Hollywood Ending (2002) ★★★
Woody Allenin vuonna 2002 tekemä Hollywood Ending on nyt julkaistu teräväpiirtoisena kotiteatteriversiona. Allenille tyypilliseen tapaan tarina sijoittuu elokuvamaailmaan ja on mestarin viimeisimpiä elokuvia, joissa hän itse näyttelee pääosaa.
Hollywood Ending on tarina urallaan paikallaan polkevasta ohjaajasta Valista (Allen), joka päätyy työskentelemään entisen vaimonsa Ellien (Téa Leoni) ja tämän uuden miehen Halin (Treat Williams) tuotantoyhtiölle. Länsirannikolla asustava Ellie tulee New Yorkiin valvomaan Valin työskentelyä uuden elokuvan parissa ja löytääkin stressin takia väliaikaisesti näkönsä menettäneen -ja sitä salailevan- miehensä ohjaamasta elokuvaa sokeana.
Komedia on perinteistä Allenia: vanhempi, neuroottinen mies haikailee ex-vaimonsa perään samalla kun itse heilastelee itseään ainakin kolme kertaa nuoremman kaunottaren kanssa. Elokuvan kuvauksiin sijoittuva tarina ei ole käsikirjoitukseltaan Allenin omaperäisimpiä ja tuntuukin hieman toistavan hänen aikaisempia töitään.
Valin sokeutuminen ja sen salailu tuo elokuvaan mukavasti komiikkaa, mutta aiheesta ei oteta kaikkea irti, vaan se jää kokonaisuuteen nähden hieman epäuskottavaksi. Ohjaustilanteiden ja kahdenkeskisten keskustelujen lisäksi kun Valin elämää sokeana ei näytetä enempää. Hollywood Ending jääkin Allenin töiden mittakaavassa pelkäksi pikkumukavaksi komediaksi ilman sen suurempia fiiliksiä.
Blu-raylla ei ole mukana lainkaan ekstraa.
_________________________________________________________________________________________________
Hollywood Ending Ohjaus ja käsikirjoitus: Woody Allen Pääosissa: Woody Allen, Téa Leoni, Treat Williams, Debra Messing Genre: komedia / romantiikka Valmistusmaa: USA 2002 IMDb |




