Conan the Barbarian (2011) ★★★
Ohjaaja Marcus Nispel on päivittänyt legendaarisen, vaikkakin Schwarzeneggerin tulkitsemana hieman huvittavan, Conanin rytinällä uuteen aikaan. Uusi Conan tarjoaa hengästyttävän toimintapläjäyksen jossa miekat heiluvat, kostoa vannotaan ja veri lentää. Jason Momoa on uutena Conanina uskottavampi, näyttävämpi ja taidokkaampi kuin edeltäjänsä, tehden näin elokuvasta astetta kiinnostavamman.
Kun Conanin isä kohtaa kuolemansa julman Khalar Zymin (Stephen Lang) käsissä, vannoo sotatantereella syntynyt Conan kostoa. Khalar suunnittelee valtaan nousua menneiden aikojen taikanaamarin avustuksella ja tähän tarvitaan erityinen nainen. Tyttärensä Mariquen (Rose McGowan) velhotaitoja hyödyntämällä Rachel Nicholsin esittämä neito kidnapataan jotta Khalarin vaimo saadaan herätettyä henkiin ja herrasta itsestään tehtyä jumala.
Kosto mielessään Conan rynnii perään kuin tantereellinen pillastuneita härkiä. Näillä lihaksilla varusteltu soturi on kieltämättä kaunista katsottavaa ja vaikka käsikirjoitus ontuu pahasti eikä anna Momoalle lainkaan tilaisuutta kasvaa roolissaan voi katsoja ottaa elokuvan sellaisena miksi se on tarkoitettukin, viihteenä. Turhaa sisältöä odottamatta voi keskittyä pullisteluun, Momoan hienoon miekankäsittelyyn ja alituiseen toimintaan.
Toimintaa on niin paljon että kun elokuva hetkeksi levähtää ja keskittyy itse tarinan kerrontaan rupeaa homma heti puuduttamaan; rytinä on se mikä vie tätä elokuvaa eteenpäin ja toiminta-elokuvana Conan on viihdyttävä ilotulitus jossa ei henkeä juuri vedetä.
Elokuvan teho lepää kuitenkin melkein yksinomaan Momoan leveillä harteilla ja tämä karismaattinen näyttelijä, saadessaan erilaisia rooleja, voi nousta aikamme suurimmaksi toimintatähdeksi. Lue aiempi juttu Jason Momoasta. Kunhan roolien laatu ja sisältö olisi muutakin kuin ilmeista hauiksenpullistelua, niin komeat kuin ne ovatkin. Pitkä miinus elokuvalle tulee täysin tarpeettomasta 3D-efektistä jota ei huomannut sekä niin paljosta toiminnasta että itse tarina jäi täysin toissijaiseksi. Näistä miinuksista huolimatta Conan onnistui yllättämään viihdyttävyydellään ja kelpaa mainiosti tylsän illan herättäjäksi.
Blu-Rayn ekstroina löytyy neljä eri koostetta. Itse elokuvan tekoa ja sen toimintakohtausten luomista valottavat Engineering the Action sekä Staging the Fights. Näissä käy selvästi ilmi, kuten myös Conan Legacy-koosteesta se fakta että Jason Momoa on kuin luotu Conaniksi; miehen miekkailutaidot ovat luontaisia ja 99% stunteista mies tekee itse sillä Momoan näköistä stunttimiestä on hankala löytää. Lisäksi levyltä löytyy The man who would be Conan-dokumentti Conanin luojasta, pienestä miehestä nimeltä Robert E. Howardista joka ampui itsensä vain 30-vuotiaana. Filmitähden oman vertailun 1980-luvun Conanista verrattuna uuteen versioon voit lukea täältä.
_________________________________________________________________________________________________
Conan the Barbarian Ohjaus: Marcus Nispel Käsikirjoitus: Thoma Dean Donnelly, Joshua Oppenheimer Pääosissa:Jason Momoa, Ron Perlman, Rose McGowan Genre: Toiminta / Seikkailu Valmistusmaa: USA 2011 IMDb |





Arska-Conan on silkkaa kasaria ja yhteydet kirjoihin satunnaisia, mutta siitä huolimatta/johtuen fantasiaelokuvan klassikko. Uusi Conan on kirjoille uskollisempi (vaikka jäljet ovatkin nähtävissä että projekti alkoi Arskaversion 1:1 remakena), muttei täydellinen, varsinkin kun juoni hyppii ihmeellisesti. Mutta siitä huolimatta en ymmärrä miksi niin moni lyttää tämän kuvan, mieluummin “ihan kiva” Conan kuin 25 vuotta ilman Conania, ja on tämä sentään valovuoden Conan the Destroyeria parempi. Vioistaan huolimatta tälle olisi mielellään nähnyt jatkoa, mutta lipputulojen valossa näin tuskin käy, paitsi suoraan videolle.
3D:stä täysin samaa mieltä, siitä oli kuvalle vain haittaa. Etenkin kun loppupuolen hämärässä tapahtuvista kohtauksista ei meinannut saada mitään selvää kun kuva näkyy tummana ja vihersävyisenä.
Mutta Howard pieni mies? Robert oli pitkä, vankkarakenteinen ja harrasti nyrkkeilyä ja kehonrakennusta, en sanoisi ihan pieneksi…
Lasse:Olen joutunut selittelemään aika paljon sitä miksi olen pitänyt tästä uudesta Conanista, tuntuu että kovin moni on litannut leffan ihan lyttyyn oikeastaan edes ajattelematta. Minäkin katsoisin mielelläni tätä lisää mutta näin tuskin käy kuten totesitkin, mikä on jännä kun ajattelee mitkä leffat ovat saaneet jatko-osia…