Kill Your Darlings (2013) ★★★★

killyourdarlings

Beat-sukupolven synnystä ja sen keskeisimmistä hahmoista kertova Kill Your Darlings on taidokas yhdistelmä tyyliä ja sisältöä. Tarinan alussa näemme kuoleman jonka taustat avautuvat vasta elokuvan loppumetreillä. Samalla se määrittää elokuvan tyylin, jättäen katsojan odottamaan merkitystä tarinassa jossa kolme nuorukaista riuhtoo itseään irti yhteiskunnan määreistä.

Daniel Radcliffen esittämä Allen Ginsberg on neuroottisen ja mieleltään huteran äitinsä kynsistä pakoon kaipaava runoilijan alku. ”Milloin kirjoitat omasi?”, penää Allenin isä kun poika lainaa isänsä kuuluisan teoksen säkeitä. Vapaus koittaa yliopiston muodossa, jossa kuitenkin kirjailijoita ohjataan kunnioittamaan runomittaa, riimiä. Traditioita kunnioitetaan kipuun saakka; pyhät teokset, sakramentit, lojuvat vitriineissä lukkojen takana. Kirjaston takaosassa sijaitsee huone täynnä kiellettyjä kirjoja; Lady Chatterleyn rakastaja, Kravun kääntöpiiri, Odysseus. Miksi opetetaan noudattamaan rajoja, eikä kyseenalaistamaan kaavaa? Siksi että se on helpompaa. Vallassa olevat tuntuvat fasisteilta, joita vastaan kasvukipuilevien nuorten on helppo ryhtyä kapinoimaan – shokeeraaminen on helppoa.

killyourdarlings2

Ginsbergin sielunkumppanit löytyvät epämääräisistä mutta karismaattisista kirjailijanaluista. Nuoren miehen haaveiden fokukseen joutuu Lucius Carr (Dane DeHaan), jonka vaarallisen vaivaton charmi ja elegantti tyyli ovat yksinkertaisesti vastustamattomia. Sosiopaattisia piirteitä omaava Carr on oudossa suhteessa vanhempaan mieheen, jonka addiktio nuorta miestä kohtaan lähentelee maanisia piirteitä. Joukkion täyspäisin jäsen on Jack Kerouac (Jack Huston), jonka outo tulevaisuus ei vielä avaudu katsojalle; tuloksena on villi mutta johtajan elkeet omaava hahmo jonka matkaan haluaa lähteä. Kirjaimellisesti.  Sekavan koplan täydentää William S. Burroughs (Ben Foster), yläluokan piireistä boheemiin elämäntyyliin vaivatta uinut kapinallinen. Huippuälykäs mies haluaa heittää menemään sukunsa tarjoamat mahdollisuudet, rypeä synnissä, kokeilla kaikkea ja elää reunalla. Kalliisiin kolmiosaisiin pukuihin pukeutuva Burroughs onkin yllättäen hurjin hahmo – vaarallisuus on peitetty kalliin ulkopinnan alle. Homoseksuaalisuudessa ja huumeissa peittelemättä pyöriskelevä kirjailija on ystäviensä sanojen mukaan oma elävä taideteoksensa.

Ginsbergin ja Carrin tarina kasvaa kohti kestämätöntä kliimaksia, hetkeä joka tuntuu vääjäämättä olevan onneton. Koko tarinassa on läsnä levottomuuden, kapinan ja epätoivon maku. Kapina rakenteita kohtaan kasvattaa miehistä uraauurtavia kirjailijoita. Epätoivo vie nuoren Ginsbergin kohtaamaan omat halunsa tavalla, jonka tuloksena voisi sanoa syntyneen tämän tyyli kirjoittaa asioita häpeilemättä. Levottomuus korostuu Carrissa, jonka menneisyys ei jätä tätä rauhaan – ajaen nuoren miehen kohti peruuttamattomia ratkaisuja.

Kill Your Darlings on ajankuvauksena herkkä. Se potkii tyylikkäästi vanhaa sukupolvea vastaan, samalla vaivattomasti hienovaraisesti vihjaten että nykypäivän hipsterit ovat itse asiassa ainoastaan muodin perässä juoksevia kuluttajia – eivät originaaleja ajattelijoita. Elokuva ei kerro kirjoittamisesta; kirjailijoiden teosten tai elämän tunteminen ei tuo lisäarvoa tarinalle. Samalla se kuitenkin opettaa, ja ehkä saa katsojassa heräämään halun lukea, kokea, elää.

© Ursula Borg

[divider]INFO[/divider]

KILL YOUR DARLINGS  Ohjaus: John Krokidas
Käsikirjoitus: Austin Bunn, John Krokidas
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Ben Foster, Dane DeHaan, Michael C. Hall, Jack Huston
Alkuperämaa: USA 2013
Genre: Draama / Romantiikka
IMDb

Kommentit