Killer Joe (2012) ★★★

killerjoe_feature

Killer Joe kertoo pahimman luokan töpeksijöistä, liian suuresta suunnitelmasta ja vaarallisuutta huokuvasta Killer Joesta. Sen näyttelijäkaarti on kiinnostava, kerronta mustan huumorin sävyttämää, tapahtumat käsittämättömiä ja väkivaltaisia. Killer Joe on erilainen elokuva, erinomainen omalla tavallaan ja osoittaa jälleen kerran että  Matthew McConaughey on erinomaisessa vireessä.

Smithin perhe on täynnä töpeksijöitä ja omituisia henkilöitä. Perheen isä Ansel (täydellisesti roolinsa uppoutuva Thomas Hayden Church) on täydellinen tampio, hidas ja yksinkertainen mies jonka sydän on kenties oikeassa paikassa kunhan oma etu tulee ensin. Ex-vaimon hoteisiin on jätetty muka-nerokas poika Chris (Emile Hirsch), joka vihaa äitiään – varsinkin kun tämä on diilannut pojan kokaiinit ja jättänyt pojan pulaan. Chris on velkaa pahoille miehille, ja apua haetaan isältä käsittämättömän suunnitelman muodossa.

Matthew McConaughey hallitsee kohtauksia läsnäolollaan.

Nerokkaaseen suunnitelmaan kuuluu kolkata rappio-äiti pois jaloista kuljeksimasta, ja kerätä tämän nimissä oleva henkivakuutus. Perheen tytär, muissa maailmoissa leijaileva ja lapsekas Daisy (Juno Temple) yritetään jättää suunnitelman ulkopuolelle, tuloksetta. Soppaa lisää Anselin uusi vaimo, suttuinen ja ovela Sharla ( Gina Gershon), joka täydentää henkilögallerian joka on niin palikkamainen että katsoja tietää tarinan päättyvän huonosti.

Tilaa hallitsee McConaugheyn Joe. Etsivänä päivätyössään toimiva palkkamurhaaja on kylmä, hallitseva, vaarallinen ja dominoi käytyjä keskusteluja rauhallisella äänellään – ikäänkuin tämä puhuisi lapsille. Mitä hän itsesiassa tekeekin, sillä tässä perheessä yksinkertaisuus on valttia, ja ilmiselvät vaaran merkit jäävät täysin huomiotta. McConaughey tekee jo toisen erinomaisen suorituksensa (mies oli erinomainen Magic Mikessa) , jossa pääpaino on miehen letkeällä mutta vaarallisella charmilla ja lievästi lieromaisessa ilmeessä. Väkivalta värittää William Friedkinin ohjaamaa tarinaa, oikeastaan kukaan ei säästy vitsalta. Murtuneita neniä, pakokohtauksia ja epäillyttävää seksuaalista käyttäytymistä; elokuvaväkivaltaan tottuneille tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta tai kestämätöntä.

Smithien perhe ei koostu penaalin terävimmistä kynistä.

Killer Joe on onnistunut teos, jonka ymmärtäminen vaatii mustan huumorin sietokykyä. Jos hirtehisille tilanteille ei osaa nauraa, ei elokuvasta nauti. Se lepää liikaa McConaugheyn ja Hayden Churchin erinomaisten suoritusten varassa, mutta lunastaa paikkansa erikoisena kertomuksena asioista jotka menevät täysin pieleen. Elokuvan lopussa katsojaa höykytetään vielä kerran, mutta näitä tampioita katsoessa tulee vain mieleen ”itsepähän kerjäsivät”.

 

Kommentit