Kotirauha (A. Mäkelä, 2011) ★★★

Aleksi Mäkelän ohjaama ja Marko Leinon oman romaaninsa pohjalta käsikirjoittama Kotirauha on suomalaisine angsteineen kuin suoraan Eppu Normaalin laulusta. Taloudelliseen syöksykierteeseen joutunut mies pyrkii sinnittelemään ongelmiensa kanssa yksin, mutta päätyy lopulta vetämään mukanaan kaiken läheltään.

Samuli Edelmann on Sami Luoto, pientalokaupoilla menestystä havitteleva yrittäjä, joka ei oikein ole löytänyt paikkaansa elämässä. Toki miehellä on suloinen perhe, Katariina Kaituen esittämä vaimo Sari ja murrosiän melskeissä elävä tytär Annika (Kerli Kyllönen), mutta omaa arvoaan etsivälle Samille se ei riitä. Tunteakseen itsensä tärkeäksi hänen pitää saada hankittua perheelleen komea koti, vaikka se ei kovin helposti onnistukaan, kun talouslama painaa päälle ja talokauppa tyrehtyy alkuunsa.

Sami joutuu irtisanomaan työntekijänsä, mikä aiheuttaa ennalta-arvaamattomia ongelmia Jaatisen (Tommi Korpela) kanssa. Vaimonsa mieliksi Sami joutuu puolestaan ottamaan tämän hulttiomaisen pikkuveljen, Jeren (Kristo Salminen) avukseen. Tilannetta ei auta Samin oma veli, poliisin puvussa esiintyvä Santtu (Santeri Kinnunen) eikä poikaansa pettynyt isä (Aake Kalliala).

Koittaessaan salata taloudellisen ahdinkonsa Sami sotkeutuu yhä syvemmälle luomaansa suohon, josta ei tunnu löytyvän poispääsyä. Jokainen pyrkimys ylöspäin vetää ihmistä tiukemmin kiinni vellovaan suonsilmäkkeeseen ja lopulta Sami ei näe elämässä enää muuta vaihtoehtoa kuin yhden.

Leinon teksti on suomalaista murheellisten laulujen maata, jonka miehet uskovat itseensä sokeasti ja kuvittelevat pärjäävänsä omillaan. Se on tarina miehistä, jotka eivät puhu ongelmistaan säästääkseen läheisensä näiltä ongelmilta (tai itsekkäämmin ajateltuna, että läheiset eivät pitäisi ihmistä epäonnistujana).

Edelmann tuo Samin rooliin aitoa elämäntuskaa ja tämän kasvukertomus onkin elokuvan onnistunein roolikokonaisuus. Muut hahmot jäävät jokseenkin irrallisiksi ja hahmottumattomiksi. Kaituen vaimon olisi kaivannut olevan enemmän kuin huutava hirmumyrsky ja toisaalta Samin ja Santun läheisestä, mutta ilmapiiriltään kiristyneestä veljessuhteesta olisi ollut mielenkiintoista tietää lisää.

Edelmann ja Kinnunen ovat näyttelijöinä loistava parivaljakko. Vuonna 1992 ilmestynyt Kari Paljakan ohjaama Veturimiehet heiluttaa on allekirjoittaneelle ensimmäisiä elokuvia, jossa nämä kaksi esiintyvät yhdessä. Elokuva on jäänyt vahvasti mieleen, sillä jo siinä tämä näyttelijäkaksikko tuntuu tuovan tarinaan aivan omanlaisensa kemian. Samaa vuosien ystävyyden muovaamaa kemiaa nähdään myös Kotirauhassa veljesten välisissä mittelöissä.

Mäkelän visuaalisesti komeassa ohjauksessa Samin irrallisuus ja ahdistuneisuus tulee katsojan iholle. Paikoitellen se koskettaa oikeasti. Joitakin tarinan mutkia vedetään suoriksi vähän liian helposti, samoin useat roolihahmot olisivat kaivanneet hieman enemmän ulottuvuuksia. Myös elokuvan loppukohtaus on tarinan vakavaan ja vaativaan kokonaisuuteen nähden hieman heppoinen.

Kokonaisuutena Kotirauha on kuitenkin komea ja toteutukseltaan toimiva elokuva suomalaisesta ahdistuksesta. Siitä ei löydy montakaan naurettavaa hetkeä niin kuin esimerkiksi viime vuonna ilmestyneestä suomalaista melankoliaa kuvaavasta komediasta Napapiirin sankarit, sillä se ottaa aiheeseensa kantaa draamallisemmin kääntein.

_________________________________________________________________________________________________