Kun kirjoittaja vaan ei tajua…

A030_C012_0831SL

Aina silloin tällöin vastaan tulee filmi, jota katsoessa tuntee itsensä tyhmäksi. Tai omassa mielessään äärettömän viisaaksi ymmärtäessään kusetuksen laajuuden – riippuen miltä kannalta haluaa asiaa katsoa. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien ohjelmistoon kuuluva Holy Motors tarjoili minulle eilen tälläisen katsomiskokemuksen. Kyseessä on ranskalaisohjaaja Leos Caraxin ensimmäinen ohjaustyö sitten vuoden 1999 ja se on kerännyt ylistäviä kommentteja kriitikoilta ympäri maailman.

Absurdi, kaaottinen ja vailla järkeä oleva tarina kertoo (ilmeisesti) miehestä joka elää montaa elämää. Miehen roolia vetää loistavaa työtä tekevä Denis Lavant, joka muuntautuu eri hahmojen nahkoihin vaivatta. Itse tarinassa ei ole päätä eikä häntää; tuntuu kuin käsikirjoitus olisi kyhätty viini- ja huumehöyryisten iltojen aikana jossain kapakassa nitoen yhteen kaikki mahdolliset ideat. Toimituksen sivuhuomautuksena todettakoon, että näinhän kai suuri taide oikeasti syntyy… Elokuvan tituleeraaminen vangitsevaksi on taas minun mielestäni täyttä liioittelua. Ehkä aika katsoa tämä leffa ei ollut paras mahdollinen, ehkä mielentilani oli väärä, ehkä en vain TAJUNNUT sen hienoutta. Ryhdyin haukottelemaan ensimmäisen puolen tunnin jälkeen vuolaasti, eivätkä miehen tekemiset kiinnostaneet minua lainkaan. Saman fiiliksen tarjoili minulle edellisen kerran Finisterrae-elokuva jossa kaksi haamua lakanoissa haahuili ympäri nummia. Turhauduin kuoliaaksi vartissa.

Tällaisia ajatuksia hautoessa tulee aina mieleen, olenko ihan tallukka? Luultavasti aivoni ovat mädäntyneet liioista laatuleffoista joissa on oikeasti tarina, juoni, perimmäinen tarkoitus ja kaava. En tarkoita että kaikkien elokuvien pitäisi olla järkeviä, itsekin pidän usein elokuvista jotka ovat vähän vinksallaan. Mutta jos menossa ei ole omassa mielessäni mitään tolkkua, mielenkiinto lopahtaa kesken. Taidetta? Ehkä, mutta meno muistutti enemmän musiikkivideota ilman musiikkia. Kun irlantilaista menninkäistä muistuttava rumilus ponnahtaa Pariisilaisen hautausmaan viemäriverkostosta, kaappaa mallina poseeraavan Eva Mendezin ja syö samalla ruusuja hampaat viuhuen, ollaan mielestäni hieman hakoteillä. Oma lähipiirini piti elokuvasta, ja minä tuhahdin elokuvan olevan malliesimerkki siitä miksi karsastan ”taide-elokuvia”.

Hyvä elokuva jakaa mielipiteitä, siksi Holy Motors on luultavasti erinomainen tekele. Se on  niin kaukana normaalista ja ymmärrettävästä maailmasta että se saa ajattelemaan. Minusta kuitenkin hyvän elokuvan raja menee siinä, jaksaako sitä edes katsoa. Minä en jaksanut.

Kommentit