ei ole niitä onnistuneimpia. Leijailevat irtopäät ovat kamalia, Jay Mohr näyttää olevan itsarin partaalla ja mitä ihmettä Kate Hudsonin pää tekee vasemmassa alareunassa, ikäänkuin ”hei, mäkin oon mukana” -huutelemassa. Tyylittömyys saa mennä 90-luvun lopun piikkiin, plussaa kuitenkin pirteästä keltaisesta väristä, tässä on sentään jotain yritystä.

Ehdottomasti paras tämän genren elokuvista, Love Actually, pelaa varman päälle. Jouluiseen lahjapakettiin kääritty juliste on totutun tyylin mukainen, ja se esittelee jokaisen staran omassa laatikossaan nimen kera. Miksi Emma Thompson ja Martine McCutcheon eivät katso kameraan on mysteeri. Juliste on selkeä ja siisti eikä kenellekään jää epäselväksi mistä on kyse. Pientä huvittavuutta tuo alimmalla rivillä oleva Bill Nighy, joka sentään näyttää yrittävän vetää Rowan Atkinsonia pataan.

new year's eve valentines day

Garry Marshalin ohjaamat New Year’s Eve sekä Valentine’s Day noudattavat tuttua linjaa. Ovathan elokuvatkin kovasti samankaltaisia, Valentine’s Day vain huomattavasti onnistuneempi viritelmä. Julisteet ovat klooneja toisistaan, samat naamagalleriat on pistetty keskeisimpään asemaan, ryyditettynä joka ikisellä näyttelijällä joka voisi katsojia jollakin muotoa kiinnostaa. Molemmissa julisteissa jaksetaan myös muistuttaa, että ohjaaja on sama kuin Pretty Womanissa, ei sillä että se näitä elokuvia pelastaisi. Se mikä näissä kuvissa häiritsee on se, että osa näyttää olevan suoraan elokuvasta otetun, katse sivulle suunnattuna kuin esimerkiksi suoraan kohtauksesta. Osa taas näyttää poseeraukselta, katse suoraan kameraan, jolloin mieleen tulee automaattisesti että eikö näyttelijä ollut tarpeeksi kauan valkokankaalla, jotta tästä olisi saatu edustava screenshot? Minua viisaammat voivat kertoa tästä.

Onnistuneimpana versiona tämän tyylisten elokuvien julisteista pidän henkilökohtaisesti elokuvan He’s just not that into you-julistetta. Kyllä, jäljellä ovat tähtikaartin naamat, mutta ainakin ilmeisesti suoraan elokuvasta napattuna. Lisäksi siinä on yrityksen makua, ainainen neliökaava on rikottu ja vaikka jonkun mielestä tulos voisi olla sekava, istuu se omaan makuuni piristävänä. Näyttelijöiden nimet on sijoitettu suorastaan sievästi ja tyylikkäästi kuvan alle, mistä ne eivät pomppaa silmään mutta tekevät tehtävänsä.

Välillä tuntuu että näissä eräänlaisissa tusinakomedioissa ei vaivauduta panostamaan loppuun saakka. Edellämainitut esimerkit tuntuvat todistavan että resepti on helppo, otetaan jokaisesta pikapikaa joku naamakuva, sohaistaan kaikki kuvat mosaiikki-työkalun kautta yhdeksi kuvaksi ja räpätään näyttelijöiden nimet esiin. Henkilökohtaisesti minulle juliste toisinaan joko myy tai upottaa elokuvan, ennenkuin olen nähnyt ruutuakaan. En tiedä olenko ainoa, mutta tämäntyylinen copy-paste -meininki ei ainakaan lämmitä mieltä. Tulee tunne että nimet itsessään vetävät katsojat paikalle, eikä ideaa tarvitse julisteessa välittää. Toisaalta, se voi tarkoittaa ettei elokuvassa mitään ideaa olekaan. Mutta esimerkiksi Love Actually -elokuvan kohdalla olisin odottanut tekijäkaartilta huomattavasti herkullisempaa otetta julisteeseen.

Ethän sinä laittaisi yhtään näistä julisteista seinällesi?

 

Kommentit

Tags from the story
,